Kategoria(t): lastenkirjallisuus, nuortenkirjallisuus

Nostalgian pyörteissä – lapsuuteni lempikirjoja


Kansikuva: Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

Muistatko sinäkin Tiinan, Ingalsin Lauran, Kikan, Repen ja Päkän tai Neiti Etsivän Paulan nokkeline ystävineen? Monella meillä keski-ikään ehtineellä lukutoukalla on yhteisiä lapsuuden ystäviä, joiden edesottamukset ovat olleet merkittävä osa elämää.  Ainakin minuun lapsena ja nuorena luetut kirjat ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen, ja niillä on oma erityinen paikka sydämessäni, ainakin osalla. Niiden parissa saatoin uppoutua tarinoiden maailmaan, unohtaa kaiken muun ja seikkailla kirjan hahmojen kanssa mitä ihmeellisimmissä paikoissa, pienen kotikaupunkini rajojen ja tutun maailman ulkopuolella.

Jokaisella meistä on omat lapsuuden kirja- ja kirjailijasuosikkimme, ja näitä kirjoja luettiin ahmimalla kannesta kanteen, useimpia vielä moneen kertaan. Itse muistan, että esimerkiksi Merja Jalon uusin heppakirja oli kysyttyä (ja varattua) tavaraa lapsuuden kotikaupungin kirjastossa – jopa siis varattua aikana, jolloin varaukset olivat vielä maksullisia, ja varausmaksu oli kuitattava omista viikkorahoista. Kavereiden kesken juttelimme kirjoista, niiden juonikäänteistä ja siitä mitä viimeisen rivin jälkeen voisi tapahtua. Vaihdoimme myös keskenämme hyviä kirjavinkkejä yhteisillä kirjastoreissuilla hyllyjen välissä kiireettömästi notkuen. Monta uutta suosikkia löytyikin kaverin vinkkaamana. Olisimme myös osanneet suunnistaa vaikka pimeässä ja täysin sokkona oman lempikirjailijamme kirjojen luo kirjastohyllyjen sokkeloissa, niin tutuksi oma kotikirjasto noina vuosina tuli.

No mitä luin silloin?

""

1990-luvun lapsina ja nuorina tykkäsimme kavereitteni kanssa lukea mm. Merja Jalon Nummelan Ponitalli– ja Haavikon ravitalli -sarjoja, Neiti Etsiviä, Enid Blytonin Viisikoita sekä Anni Polvan Tiina-kirjoja. Myös Merri Vikin Lotta-kirjat ja Tuija Lehtisen nuortenkirjat olivat lemppareitani. Kaikki kirjaston lasten- ja nuortenosaston hevoskirjat tuli varmaankin luettua, ainakin kertaalleen.

Joitakin noista yllämainituista olen näin aikuisiällä hankkinut omaksi, kuten ruotsalaisen Merri Vikin Lotta-sarjan kirjoja haalimalla niitä kirjastojen poistomyynneistä sekä bongailemalla nettikirppiksiltä. On tuntunut jokseenkin haikealta nähdä omia lapsuudenaikaisia suosikkikirjoja poistoaineiston joukossa, saati näin kirjastoammattilaisena tehdä itse poistopäätös nuoremman minän lempikirjan kohdalla joko likaisen ja kuluneen ulkoasun tai yksinkertaisesti lainaamattomuuden vuoksi. Aikuinen ammattiminä toki tunnustaa realiteetit, mutta muistot lapsuuden lukuhetkistä ovat olleet elävinä mielessä noina hetkinä. Aika vaan ajaa joidenkin vanhojen suosikkien ohi, ja nykypäivän lapsilla on uudet suosikit ja onneksi aiempaa laajempi valikoima. Ajat muuttuvat, lukijat siinä mukana. Onneksi omia lukumuistoja ei kukaan voi ottaa minulta pois.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuisi palata lapsuuden suosikkikirjan maailmaan hieman enemmän elämää kokeneena ja kirjoja lukeneena? Vieläkö sama tenho ja lumo olisivat tallella vai onko aika kullannut muistot? Näyttäytyisikö entinen lemppari auttamattoman lapsellisena ja typeränä, enkä voisi todellakaan enää ymmärtää silloisen minäni mieltymyksiä? Semitieteellisen kokeen paikka siis!

