Päässäni asuu Itä-Saksa


Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Mikko Kalajoen romaani Taas mua pohjaan (2005) on hilpeän ironinen nuoren miehen kasvukertomus. Tarina alkaa, kun parikymppinen Illi saapuu psykoterapeutin vastaanotolle. Illi ei ole erityisen vastaanottavainen keskustelulle ja valmiiksi pureksituille neuvoille, joita terapeutti jakelee. Pikkuhiljaa päähenkilö Illi alkaa kuitenkin keriä auki lapsuuttaan, kasvuympäristöään ja ihmissuhteitaan. Illi on lahjakas nuori, joka viettää railakasta elämää: koulu ei nappaa, vapaa-ajan täyttää musiikki ja yleinen sekoilu. Pahimman vastuksen tarjoavat ”idioottijääkiekkoilijat” ja tietysti naiset. Teoksessa viitataan ahkerasti aikakautensa musiikkiin, mistä onkin helppo päätellä tarinan sijoittuvan 1990-luvulle ja 2000-luvun vaihteeseen. Kuitenkin se on ajaton: jotain hyvin universaalia on tässä kasvutarinassa. Illin omaääninen kerronta on sujuvan ironista ja uskottavaa. Kirjoittaja on onnistunut hyvin kuvaamaan pienen lapsen sisäistä logiikkaa, joka muuttuu päähenkilön kasvaessa. Ympäristön kuvaus on tarkkanäköistä ja hienovaraista. Tarkka lukija voi keksiä paikkakunnat, joille Illin elämä on sijoittunut.

Teos on hyvä nuortenromaani, joka varmasti kiinnostaa myös aikuista. Paikoin ironinen nuoruuden kuvaus on loistavaa viihdettä. Sivuhenkilöt ovat syvällisiä ja kokonaisia henkilöitä, paitsi tietysti b-luokan idioottijääkiekkoilija ja teatteritytön idioottipoikaystävä. Kalajoen tarinoiva tyyli rikastuttaa teoksen suoraviivaista kasvukertomuksen kaavaa, jossa välillä ollaan terapeutin sohvalla, välillä palataan lähimenneisyyteen. Tarina toimisi ilman terapeuttiakin: välillä palaaminen menneisyyden tapahtumiin nimenomaan terapiassa tuntuu kliseiseltä, eivätkä terapiaosuudet tarjoa lukijalle kovinkaan paljon sisältöä. Illin mielenterveysongelmat on kuvattu hyvin hienovaraisesti, mikä on mielestäni onnistunutta. Oppikirjatyylisiä oirekuvauksia on turha etsiä.

Erikoista: Viimeiseltä sivulta löytyy teoksen soundtrack.

Saatavuus Lapin kirjastoista

 

Veera Kiurujoki

Mainokset

Tyttöjen lähiösekoilua kerrakseen


Anu Juvonen: Lähiöoksennus

Anu Juvonen: Lähioksennus (Minerva, 2013)

Eipä mikään ihme, että Anu Juvonen laati esikoiskirjansa kuvaamaan tyttöjen kasvamista 80-luvun Kannelmäessä. Hän itse vietti lapsuutensa ja nuoruutensa tuossa samaisessa helsinkiläislähiössä, jolla näin ummikkona katseltuna on vähintäänkin kaksijakoinen maine. Juvosen kirjassa Lähiöoksennus (Minerva, 2013) alue näyttäytyy lapsiperheitä täyteen sullottuina kerrostaloina, joiden takametsiköitä miehittävät juoppohampit ja irstaat itsensäpaljastajat. Kuitenkin kirjaa arvostelevien kommenttien perusteella toiset, aihetta ehkä enemmän sisältä päin tarkastelevat, näyttävät löytävän Kannelmäestä vehreyttä, luonnon rauhaa ja turvallisuutta siinä määrin, että sitä pidetään myös ihanteellisena lapsiperheiden asuinpaikkana hyvine palveluineen.

Jokaisella asuinalueella on oma maineensa sekä hyviksi ja huonoiksi koetut puolensa, jotka muodostuvat usein ihmisten mielissä pienen pienistä seikoista. Juvosen kuvaamana Kannelmäki tuntuu saaneen osakseen lähestulkoon kaikki tuplavuoroissa raatavat sairaanhoitaja-yksinhuoltajaäidit, viinalla joka viikonloppu päänsä täyttävän ongelmanuorison ja muuten vain elämiinsä tyytymättömät epäonnistujat, jotka vain eivät osaa lähteä muualle etsimään jotain parempaa. Tapahtumat kerrotaan liioitellunkin raadollisesti ja inhorealistisesti, mikä on kuitenkin mielestäni kirjan paras anti, olipa niillä todellisuuspohjaa tai ei. Mitään surkuttelua teksti ei kuitenkaan ole, päinvastoin se on ääneennaurettavan hauska.

