Nuoren Einarin kärsimykset (ja miten niistä selvittiin)


säbätalviKalle Veirto: Säbätalvi (Karisto, 2014)

19-vuotiaalla Einarilla ei mene hyvin. Keväällä homma lipesi hanskasta totaalisesti ja hän ajoi humalassa kolarin. Einari selvisi ylioppilaskirjoituksiin, mutta kyydissä ollut tyttöystävä loukkaantui vakavammin. Nyt päällä leijuu paitsi oikeusjuttu myös kymppitonnien korvausvaatimukset. Einari on vakuuttunut siitä, ettei ollut onnettomuuskuski, mutta ainoaa mahdollista todistajaa ei löydy mistään.

Valoa ankeaan syksyyn tuo yllättävä tarjous Heinolasta. Salibandyseura Ruotsalainen Yläpesä haluaa palkata Einarin ammattilaisriveihinsä. Talvi oudossa pikkukaupungissa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin kotipaikka, jossa Einari on tuomittu jo ennen oikeudenkäyntiä. Niinpä Einari pakkaa mailansa ja kasan kirjoja, ja suuntaa kohti Heinolaa. Paikan päällä hän tutustuu niin värikkäisiin pelikavereihinsa kuin Miniin, vuokranantajan tyttäreenkin. Ehkä elämästä saa sittenkin kiinni, kaikesta huolimatta.

Vaikka Einari syöttää palloa talvikaudella, kirja on mukavaa lukemista kesälomalaisillekin.

Kirjailija Kalle Veirto lienee monille tutumpi Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka-sarjan kirjoittajana.

Aika ja muistot


L

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Kääntänyt Kersti Juva. 157 s. WSOY, 2011

Luettujen kirjojen pitkässä rivissä on aina muutamia, jotka palaavat ajatuksiin aika ajoin. Julian Barnesin vuonna 2011 Man Booker-palkittu Kuin jokin päättyisi on yksi niistä. Tony Websterin opiskeluaikaan kuului ystäväpiiri, jonka erikoisin jäsen oli Adrian. Älykkäämpi, muita syvemmin ajatteleva poika pyörittää muita pikkusormensa ympärille sitä edes haluamatta. Filosofisissa keskusteluissa pohditaan mm. itsemurhaa filosofisena kysymyksenä (Camus).  Tonyn tyttöystävä Veronica, toinen individualisti, vie Tonyn vierailulle perheensä luo ja tapahtumalla on yllättävä ulottuvuus tulevaisuuteen ja keski-ikäisen Tonyn elämään. Kuka Adrian oli? Mitä oikeastaan tapahtui noina nuoruuden vuosina? Tonyn käsitys menneisyyden tapahtumista vaatii päivitystä, kun viesti nuoruuden ystävältä saapuu vuosikymmenten päästä? Sivumäärältään pieni kirja, mutta täynnä harkittua ja hallittua tekstiä miten ajan kuluminen muokkaa muistojamme nuoruuden tapahtumista ja teoistamme. Ja miten ihminen ei koskaan katsele itseään ja tulevaisuuttaan yhtä varmana omasta kaikkivoipaisuudestaan kuin kaksikymppisenä, ennen kuin aika ja kokemukset tuhrivat linssin. Miten helppoa onkaan muokata muistojemme sellaisiksi, etteivät ne satuta. Tai yksinkertaisesti unohtaa. ”Tässä saattaa olla yksi nuoruuden ja kypsän iän eroista: nuorena keksimme itsellemme vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, vanhana keksimme vaihtoehtoisia menneisyyksiä toisille.”  

Kati L.

Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto


Pohjoismaidekarikkon neuvosto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa palkinnon parhaalle Pohjoismaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Palkintosumma on 350 000 Tanskan kruunua eli sama, mitä muutkin neuvoston palkitut saavat. On aina mukava nähdä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvostus nousee. Suomesta ehdolla on Seita Vuorelan (ent. Parkkola) ja Jani Ikosen (kuvitus) nuortenkirja Karikko sekä Minna Lindebergin ja Linda Bondestamin kuvakirja Aimo ja Unto. Jälkimmäisestä ehdokkaasta en osaa oikein sanoa mitään muuta kuin, että Linda Bondestamin kuvitus ainakin muissa lastenkirjoissa on kyllä ihan jo itsessään ehdokkuuden arvoista. Blogikirjoitusta aloin kuitenkin kirjoittaa Karikon takia. Kirja oli minusta yksi vaikuttavimpia viime vuoden nuortenkirjoja, ja toivonkin, että se pärjäisi tässä kilpailussa. Olisin mielelläni nähnyt sen myös Finlandia Junior ehdokkaana, sillä sen se totisesti olisi ansainnut.

Karikko ei ole helppo kirja, eikä siihen pääse välttämättä sisään heti, mutta kerrontaan mukaan päästyään kirjan maailmasta ei malttaisi tulla pois. Kirja edustaa maagista realismia tai uuskummaa, mitä termiä nyt haluaakaan käyttää. Se kertoo Mitjasta ja Vladimirista, veljeksistä ja viimeisen rannan leirintäalueesta, jota hallitsevat poikalauma ja mystinen tyttö. Matkalle on lähdetty, koska kotona suru on lamaannuttanut kaiken.

Kerrotaan että on olemassa vesi joka erottaa elävät kuolleista. Sen yli kulkee lautta, jota ohjaa lautturi. Rannalla rajavartijana työskentelee Tuonentyttö. Ei ole merkitystä sillä onko tämä tarina totta, sillä siihen on uskottu ja uskotaan yhä. Ranta on viimeinen pala maata ennen merta.”

En halua kertoa kirjasta liikaa, sillä tarina paljastuu hiljalleen osisssa rannan tunnelman kiristyessä villin poikalauman ja oudon valkoisiin pukeutuvan tytön välillä. Kerronta on harkittua ja aitoa ja kieli kaunista olematta liian runollista. Vaikeaa asiaa käsitellään herkästi ja rauhallisesti. Vuorelan muihinkin (Parkkola nimellä kirjoitettuihin) kirjoihin kannattaa tutustua, jos maaginen realismi kiinnostaa, mutta tämä oli minusta aivan ehdottomasti hänen paras kirjansa tähän mennessä. Suosittelen sitä nuorten lisäksi myös aikuislukijoille. Toivottavasti myös neuvoston palkintoraati osaa arvostaa kirjaa!

Lisätietoa palkinnosta ja muiden maiden ehdokkaat:

http://www.kulturkontaktnord.org/lang-fi/pohjoismainen-kulttuuripiste/ajankohtaista/21-nyheter-fra-norden/1682-hvem-vinner-barne-og-ungdomslitteraturprisen