Kategoria(t): tietokirjallisuus

Monikulttuurisuus on rikkaus


Pietarilainen polkuhevonenMarianna, Flinckenberg-Gluschkoff: Pietarilainen polkuhevonen: Lapsuus kolmen kulttuurin katveessa. Tammi 2013, 364 s.

Lämpimästi kerrottu tarina moneen kulttuuriin kasvamisesta ja lapsuudesta sodanjälkeisessä Helsingissä. Pietarilainen polkuhevonen kuvaa kirjoittajan kasvua kolmen kulttuurin – suomalaisen, venäläisen ja suomenruotsalaisen – ristipaineessa. Kirjoittajan äidin suku on venäläis-saksalainen, sodassa kaatuneen isän suku on suomenruotsalainen, itse hän on käynyt suomalaista koulua.

Kertomus ulottuu varhaislapsuudesta ylioppilasikään ajoittuen 1940 -1950-luvuille, teos onkin hieno ajankuva sodanjälkeisestä Suomesta. Kirjoittaja oli evakossa Ruotsissa äitinsä kanssa, tuota aikaa hän kuvaa lapsen silmin. Hän kertoo eloisasti kesänvietoista saaressa, vierailuista, vieraista, sekä loputtomasta isän ikävästään. Hän menetti isänsä pienenä, muutaman vuoden ikäisenä tyttönä – kirja on saanut nimensä isän hänelle puhdetöinään tekemästä polkuhevosesta. Tarinassa on koko ajan isän ikävä läsnä.

Kirjoittaja kuvaa kuitenkin – isän menetyksestä huolimatta- lapsuutensa onnelliseksi ja hyväksi. Hän sai kasvaa lukuisten sukulaistensa keskellä saaden paljon rakkautta ja tukea elämäänsä varten näistä suhteista. Kertojasta huokuu elämänviisaus, laaja sivistyneisyys ja syvä ymmärrys erilaisia kansoja ja ihmisiä kohtaan. Venäläisemigranttien mennyt maailma näyttää olevan erityisen lähellä kertojan sydäntä, samoin suomenruotsalainen sekä karjalaisperinne ovat kertomuksessa vahvasti esillä.

Teoksen valokuvat ovat tekijän yksityiskokoelmasta. Tarina toi mieleeni oman perheeni lukuisat muistelukset evakkomatkoiltaan sekä sävelmän, jota sodan käynyt isäni usein lauloi saunan portailla vihtoja tehdessään ”Taistoihin tiemme kun käy…”. Kirja on erinomaisen kaunis lukukokemus, suosittelen.

Advertisement
Kategoria(t): kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus, sarjakuvat

Yippee! Matkaan Myrskytuuli!


Juha Siro: Linnun muotokuva. 239 s. Like, 2011.

linnun_muotokuva-siro_juha-14348701-frnt439px-Pecos_Bill_1

Suomessa julkaistiin 1950-luvulta 1970-luvulle saakka Pecos Bill –lännensarjakuvaa. Itse olen syntynyt vasta 80-luvun taitteessa, joten en lapsena päässyt osalliseksi ”Texasin tarumaisen sankarin” seikkailuista. Jokin kosketus Pecos Billiin minulla kuitenkin on. Lapsuuskotini lelujen seassa nimittäin pyöri Pecos Bill –korttipakka. Värikkäisiin pelikortteihin oli painettu kuvia sarjiksen sankareista ja roistoista, joilla oli jännittäviä nimiä: Davy Crockett, Sue, ratsu Myrskytuuli, Jane Calamity…

Mainitut hahmot saavat puheenvuoron Juha Siron neljännessä romaanissa Linnun muotokuva. Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen miestoimittaja, joka on ollut viisitoista vuotta töissä samassa paikallislehdessä. Lopulta hän saa kyllikseen, sanoo itsensä irti ja ryhtyy vapaaksi kirjoittajaksi. Mies kulkee kodin ja työhuoneen väliä, mietiskelee elämäänsä ja tekemiään valintoja. Hän hankkii heräteostoksena divarista Pecos Bill –vuosikirjan. Se vie ajatukset nuoruuteen. Silloin mies oli vielä poika, joka tunnettiin lempinimellä Bill. Bill oli osa erottamatonta kolmikkoa, jonka jäsenten nimet olivat peräisin suosikkisarjakuvasta: Jane, Davy, Bill. Myöhemmin heistä tuli aikuisia, ja ikuiseksi aiottu jengi hajosi.

Eräänä päivänä, pian divarireissun jälkeen, mies istuu taas työhuoneellaan. Puhelin soi. Soittaja on Jane, ja menneisyys herää unestaan…

Tykkään kovasti Juha Siron kauniista kielestä. Päällimmäinen ajatus kirjan loputtua: miksi enää ikinä lukisin lyhytsanaisia ja synkkiä suomalaisia mieskirjailijoita, kun tarjolla on näin rennosti hengittävää kerrontaa? Tarina ei toki ole ihmeellinen, juonen peruskuvio on kuultu moneen kertaan aiemminkin. Mutta tämän kirjan ansiot ovat muualla. Päähenkilön ajatukset maailmasta ovat inspiroivia. Romaanissa on palapelimäinen rakenne, rönsyjä kasvaa sinne tänne, mutta lopulta jokainen yksityiskohta tuntuu harkitulta.

”Maailman sattumanvaraisuus on käsittämätöntä, asiat ovat järjestäytyneet käsillä olevaan hetkeen juuri tietyllä tavalla, vaikka siihen olisi aina uudelleen kertautuva mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen loputon määrä.”

Juha Siro asuu Tampereella. Hän pitää blogia kirjallisuudesta ja taiteesta muutenkin:

http://juhasiro.fi/blogi/

Kirjastoharjoittelija

Sakari Niemelä