Niin tai näin, Juvosen esikoiskirja on mukaansatempaava lukukokemus, kirja jota ei aloitettuaan olisi malttanut laskea kädestään. Samaisella aikakaudella lapsuutensa eläneelle se oli myös virkistävä vertailupohja omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä missä kannelmäkeläinen nuoriso kokoontui taloyhtiön roskiskatokselle miettimään mistä saisi rahaa viikonlopun viinaksiin, meillä maalaisilla samaa virkaa toimitti kylänraitin maitolaituri. Sama aika, samat murheet – näin se vaan menee. Paikasta viis.

Kirjan saatavuus Lapin kirjastoissa

Tarkoitettu


Ally Condie: Tarkoitettu

Älä kulje siihen hyvään yöhön sovinnolla,
vanhuuden pitäisi palaa ja kirota illan saapuessa,
riehua valon kuolemaa, raivota raivoamalla.

Vaikka viisaat tietävät kuoleman saapuessa, että puhumalla
ei voi synnyttää salamoita, että pimeä on totta,
he eivät kulje siihen hyvään yöhön sovinnolla.

Dylan Thomas

 

Eletään kaukana tulevaisuudessa. Kaiken elämän pää, Yhteiskunta on ottanut vallan ihmisten elämässä. Yhteiskunta päättää, milloin ja mitä ihmiset syövät, mitä pukevat, kenen kanssa menevät naimisiin, milloin viettävät vapaa-aikaa missäkin ja jopa hetken jolloin ihminen syö viimeisen ateriansa ja vetää viimeisen hengenvetonsa. Myös taiteesta ja kirjallisuudesta on karsittu jäljelle vain sata kelpuutettavaa taidonnäytettä. Tulevaisuuden ihmisten elämä on tarkoin säädeltyä, ja koko systeemi pyörii Yhteiskunnan pillin mukaan.

17-vuotiaan Cassian on elämänsä käännekohdassa. Hän valmistautuu parijuhlaansa, jossa hänelle valitaan kaikista optimaalisin elämänkumppani. Kaikkien yllätykseksi Cassian pariksi on valittu hänen paras ystävänsä Xander. Vaikka Cassia tietääkin Xanderista kaiken, saa hän tämän mikrokortin, jossa kerrotaan Xanderin elämästä ja mieltymyksistä. Asiat alkavat mutkistua, kun mikrokortilta löytyykin Cassian tuttavan Kyn kasvot. Lisäksi Ky on poikkeava, mikä tarkoittaa että tämä on alemmassa asemassa yhteiskunnassa. Tätä väitetään yhteiskunnassa virheeksi, mutta Cassian tutustuttua paremmin Kyihin hän alkaa epäillä tunteitaan sekä Xanderiin että Kyihin. Uskaltaako Cassia uhmata koko Yhteiskuntaa ja kuunnella sydäntään?

Mielestäni tämä kirja kertoo taas yhden mielenkiintoisen ja varteenotettavan vaihtoehdon tulevaisuuden maailmasta. Ihmisille halutaan hyvä ja terve elämä, mutta tietyn rajan ylittyessä se menee jo ihmisten elämänhalun- ja laadun yli. Pohdin, että Cassian ja muiden ihmisten elämä on fyysisesti täysin kunnossa. He saavat päivittäisen kalorimäärän mukaan ruokansa, ovat hyvässä kunnossa, vaikka he eivät saakaan rehkiä liikaa, jottei siitä aiheutuisi mitään kovaa rasitusta. Ihmiset käyvät töissä ja heidän elämänsä on pinnalta katsoen ihan ok. Mutta kun sukelletaan syvemmälle, ihmisistä löydettäisiin todennäköisesti puutteita henkiseltä kantilta katsoen. Rutiinit ovat identtiset päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. Vaikka huvejakin on tarjolla, ainakin minä kyllästyisin elämääni nopeasti.

Osa saattaisi ehkä ajatella, että ihmiset voisivat ainakin elää hyvän ja terveen elämän. Mutta silloin elämästä puuttuisi kaikki toiminta ja jännitys, joka auttaa sinua kasvamaan ihmisenä ja tekemään elämästä elämisen arvoista.

