Nuoren Einarin kärsimykset (ja miten niistä selvittiin)


säbätalviKalle Veirto: Säbätalvi (Karisto, 2014)

19-vuotiaalla Einarilla ei mene hyvin. Keväällä homma lipesi hanskasta totaalisesti ja hän ajoi humalassa kolarin. Einari selvisi ylioppilaskirjoituksiin, mutta kyydissä ollut tyttöystävä loukkaantui vakavammin. Nyt päällä leijuu paitsi oikeusjuttu myös kymppitonnien korvausvaatimukset. Einari on vakuuttunut siitä, ettei ollut onnettomuuskuski, mutta ainoaa mahdollista todistajaa ei löydy mistään.

Valoa ankeaan syksyyn tuo yllättävä tarjous Heinolasta. Salibandyseura Ruotsalainen Yläpesä haluaa palkata Einarin ammattilaisriveihinsä. Talvi oudossa pikkukaupungissa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin kotipaikka, jossa Einari on tuomittu jo ennen oikeudenkäyntiä. Niinpä Einari pakkaa mailansa ja kasan kirjoja, ja suuntaa kohti Heinolaa. Paikan päällä hän tutustuu niin värikkäisiin pelikavereihinsa kuin Miniin, vuokranantajan tyttäreenkin. Ehkä elämästä saa sittenkin kiinni, kaikesta huolimatta.

Vaikka Einari syöttää palloa talvikaudella, kirja on mukavaa lukemista kesälomalaisillekin.

Kirjailija Kalle Veirto lienee monille tutumpi Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka-sarjan kirjoittajana.

Pelkäätkö sinä?


Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää (Otava, 2013)

JoReeta Aarnion nuortenromaani Hän joka ei pelkääkea alas lipuu ruuhi, jossa kyyristelee nääntynyt poika. Kirai, Hän-joka-ei-pelkää, on tehnyt hirvittävän rikoksen ja nyt hän on kuollut heimolleen, matkalla kohti varjojen valtakuntaa.

Toisaalla tuuli riepottelee kahden nauravan ratsastajan hiuksia. Sisarukset Asisi ja Rei valmistautuvat valintapäivään, hetkeen jona kaikennäkevä keskusvalvomo lyö lukkoon heidän tulevaisuutensa.

Joki laskee mereen ja nousuvesi vie ruuhen rantaan. Asisi ja Rei löytävät Kirain, kielletyn vyöhykkeen villi-ihmisen, ja ensimmäistä kertaa elämässään perhe rikkoo sääntöjä. Salaisuudet ovat kiellettyjä ja miltei mahdottomia yhteiskunnan valvovan silmän alla, mutta nyt heillä on Kirai.

Nuorten synkille dystopiaromaaneille ei ole näkynyt loppua sitten Suzanne Collinsin Nälkäpelin. Reeta Aarnion Hän joka ei pelkää on genren uusi kotimainen edustaja ja erinomainen onkin. Tulevaisuudessa isoveli valvoo jokaista hengenvetoakin ja kansalaiset hyväksyvät kaiken kyselemättä, onhan heidän elämänsä niin auvoisen onnellista. Onni on toki revitty orjakansan selkänahasta ja ostettu valheilla, mutta mitäpä siitä, eihän sitä tarvitse ajatella. Kirjan tarina on pikemminkin pohdiskeleva kuin toiminnallinen, mutta onnistuu silti yllättämään juonenkäänteillään. Helppoja ratkaisuja ei ole tarjolla kenellekään ja täydellisen onnellisia loppuja on vain saduissa.

Päässäni asuu Itä-Saksa


Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Mikko Kalajoen romaani Taas mua pohjaan (2005) on hilpeän ironinen nuoren miehen kasvukertomus. Tarina alkaa, kun parikymppinen Illi saapuu psykoterapeutin vastaanotolle. Illi ei ole erityisen vastaanottavainen keskustelulle ja valmiiksi pureksituille neuvoille, joita terapeutti jakelee. Pikkuhiljaa päähenkilö Illi alkaa kuitenkin keriä auki lapsuuttaan, kasvuympäristöään ja ihmissuhteitaan. Illi on lahjakas nuori, joka viettää railakasta elämää: koulu ei nappaa, vapaa-ajan täyttää musiikki ja yleinen sekoilu. Pahimman vastuksen tarjoavat ”idioottijääkiekkoilijat” ja tietysti naiset. Teoksessa viitataan ahkerasti aikakautensa musiikkiin, mistä onkin helppo päätellä tarinan sijoittuvan 1990-luvulle ja 2000-luvun vaihteeseen. Kuitenkin se on ajaton: jotain hyvin universaalia on tässä kasvutarinassa. Illin omaääninen kerronta on sujuvan ironista ja uskottavaa. Kirjoittaja on onnistunut hyvin kuvaamaan pienen lapsen sisäistä logiikkaa, joka muuttuu päähenkilön kasvaessa. Ympäristön kuvaus on tarkkanäköistä ja hienovaraista. Tarkka lukija voi keksiä paikkakunnat, joille Illin elämä on sijoittunut.

Teos on hyvä nuortenromaani, joka varmasti kiinnostaa myös aikuista. Paikoin ironinen nuoruuden kuvaus on loistavaa viihdettä. Sivuhenkilöt ovat syvällisiä ja kokonaisia henkilöitä, paitsi tietysti b-luokan idioottijääkiekkoilija ja teatteritytön idioottipoikaystävä. Kalajoen tarinoiva tyyli rikastuttaa teoksen suoraviivaista kasvukertomuksen kaavaa, jossa välillä ollaan terapeutin sohvalla, välillä palataan lähimenneisyyteen. Tarina toimisi ilman terapeuttiakin: välillä palaaminen menneisyyden tapahtumiin nimenomaan terapiassa tuntuu kliseiseltä, eivätkä terapiaosuudet tarjoa lukijalle kovinkaan paljon sisältöä. Illin mielenterveysongelmat on kuvattu hyvin hienovaraisesti, mikä on mielestäni onnistunutta. Oppikirjatyylisiä oirekuvauksia on turha etsiä.

Erikoista: Viimeiseltä sivulta löytyy teoksen soundtrack.

Saatavuus Lapin kirjastoista

 

Veera Kiurujoki