Päätin testata tätä jokin aika sitten lukemalla vuosikymmenten jälkeen uudelleen Nummelan ponitalli -sarjaan kuuluvan kirjan Poniretki saaristossa (1990), ja yllätyin kyllä iloisesti. Hevostyttöjen edesottamuksista kertovan tarinan lomaan oli upotettu kiehtovasti nippelitietoa Ahvenanmaan ja Ruotsin vallan ajan historiasta, juonenkäänteet olivat vauhdikkaita, ja tallimaailman kuvaus herätti muistoja. Henkilöhahmot tosin tuntuivat nyt aikuisena hieman ohuilta ja yksiulotteisilta, mutta pitää toki muistaa, että kirja on kirjoitettu nuoremmille lukijoille. Yllättävän paljon kirjassa oli myös orastavaa kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ja ihmissuhdekiemuroitakin, joita ei ehkä silloin nuorempana lukijana juurikaan noteraannut.

""

Merja Jalon Nummelan Ponitalli -kirjasarjan ensimmäinen osa Yllätysori julkaistiin ensimmäisen kerran 1977, ja Jalo kirjoittaa edelleen tuohon suosittuun sarjaan jatko-osia. Niiden parissa on useampi vuosikerta lapsia ja nuoria tutustunut hevosten ja ratsastuksen maailmaan. Vertailun ja mielenkiinnon vuoksi luin myös Nummelan Ponitalli -sarjan tuoreimmasta päästä olevan Wadi Rumin aarre -kirjan (2020). Huomattavaa oli, että henkilöt eivät tuntuneet vanhentuneen yhtään, vaikka yllämainittujen kirjojen ilmestymisen välissä on 30 vuotta. Ja taas oli kesä 😀 Wadi Rumin aarre -kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille ja aavikolle, vieraaseen kulttuuriin, ja se esittelee erään uuden päähenkilön tarinan tarkemmin. Jalo on vuosien varrella onnistunut uudistumaan ja välttämään juonenkäänteiden liiallista toistoa. Sisältö vaikuttaa monipuolistuneen, ja ainakin tämän kirjan kohdalla hän hoitaa samalla monikulttuurista kasvatustehtävää esittelemällä muslimimaailman ominaispiirteitä, käytänteitä ja kielellisiä ilmaisuja. Ei olekaan ihme, että meidänkin kirjastossamme sekä Jalon vanhempi että uudempi tuotanto kiertää vilkkaasti uusien lukijoiden käsissä.

Innostuin myös kaivelemaan esiin omistamani Lotta-kirjat, ja arvelen, että niiden pariin taidan uppoutua seuraavaksi, nenä kirjassa, Lotan esimerkin mukaisesti!

Kuinka hyvin sinun lapsuutesi kirjat ovat kantaneet aikuiseksi asti?

nostalgisena

Kati Pyhtilä, Tervolan kunnankirjasto

Advertisement
Kategoria(t): kirjastotyö, kirjavinkkaus, lastenkirjallisuus

Lasten vähemmän kivat kirjat


Muoniossa puiden lehdet alkavat hiljalleen muuttua ruskeaksi. Illat pimenevät ja ihana syystunnelma alkaa ottaa paikkaansa. Työ Muonion kirjastossa jatkuu kesän jäljiltä eloisissa merkeissä. Koulun alkaminen tuo koululaiset taas takaisin lasten- ja nuortenosastoille. Onneksi kirjahyllyissä on luettavaa kaikenlaisille lukijoille.

Koululaisten toilailuja luokkaretkillä.

Suloisia hetkiä kavereiden kanssa.

Tajunnan ja rakennukset räjäyttävää toimintaa.

Pieruhuumoria kaikilla tuoksuilla.

Ei voida siis sanoa, etteikö kirjojen sisällössä olisi valinnanvaraa.

