Nuorten elämää Kaliforniassa


DIMILYEstelle Mascame: DIMILY – rakastan : Did I mention I love you? Gummerus, 2016. 409 s.

 

Estelle Mascamen DIMILY-trilogian päähenkilönä on 16-vuotias Eden, jonka vanhemmat ovat eronneet. Hänen äitinsä asuu Portlandissa ja isä uusioperheen kanssa Kaliforniassa. Yhtenä kesänä Eden haluaa viettää kesän isänsä luona ja tutustuu kesän aikana uuteen äitipuoleen ja uusiin velipuoliinsa.

Erityisesti yhdellä veljistä, Tylerilla tulee olemaan puoleensavetävä vaikutus Edeniin. Edenin isä ei tule toimeen Tylerin kanssa, eikä Edenkään, aluksi. Tyler on lyhytpinnainen paha poika, joka ei oikein tule perheensä kanssa toimeen ja aiheuttaa näille huolta.  Etenkin kun Tyler on ehtinyt teinivuosiensa aikana sotkeutua huumeisiin.

Eden bilettää ja käy shoppailemassa ystäviensä kanssa ja tutustuu Tyleriinkin paremmin, ja tämän tyttöystävään. Ajan myötä Tyler ja Eden kuitenkin löytävät yhteistä puhuttavaa ja alkavat viettää yhä enemmän aikaa yhdessä. He käyvät samoissa bileissä, ja Eden joutuu Tylerin mukana jopa poliisien kanssa tekemisiin. Eden saa tutustua Tylerin herkkään puoleen kovan kuoren alta ja huomaa viimein olevansa syvästi ihastunut Tyleriin, velipuoleensa. Lisädraamaa tilanteeseen tuo Tylerin takertuva tyttöystävä, joka yrittää lyödä kiilaa Tylerin ja Edenin välille,  esimerkiksi väittämällä olevansa raskaana, sekä toinen Edeniin ihastunut nuori mies, joka ei kuitenkaan onnistu saamaan vastakaikua.

Eden yrittää taistella tunteitaan vastaan. Etenkin Tylerin muutto vuodeksi New Yorkiin, saa Edenin miettimään, josko hän voisi unohtaa Tylerin kokonaan. Heidän suhdettaan kun ei tultaisi katsomaan hyvällä, koska he ovat sisarpuolia.

Oman mielenkiintoni romaaniin herätti ihan ensimmäisenä raikas etukansi, ja tietenkin takakannen juoniselostus. Kirjan juoni on juuri sellainen kuin takakansi antoi ymmärtää ja enemmänkin. Mielenkiintoisia eroavaisuuksia kalifornialaisten elämässä on esim. se että itsenäisyyspäivää vietetään heinäkuussa. Eden viettää Tylerin ja ystäviensä kanssa itsenäisyyspäivää kaupungilla ilotulituksen räiskeessä. Kun taas meillä Suomessa ilotulitusta nähdään yleensä uutena vuotena.

Alunperin Estelle Mascame julkaisi tekstinsä netissä, teksti saavutti lyhyessä ajassa miljoonia lukijoita, ja esikoisteoksesta tuli ajan myötä todellinen hitti. Tämä trilogia on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, itsekin tykästyin tähän heti ensiteksteillä. Lukeminen ei jää muutamaan sivuun kerrallaan, enemmänkin muutamaan lukuun kerrallaan. Juonen edetessä mielenkiinto nousee, ja on pakko saada heti tietää miten se etenee. Ensimmäsen kirjan edetessä oikein toivoin, että Tyler ja Eden saisivat toisensa ja heidän perheensäkin hyväksyisivät sen.

 

Sanna Kaulanen, Kolarin kirjasto

Mainokset

Päässäni asuu Itä-Saksa


Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Mikko Kalajoen romaani Taas mua pohjaan (2005) on hilpeän ironinen nuoren miehen kasvukertomus. Tarina alkaa, kun parikymppinen Illi saapuu psykoterapeutin vastaanotolle. Illi ei ole erityisen vastaanottavainen keskustelulle ja valmiiksi pureksituille neuvoille, joita terapeutti jakelee. Pikkuhiljaa päähenkilö Illi alkaa kuitenkin keriä auki lapsuuttaan, kasvuympäristöään ja ihmissuhteitaan. Illi on lahjakas nuori, joka viettää railakasta elämää: koulu ei nappaa, vapaa-ajan täyttää musiikki ja yleinen sekoilu. Pahimman vastuksen tarjoavat ”idioottijääkiekkoilijat” ja tietysti naiset. Teoksessa viitataan ahkerasti aikakautensa musiikkiin, mistä onkin helppo päätellä tarinan sijoittuvan 1990-luvulle ja 2000-luvun vaihteeseen. Kuitenkin se on ajaton: jotain hyvin universaalia on tässä kasvutarinassa. Illin omaääninen kerronta on sujuvan ironista ja uskottavaa. Kirjoittaja on onnistunut hyvin kuvaamaan pienen lapsen sisäistä logiikkaa, joka muuttuu päähenkilön kasvaessa. Ympäristön kuvaus on tarkkanäköistä ja hienovaraista. Tarkka lukija voi keksiä paikkakunnat, joille Illin elämä on sijoittunut.

