Kategoria(t): fantasia ja scifi, kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus, nuortenkirjallisuus, Yleistä

Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto


Pohjoismaidekarikkon neuvosto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa palkinnon parhaalle Pohjoismaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Palkintosumma on 350 000 Tanskan kruunua eli sama, mitä muutkin neuvoston palkitut saavat. On aina mukava nähdä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvostus nousee. Suomesta ehdolla on Seita Vuorelan (ent. Parkkola) ja Jani Ikosen (kuvitus) nuortenkirja Karikko sekä Minna Lindebergin ja Linda Bondestamin kuvakirja Aimo ja Unto. Jälkimmäisestä ehdokkaasta en osaa oikein sanoa mitään muuta kuin, että Linda Bondestamin kuvitus ainakin muissa lastenkirjoissa on kyllä ihan jo itsessään ehdokkuuden arvoista. Blogikirjoitusta aloin kuitenkin kirjoittaa Karikon takia. Kirja oli minusta yksi vaikuttavimpia viime vuoden nuortenkirjoja, ja toivonkin, että se pärjäisi tässä kilpailussa. Olisin mielelläni nähnyt sen myös Finlandia Junior ehdokkaana, sillä sen se totisesti olisi ansainnut.

Karikko ei ole helppo kirja, eikä siihen pääse välttämättä sisään heti, mutta kerrontaan mukaan päästyään kirjan maailmasta ei malttaisi tulla pois. Kirja edustaa maagista realismia tai uuskummaa, mitä termiä nyt haluaakaan käyttää. Se kertoo Mitjasta ja Vladimirista, veljeksistä ja viimeisen rannan leirintäalueesta, jota hallitsevat poikalauma ja mystinen tyttö. Matkalle on lähdetty, koska kotona suru on lamaannuttanut kaiken.

Kerrotaan että on olemassa vesi joka erottaa elävät kuolleista. Sen yli kulkee lautta, jota ohjaa lautturi. Rannalla rajavartijana työskentelee Tuonentyttö. Ei ole merkitystä sillä onko tämä tarina totta, sillä siihen on uskottu ja uskotaan yhä. Ranta on viimeinen pala maata ennen merta.”

En halua kertoa kirjasta liikaa, sillä tarina paljastuu hiljalleen osisssa rannan tunnelman kiristyessä villin poikalauman ja oudon valkoisiin pukeutuvan tytön välillä. Kerronta on harkittua ja aitoa ja kieli kaunista olematta liian runollista. Vaikeaa asiaa käsitellään herkästi ja rauhallisesti. Vuorelan muihinkin (Parkkola nimellä kirjoitettuihin) kirjoihin kannattaa tutustua, jos maaginen realismi kiinnostaa, mutta tämä oli minusta aivan ehdottomasti hänen paras kirjansa tähän mennessä. Suosittelen sitä nuorten lisäksi myös aikuislukijoille. Toivottavasti myös neuvoston palkintoraati osaa arvostaa kirjaa!

Lisätietoa palkinnosta ja muiden maiden ehdokkaat:

http://www.kulturkontaktnord.org/lang-fi/pohjoismainen-kulttuuripiste/ajankohtaista/21-nyheter-fra-norden/1682-hvem-vinner-barne-og-ungdomslitteraturprisen

Mainokset
Kategoria(t): kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus

Syvää rakkautta ja surua


Quindlen, Ann1064_se_mikä_on_totta[1]a: Se mikä on totta. 315s. Gummerus 1999.

Tämän on Anna Quindlenin ensimmäinen suomennettu teos, teoksen pohjalta on tehty myös elokuva. Kirjan päähenkilö Ellen, on työssään kunnianhimoinen, määrätietoinen nuori nainen. Ellen lähtee kotikaupunkiinsa isänsä syntymäpäiville, vierailun aikana paljastuu että äidillä on syöpä. Hän tekee suuren muutoksen elämässään, päättäen jäädä hoitamaan kuolevaa äitiään. Elämä muuttuu täysin, tiskaamista, siivoamista, ruuanlaittoa, tunteet vaihtelevat. Ennen äidin kuolemaa Ellen onkin todella väsynyt kaikkeen hoitamiseen, silti hän tekee kaiken mitä äiti pyytää. Hän tietää kuinka ikävä hänen tulee äitiä. Muutama kuukausi myöhemmin Ellen löytää itsensä vankilasta, häntä syytetään äitinsä murhasta. Mikä tähän johtaa, sen selvität vain syventymällä tähän vaikuttavaan kirjaan.

Suru ja kuolema kulkevat läpi teoksen, mutta päällimmäisenä on äidin ja tyttären suhde. Elokuva, jonka katsoin vuosia sitten jätti mieleeni isän roolin päällimmäiseksi, ehkä sinä koet toisin.