Päähenkilönä pidin Cassiasta kovasti. Hän on päällisin puolin kuin kuka tahansa teini-ikäinen tyttö, mutta hänen ajatuksensa maailmasta herättää hänessä itsessään pientä kapinahenkeä. Erityisesti nämä asiat hänen tutustuessaan paremmin Kyhin ovat voimistuneet ja siinä on mielestäni yksi kirjan keskeisimmistä teemoista: yksilön pienuus ja sen vaikutus kaikkivaltiaaseen Yhteiskuntaan. Cassiassa pidinkin juuri siitä, että hän alkaa pienin askelin kapinoida Yhteiskuntaa vastaan. Mielestäni siihen tarvitaan suurta tahtoa, että ylipäätänsäkään uskoo voivansa itse ”pelkkänä nuorena tyttönä” vaikuttamaan koko Yhteiskuntaan. Suuri vaikutus Cassian kapinahenkeen oli mielestäni tämän tekstin alussa oleva runo, jonka hän sai isoisänsä kuoltuaan tasan 80-vuotiaana. Yhteiskunnassahan kaikki kuolevat 80-vuotis syntymäpäivänään. Se on Yhteiskunnan mielestä kaikista optimaalisin ikä kuolla. Joka tapauksessa, tämä runo on kielletty, eli se ei kuulu sadan runon joukkoon. Cassia otti siis suuren riskin ottaessaan runon isoisältään. Lopulta hän kuitenkin hävitti sen, mutta sai tilalle jotain parempaa (joka oli tosin myös kiellettyä). Tutustuessaan Kyihin vaelluksella tämä opetti hänelle taidon, jota kukaan ei yhteiskunnassa osannut: kirjoittamisen.

Xander on ollut Cassian paras ystävä koko hänen ikänsä. Saatuaan Xanderin parikseen hän tiesi Xanderista suurin piirtein kaiken. Hän on siis Cassialle hyvin tuttu ja turvallinen. Kuitenkin Cassiaa alkoi kiehtoa Ky, joka oli siis taaskin hyvin riskialtista. Yhteiskunnan lakeja rikottaessa henkilö voidaan leimata poikkeavaksi ja karkottaa ulkoprovinsseihin. Suurin osa kansalaisista siis asuu sisäprovinsseissa, ja poikkeavat ja vialliset asuvat enimmäkseen ulkoprovinsseissa. Kirjassa yksi seurattava aihe onkin, kumman Cassia lopulta valitsee: tutun ja turvallisen Xanderin vai salaperäisen Kyn.

Yksi kirjan teema on myös mielestäni ihmisten välinen tasa-arvo. Kunnon kansalaiset, jotka eivät ole ikinä rikkoneet Yhteiskunnan lakeja asuvat yleensä sisäprovinsseissa. Joskus yhtä tai useampaa lakia rikkoneet asuvat syrjäisemmissä ulkoprovinsseissa. Näiden provinssien väliset elinolosuhteet poikkeavat toisistaan paljon. Ehkä julmin ero kansalaisten ja poikkeavien välillä on heidän tekemässään työssä. Kansalaiset lajittelevat mm. poikkeavia. ”Tämä on tämmöinen ja tämmöinen, lähetetään se ulkoprovinsseihin kaivostyöhön, tämä taas on tämmöinen, jätetään se tänne…” Tämä näyttää, että poikkeavilla ei ole lähes minkäänlaista vaikutusvaltaa omaan elämään.

Kirjassa myös sanoilla on vahva vaikutus. Kirjassa käy hyvin selville, kuinka suuri mahti sanoilla voi todellisuudessa olla ja kuinka se vaikuttaa ihmisiin. Hyviä esimerkki tästä aiheesta on Dylan Thomasin runo, jonka vahva sisältö pitää Cassian ajatukset koossa.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja todellakin oli lukemisen arvoinen, se pisti ajattelemaan tulevaisuuttamme ja asemaamme tässä maailmassa. Jottei koko kirja olisi kuitenkaan pelkästään vakava ja kertoisi Yhteiskunnan teoista ja niiden vaikutuksista, kirja myös kertoo herkän tarinan nuoren tytön elämästä ja tämän rakkaudesta sanoihin ja kahteen poikaan, joista Cassian on valittava toinen.

Sitten vaan kirjasarjan toista osaa (Rajalla) lukemaan ja odottelemaan kolmatta!

Tet-harjoittelija Iita