Mutta onko kirjastossa valinnanvaraa silloin, kun syksy tulee elämään? Kun elämästä lähteekin yhtäkkiä jotain pois? Missä ovat sellaiset lasten kirjat, jotka kertovat elämän varjoisista puolista? Kuolemasta, sairaudesta ja surusta. Ei lastenkaan elämä ole aina pelkkää kikatusta.

Menetyksen hetkellä lapset ovat herkästi niitä, jotka joutuvat jäämään surunsa kanssa yksin. Surun keskellä vanhemmallakin on vaikeaa. Asiasta keskustelun hankalin osa on yleensä sen aloittaminen. Koskettavalla tarinalla voi päästä helpommin liikkeelle. Pieni ja hento lapsi voi pötköttää ison ja turvallisen aikuisen vierellä satua kuunnellen. Tässä otollisessa paikassa lapsen on turvallista pohtia suuria maailman asioita. Nämä kirjat nimittäin aiheuttavat varmasti liikettä pienessä päässä.


Pirja Kiema: Kun pupusisko kuoli (Myllylahti, 2020)

Kun pupusisko kuoli on herkkä ja todenmukainen teos perheenjäsenen kuolemasta. Pupuperheen lapsi kuolee sairauteen pitkän kamppailun jälkeen. Tarina kuvaa selkeästi koko perhettä järkyttävästä menetyksestä. Suru näkyy perheen elämässä monin tavoin, erityisesti vanhempien sisarusten ajatuksissa. Kuitenkin elämän valtaavan surun tilalle alkaa pikkuhiljaa löytyä kauniit muistot edesmenneestä pikkusiskosta.

Tea Ikosen kauniisti kuvittama kuvalorukirja auttaa lapsia ja vanhempia kohtaamaan ja sanoittamaan sisaruksen tai muun läheisen kuoleman.

Clare Helen Welsh: Päivä rannalla (Kustannus-Mäkelä, 2019)

Welshin haikea kuvaus vaarin muistisairauden herättämistä tunteista. Vuoroveden lailla vaarin muistot ovat toisaalta lähellä ja täynnä elämää, toisaalta taas kaukana poissa. Äiti kertoo, että vaari rakastaa unohtelustaan huolimatta. Mutta mitä jos vaari unohtaa minut? Olisi kamalaa unohtaa se, jota rakastaa.

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen (Tammi, 2012)

Kissan ja koiran taivaansiniseen taloon uusi asukas on nimeltä Karhu Murhinen. Pelottavasta nimestään huolimatta hän on pieni, elämänhaluinen päästäinen. Hänellä on mahdottomasti kysymyksiä elämästä. Kirja kertoo Karhu Murhisen lapsuudesta, kasvamisesta aikuiseksi, vanhenemisesta ja lopulta kuolemasta. Tarina pursuaa elämän monipuolisuutta, iloineen ja suruineen.

Itsenäinen jatko-osa Parvelan Maukka ja Väykkä-sarjassa.

Tove Appelgren: Vesta-Linnea ja hirviöäiti (Tammi, 2001)

Appelgrenin rehellistä perhe-elämän kuvausta. Perheen lähtö kampaajalle ei suju ihan ongelmitta, kun Vesta-Linnea ei halua laittaa sukkahousuja äidin toiveesta huolimatta. Ne ovat inhottavat ja pysyvät huonosti jalassa. Vääntö jatkuu niin kauan, kunnes äidin pinna palaa. Koko päivä meneekin sitten oikeastaan vain toiselle sähisemiseen. Onneksi illalla kuitenkin opitaan, ettei aina voi olla kiltti ja hyvällä tuulella. Ei lapsi eikä äitikään.

Salla Savolaisen piirtojälki on tuttu Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista. Kuvitus onkin täynnä kaikkea perhe-elämän tavallisuutta.

Kiitos Nina Veinille hyvistä kirjasuosituksista!

Kirjoittanut
Vertti Barkholm
kirjastovirkailija-nuorisotyöntekijä
Muonion kunnankirjasto