Teos on hyvä nuortenromaani, joka varmasti kiinnostaa myös aikuista. Paikoin ironinen nuoruuden kuvaus on loistavaa viihdettä. Sivuhenkilöt ovat syvällisiä ja kokonaisia henkilöitä, paitsi tietysti b-luokan idioottijääkiekkoilija ja teatteritytön idioottipoikaystävä. Kalajoen tarinoiva tyyli rikastuttaa teoksen suoraviivaista kasvukertomuksen kaavaa, jossa välillä ollaan terapeutin sohvalla, välillä palataan lähimenneisyyteen. Tarina toimisi ilman terapeuttiakin: välillä palaaminen menneisyyden tapahtumiin nimenomaan terapiassa tuntuu kliseiseltä, eivätkä terapiaosuudet tarjoa lukijalle kovinkaan paljon sisältöä. Illin mielenterveysongelmat on kuvattu hyvin hienovaraisesti, mikä on mielestäni onnistunutta. Oppikirjatyylisiä oirekuvauksia on turha etsiä.

Erikoista: Viimeiseltä sivulta löytyy teoksen soundtrack.

Saatavuus Lapin kirjastoista

 

Veera Kiurujoki

Tyttöjen lähiösekoilua kerrakseen


Anu Juvonen: Lähiöoksennus

Anu Juvonen: Lähioksennus (Minerva, 2013)

Eipä mikään ihme, että Anu Juvonen laati esikoiskirjansa kuvaamaan tyttöjen kasvamista 80-luvun Kannelmäessä. Hän itse vietti lapsuutensa ja nuoruutensa tuossa samaisessa helsinkiläislähiössä, jolla näin ummikkona katseltuna on vähintäänkin kaksijakoinen maine. Juvosen kirjassa Lähiöoksennus (Minerva, 2013) alue näyttäytyy lapsiperheitä täyteen sullottuina kerrostaloina, joiden takametsiköitä miehittävät juoppohampit ja irstaat itsensäpaljastajat. Kuitenkin kirjaa arvostelevien kommenttien perusteella toiset, aihetta ehkä enemmän sisältä päin tarkastelevat, näyttävät löytävän Kannelmäestä vehreyttä, luonnon rauhaa ja turvallisuutta siinä määrin, että sitä pidetään myös ihanteellisena lapsiperheiden asuinpaikkana hyvine palveluineen.

Jokaisella asuinalueella on oma maineensa sekä hyviksi ja huonoiksi koetut puolensa, jotka muodostuvat usein ihmisten mielissä pienen pienistä seikoista. Juvosen kuvaamana Kannelmäki tuntuu saaneen osakseen lähestulkoon kaikki tuplavuoroissa raatavat sairaanhoitaja-yksinhuoltajaäidit, viinalla joka viikonloppu päänsä täyttävän ongelmanuorison ja muuten vain elämiinsä tyytymättömät epäonnistujat, jotka vain eivät osaa lähteä muualle etsimään jotain parempaa. Tapahtumat kerrotaan liioitellunkin raadollisesti ja inhorealistisesti, mikä on kuitenkin mielestäni kirjan paras anti, olipa niillä todellisuuspohjaa tai ei. Mitään surkuttelua teksti ei kuitenkaan ole, päinvastoin se on ääneennaurettavan hauska.

Niin tai näin, Juvosen esikoiskirja on mukaansatempaava lukukokemus, kirja jota ei aloitettuaan olisi malttanut laskea kädestään. Samaisella aikakaudella lapsuutensa eläneelle se oli myös virkistävä vertailupohja omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä missä kannelmäkeläinen nuoriso kokoontui taloyhtiön roskiskatokselle miettimään mistä saisi rahaa viikonlopun viinaksiin, meillä maalaisilla samaa virkaa toimitti kylänraitin maitolaituri. Sama aika, samat murheet – näin se vaan menee. Paikasta viis.

Kirjan saatavuus Lapin kirjastoissa