Kategoria(t): Yleistä

Älä kerro kaikkea!


Pernille Tranberg – Steffan Heuer: Älä kerro kaikkea! : itsepuolustusopas verkkoon (Talentum, 2013)

???????????????????????????????Jaamme kuvia, tykkäämme, osallistumme kilpailuihin, kerromme, missä olemme, mitä teemme ja kenen kanssa, pelaamme ja kuuntelemme musiikkia, kaikkea tätä ja enemmän, verkossa ja vieläpä ilmaiseksi. Tai niin me luulemme, ymmärtämättä, että ”ilmainen” tarkoittaa henkilötietojemme luovuttamista yrityksille, jotka tekevät niillä miljardeja. Yksityisyytemme on mennyttä, ja meitä seurataan ja tarkkaillaan jatkuvasti, usein tietämättämme.

Tranberg ja Heuer määrittelevät yksityisyyden ihmisen kyvyksi itse päättää, kuka tietää hänestä mitä, milloin ja missä yhteydessä. Kaikkien tuntemiemme ihmisten ei ole tarpeellista tietää meistä kaikkea sitä, mitä puolisomme tietää, emmekä puhu pomolle samoista asioista kuin vanhemmillemme tai lapsillemme. Reaalimaailmassa on täysin normaalia omaksua erilaisia sosiaalisia rooleja riippuen siitä, kenen kanssa on tekemisissä.  

Kirjan mukaan emme useinkaan ajattele sitä, mitä kaikkea vahinkoa tietojen rajaton jakaminen ja oletusarvoinen avoimuus voi aiheuttaa identiteetillemme ja asemallemme perheen jäseninä, opiskelijoina, opettajina, työnantajina ja työntekijöinä, kansalaisina ja kuluttajina. Omaa digitaalista menneisyyttä on hyvin vaikea puhdistaa.  Työpaikkahaastatteluun mennessä emme välttämättä halua, että haastattelija on kaivanut Facebookista esiin bilekuvamme, tai tehnyt päätelmiä seksuaalisesta suuntautumisestamme kaverilistamme perusteella. Emme myöskään tallenna paikkatietoja sitä varten, että kotiimme voi murtautua poissa ollessamme, tai käytä kuntoiluohjelmia ja kalorilaskureita sen vuoksi, että vakuutusyhtiö voi nostaa vakuutusmaksuja epäterveellisten elämäntapojemme vuoksi.  Tätä ja paljon muuta tapahtuu kuitenkin koko ajan.

Internet, mobiili- ja sosiaalinen media ovat liian hyviä juttuja, jotta niiden käytöstä kannattaisi luopua. Luopumisen sijaan kannattaa opetella puolustamaan omaa identiteettiään ja tiedostaa että verkossa on tuntemattomia toimijoita, jotka keräävät meistä joka hetki ties mitä tietoa ties mihin tarkoituksiin. Kirjan lopussa on konkreettisia neuvoja, kuinka suojata itsensä verkossa.

Advertisement
Kategoria(t): kirjavinkkaus, lastenkirjallisuus, tietokirjallisuus

Outolan poikien uusin


Havukainen & Toivonen: Tatu ja Patu pihalla

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla : käsikirja kaikille niille, joilla ei ole mitään tekemistä ja niille, jotka ovat jo unohtaneet leikkimisen jalon taidon

Otava 2012, 128 s.

Hulvattoman hauska tarina ja riemastuttavan yksityiskohtainen kuvitus taitaa olla se resepti, joka on tehnyt Tatu ja Patu -kirjoista huippusuosittuja. Nämä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhteistyönä toteutetut kirjat ovat juuri niitä, jotka harvoin ehtivät kirjastossa hyllyyn saakka, sillä ne lainataan suoraan tänään palautettujen kirjojen kärryistä.

Vaikka aikaisemmat Tatut ja Patut ovatkin kuvakirjoja, ne sisältävät kaikki roimasti tietoa. Esimerkiksi Tatun ja Patun Suomi -kirjaa olen usein vinkannut koululaisille ihan tietokirjana, vaikka pikkulasten kuvakirjoinahan näitä markkinoidaan. Vastikään ilmestyneessä kirjassa Tatu ja Patu pihalla kosiskellaan ensimmäistä kertaa vähän isompia lukijoita ja loikataan rehellisesti tietokirjojen puolelle. Tällä kertaa Outolan pojat antavat perusteelliset ohjeet 14 pihaleikkiin, ja vaikka leikit sinänsä ovat vanhoja tuttuja, saavat ne ihan uusia ulottuvuuksia Tatun ja Patun käsittelyssä. Esimerkiksi rantahiekkaan piirtäminen vaatii aivan oman tekniikkaansa ja lumiukon tekemisessä on yllättävän monta vaihetta jos sen haluaa tehdä oikein.

Parasta kirjassa on kuitenkin se, että siinä kerrotaan myös miten EI kannata tehdä. Niinpä esimerkiksi puuhun kiipeämisessä EI kannata käyttää peppu edellä – tai ilman käsiä -tekniikkaa, lumienkelin tekoa EI kannata aloittaa kaatumalla hankeen etuperin ja lätäköissä EI kannata uittaa tiettyjä asioita, kuten kännykkää, jäätelöä tai kieltä… (!)

Osui ja upposi kaikkiin testilukijoihini, niin kymmenvuotiaisiin koululaisiin, allekirjoittaneeseen kuin kirjastokollegoihinkin – kirja sai kaikilta muhevat naurunkiherrykset!