Kategoria(t): kirjavinkkaus, nuortenkirjallisuus

Tyttöjen lähiösekoilua kerrakseen


Anu Juvonen: Lähiöoksennus
Anu Juvonen: Lähioksennus (Minerva, 2013)

Eipä mikään ihme, että Anu Juvonen laati esikoiskirjansa kuvaamaan tyttöjen kasvamista 80-luvun Kannelmäessä. Hän itse vietti lapsuutensa ja nuoruutensa tuossa samaisessa helsinkiläislähiössä, jolla näin ummikkona katseltuna on vähintäänkin kaksijakoinen maine. Juvosen kirjassa Lähiöoksennus (Minerva, 2013) alue näyttäytyy lapsiperheitä täyteen sullottuina kerrostaloina, joiden takametsiköitä miehittävät juoppohampit ja irstaat itsensäpaljastajat. Kuitenkin kirjaa arvostelevien kommenttien perusteella toiset, aihetta ehkä enemmän sisältä päin tarkastelevat, näyttävät löytävän Kannelmäestä vehreyttä, luonnon rauhaa ja turvallisuutta siinä määrin, että sitä pidetään myös ihanteellisena lapsiperheiden asuinpaikkana hyvine palveluineen.

Jokaisella asuinalueella on oma maineensa sekä hyviksi ja huonoiksi koetut puolensa, jotka muodostuvat usein ihmisten mielissä pienen pienistä seikoista. Juvosen kuvaamana Kannelmäki tuntuu saaneen osakseen lähestulkoon kaikki tuplavuoroissa raatavat sairaanhoitaja-yksinhuoltajaäidit, viinalla joka viikonloppu päänsä täyttävän ongelmanuorison ja muuten vain elämiinsä tyytymättömät epäonnistujat, jotka vain eivät osaa lähteä muualle etsimään jotain parempaa. Tapahtumat kerrotaan liioitellunkin raadollisesti ja inhorealistisesti, mikä on kuitenkin mielestäni kirjan paras anti, olipa niillä todellisuuspohjaa tai ei. Mitään surkuttelua teksti ei kuitenkaan ole, päinvastoin se on ääneennaurettavan hauska.

Niin tai näin, Juvosen esikoiskirja on mukaansatempaava lukukokemus, kirja jota ei aloitettuaan olisi malttanut laskea kädestään. Samaisella aikakaudella lapsuutensa eläneelle se oli myös virkistävä vertailupohja omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Siinä missä kannelmäkeläinen nuoriso kokoontui taloyhtiön roskiskatokselle miettimään mistä saisi rahaa viikonlopun viinaksiin, meillä maalaisilla samaa virkaa toimitti kylänraitin maitolaituri. Sama aika, samat murheet – näin se vaan menee. Paikasta viis.

Kirjan saatavuus Lapin kirjastoissa

Advertisement
Kategoria(t): kaunokirjallisuus, klassikot, lastenkirjallisuus

Tiina-kirjat: poikatyttönä hameessa ja essussa


Anni Polvan Tiina-kirjat ovat kuluneet monien tyttöjen käsissä. Kirjoista ensimmäisessä (ilm. 1956) Tiina muuttaa  kerrostaloon, jossa on paljon lapsia: tuleva paras kaveri Juha, talonmiesnaisyksinhuoltajan Kalle, hiljainen Elvi ja rikas nirppanokka Leila. Myös pihan pienemmät mainitaan, yleensä isompien leikkiin osallistujina tai yleisönä. Tiinan perheeseen kuuluu ankara kotiäiti, rakas isä ja kiusankappale isoveli Veli. Äidin mielisanat ovat: ”se on rumaa, kun pikkutytöt…”, joita hän jaksaa Tiinalle toistaa. Isä on lupsakka, Tiinan oma isä, jolle voi uskoa huolet. Veljen kanssa ei yhteiselo onnistu millään, vaan sisarukset ovat jatkuvasti toistensa hiuksissa, mutta tarpeen tullen sisarukset tukevat toisiaan.

Tiina-kirjat sijoittuvat Tampereelle, missä vielä käytiin kansalais- tai oppikoulua, kouluun piti pyrkiä ja ehtojakin saatiin, puhumattakaan jälki-istunnoista tai muistutuksista. Lapset leikkivät sekä välitunneilla että kotipihoissa, joissa oli puupinoja ja -vajoja ja pesutupakin löytyi leikkipaikaksi. Koko piha ympäristöineen oli yhteinen leikki- ja seikkailumaa, sisälle mentiin vain pakon sanelemana.

Kautta kirjasarjan on kuvattu Tiinan ja Juhan ystävyyttä. Juha on Tiinan mielestä parasta mitä voi olla, ”asiallinen”, luotettava, voimakas ja vaikka mitä! Tiina taas on Juhalle myös paras kaveri, mutta sitä ei ole helppo kertoa poikakavereille; voiko tytöstä olla kaveriksi? Juhan mukaan voi, Tiina uskaltaa mitä vain ja on melkein yhtä hyvä urheilussa kuin Juha, mutta onneksi ei parempi, sillä ystävyys loppuisi siihen. Sarjassa kuvataan ystävyksiä kaupungissa ja myös maalla, Tiinan rakkaan mummon luona.

Kirjat ovat aikakautensa tuote: tytöt pitävät hameita, pojat saavat tehdä suunnilleen mitä haluavat (ainakin enemmän kuin tytöt), isä voi polttaa savukkeita sisällä ja lapsillekin voi antaa tukkapöllyä tai jopa vitsaa.

Tiina on iloinen, sanavalmis poikatyttö, jonka suurimmat huolet liittyvät koulunkäyntiin tai hameen repeämiseen kiipeillessä Liisankalliolla Juhan kanssa. Kirjoissa käsitellään kipeitäkin aiheita: luokkakaveri kuolee, koulukiusaamista esiintyy, erään perheen isä on vain ”lähtenyt” ja jättänyt perheensä. Näihin aiheisiin ei jäädä pohdiskelemaan, vaan näkökulma on Tiinan: hän ymmärtää asiat omalla lapsen tavallaan.

Anni Polva on todella tuntenut Tiinansa, niin hyvin hän kertoo tytön taisteluista omaatuntoaan vastaan. Tiina, Juha ja koko hahmogalleria on kuvattu ilmeikkäästi ja hauskasti. Kaupunkiympäristö kivitaloineen, leikkikenttineen ja luisteluratoineen on tarkasti kuvattu ja myös maaseutu ja sen työt tuntuvat tutuilta.

Suosittelen Tiina-sarjaa kaikille nostalgiaa kaipaaville. Itselle tuottaa välistä vaikeuksia lukea kaikista niistä rajoituksista, mitä tytöt saivat tuolloin kokea. Onneksi synnyin vähän myöhemmin kun 1950-luvulla, sillä itsekin poikatyttönä minulta ei kielletty mitään: hengissä vain piti kotiin tulla, muussa tapauksessa olisin saanut selkääni…

Tarkista saatavuus Lapin kirjastoista

Yle Areenassa tv-sarjasta

Anni Polva
Anni Polva
Ensimmäisen. Tiina-kirjan kansi
Ensimmäisen Tiina-kirjan kansi