Piisamiturkki ja muita kertomuksia Hannu Väisäseltä


piisamiturkki

Hannu Väisänen on minulle uusi tuttavuus. Tietysti nimenä tiedän ja tunnistan hänet jo vuosien takaa, mutta vasta nyt tartuin ensimmäistä kertaa hänen tuotantoonsa. Nyt tuntuu siltä, että taisin osua kultasuoneen, nimittäin ainakin tämä lukemani novellikokoelma Piisamiturkki ja muita kertomuksia (Otava, 2015) osui ja upposi heti ensi lauseista lähtien.

Kokoelman kertomukset sijoittuvat eri puolille maapalloa: kirjassa seikkaillaan ainakin Japanissa, Ranskassa, Amerikassa, Norjassa ja tietysti myös koto-Suomessa. Tarinoissa tavataan myös perin erikoisia ihmisiä, muun muassa kovaa vauhtia dementoituva tupakkamiljonääri, sukupuolenvaihdoksesta haaveileva ruokakauppias sekä japanilainen nukkemestari, joka osoittautuu suureksi Sibelius -ja Suomi -faniksi. Tapahtumapaikat on kuvattu niin tarkasti ja aidon tuntuisesti, että jokaisen tarinan voi uskoa todeksi.

Kertomuksessa Brooklynin korkein kohta ollaan paahtavan kuumassa Brooklynissä. Kertoja ja hänen ranskalainen ystävänsä päätyvät kadulla tapaamansa hieman oudon amerikkalaismiehen kotiin kylmän juoman toivossa. Loppujen lopuksi selviää, että mies haluaakin esitellä uusille eurooppalaisille tuttavilleen paitsi keräämiään oopperalaulajien nimikirjoituksilla varustettuja valokuvia, myös vanhoja, hieman jo suttuisia pornoelokuvia.

Tarina piisamiturkista sijoittuu Suomeen. Se on kertomus Anteron äitipuolesta, joka kantaa jatkuvasti yllään hienoa piisamiturkkia. Muuta hienoa ei äitipuolessa sitten oikein olekaan. Isästä hän ottaa eron melko lyhyen yhdessäolon jälkeen, mutta ei luovu piisamiturkistaan. Vuosien jälkeen Antero päätyy uteliaisuudesta äitipuolensa talolle, jossa tämä asuu yksin erakkona piisamiturkkeineen ja lukemattomine tyhjine viilipurkkeineen. Surkean oloisen elämänsä päätteeksi äitipuolesta ei sitten lopuksi jää jäljelle edes sitä piisamiturkkia. Se ei huoleta Anteroa, sillä häntä äitipuolen kohtalossa mietityttävät ihan muut asiat.

Jossain kirjan esittelytekstissä mainittiin, että tarinat olisivat kirjailijan omakohtaisia kokemuksia. Tiedä häntä, mutta hauskoja, taitavia ja ennen kaikkea viihdyttäviä ne joka tapauksessa ovat.

Mainokset

Tarinoita Sibeliuksesta


sanasinfonia: novelleja sibeliuksestaSanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta
(Karisto, 2015)

Sauna, sisu ja Sibelius. Näistä Suomi tunnetaan maailmalla. Saunalla ja sisulla ei syntymäpäivää ole, mutta Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi kunnioitettavat 150 vuotta. Juhlavuoteen mahtuu niin musiikkifestivaaleja kuin –kilpailuja, ja on joukkoon livahtanut Sibelius-aiheinen novellikokoelmakin.

Kyseisen kirjan ovat ideoineet Marika Riikonen ja Päivi Haanpää, sisältöä puolestaan tuottaneet kahdeksan kuuluisaa  kirjailijanimeä.  Kahdeksan erilaista kirjailijaa, kahdeksan hyvin erilaista novellia. Kaikissa kuitenkin kulkee punaisena lankana Sibelius.

Osa novelleista kertoo säveltäjämestarista itsestään. Yhtäällä hän tuskailee harvenevan hiuskuontalonsa kanssa, toisaalla taas näkee muttei ymmärrä vaimoaan Ainoa. Emmi Itärannan novellissa liikutaan kokonaan toisessa maailmassa, jossa Sibelius seuraa Väinämöisen jalanjälkiä maagisen kanteleen soittajana, tuonelan porttien vartijana. Osa novelleista puolestaan kuvaa suomalaisten suhdetta Sibeliukseen. Vanhan naisen omatuntoa painaa 70 vuotta sitten varastettu kuva, ja vanha mies rakentaa Tuonelan joutsenen rakkaansa viimeistä matkaa siivittämään. Anneli Kanto puolestaan kertoo Sibeliuksesta Toivo Kuulan kuoleman kautta.

Monipuolisen antologian lopussa jokainen kirjailija avaa hieman omaa suhdettaan Sibeliukseen.

Lisää luettavaa kansallissäveltäjästämme:

Ainola: Jean ja Aino Sibeliuksen koti

Jean Sibelius kodissaan

Lehmusoksa, Risto: Jean Sibeliuksen pöydässä

Sibelius, Aino: Syysilta: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1905–1931

Sibelius, Aino: Tulen synty: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1892–1904

Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin

Tawaststjerna, Erik: Sibelius

Väliaikaista kaikki on vain


Rosa Liksom: Väliaikainen
Like 2014Rosa%20Liksom

Niinhän se vanhassa laulussakin lauletaan, että ihmisen elon huolet, riemut ja pettymykset ovat vain ohikiitäviä hetkiä. Niiden yli joko selvitään tai ne vaihtuvat uusiin iloihin tai murheisiin.

Rosa Liksomin lyhyissä tarinoissa käydään läpi hetkiä erilaisista elämäntarinoista. Ääneen pääsee nimettömänä pysyttylevä yksinhuoltaja, teini, aikamiespoika, eläkeläinen, lottovoittaja, työtön, äiti, yksineläjä, kirkkoherra, vanhus, aviomies ja moni muu. Auliisti he jakavat oman elämänsä arjen, surun tai ilon lukijan kanssa. Perhe, ihmissuhteet ja työ vilahtelevat tarinoissa. Vanhanakin oppii vielä uusia asioita ja some lievittää yksinäisyyttä.

Tarinoissa ihmetellään myös maailmanmenoa ja otetaan kantaa niin ilmastonmuutokseen kuin kuntien pakkoliitoksiin. Puolet kokoelman tarinoista sijoittuvat pohjoiseen, loput sijoittuvat tavalla tai toisella suureen maailmaan tai pieniin ympyröihin. Lukiessa voikin miettiä ovatko ihmisten ilot ja surut samankaltaisia kaikkialla. Kertojasta riippuen tarinat joko itkettävät, kauhistuttavat tai naurattavat.

 

Helena Kokko
Aalto-sali

 

Muita puheenvuoroja elämän iloista ja murheista:

Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit
Kari Hotakainen: Finnhits