Kategoria(t): kirjastotyö, kirjavinkkaus, lastenkirjallisuus

Lasten vähemmän kivat kirjat


Muoniossa puiden lehdet alkavat hiljalleen muuttua ruskeaksi. Illat pimenevät ja ihana syystunnelma alkaa ottaa paikkaansa. Työ Muonion kirjastossa jatkuu kesän jäljiltä eloisissa merkeissä. Koulun alkaminen tuo koululaiset taas takaisin lasten- ja nuortenosastoille. Onneksi kirjahyllyissä on luettavaa kaikenlaisille lukijoille.

Koululaisten toilailuja luokkaretkillä.

Suloisia hetkiä kavereiden kanssa.

Tajunnan ja rakennukset räjäyttävää toimintaa.

Pieruhuumoria kaikilla tuoksuilla.

Ei voida siis sanoa, etteikö kirjojen sisällössä olisi valinnanvaraa.

Mutta onko kirjastossa valinnanvaraa silloin, kun syksy tulee elämään? Kun elämästä lähteekin yhtäkkiä jotain pois? Missä ovat sellaiset lasten kirjat, jotka kertovat elämän varjoisista puolista? Kuolemasta, sairaudesta ja surusta. Ei lastenkaan elämä ole aina pelkkää kikatusta.

Menetyksen hetkellä lapset ovat herkästi niitä, jotka joutuvat jäämään surunsa kanssa yksin. Surun keskellä vanhemmallakin on vaikeaa. Asiasta keskustelun hankalin osa on yleensä sen aloittaminen. Koskettavalla tarinalla voi päästä helpommin liikkeelle. Pieni ja hento lapsi voi pötköttää ison ja turvallisen aikuisen vierellä satua kuunnellen. Tässä otollisessa paikassa lapsen on turvallista pohtia suuria maailman asioita. Nämä kirjat nimittäin aiheuttavat varmasti liikettä pienessä päässä.


Pirja Kiema: Kun pupusisko kuoli (Myllylahti, 2020)

Kun pupusisko kuoli on herkkä ja todenmukainen teos perheenjäsenen kuolemasta. Pupuperheen lapsi kuolee sairauteen pitkän kamppailun jälkeen. Tarina kuvaa selkeästi koko perhettä järkyttävästä menetyksestä. Suru näkyy perheen elämässä monin tavoin, erityisesti vanhempien sisarusten ajatuksissa. Kuitenkin elämän valtaavan surun tilalle alkaa pikkuhiljaa löytyä kauniit muistot edesmenneestä pikkusiskosta.

Tea Ikosen kauniisti kuvittama kuvalorukirja auttaa lapsia ja vanhempia kohtaamaan ja sanoittamaan sisaruksen tai muun läheisen kuoleman.

Clare Helen Welsh: Päivä rannalla (Kustannus-Mäkelä, 2019)

Welshin haikea kuvaus vaarin muistisairauden herättämistä tunteista. Vuoroveden lailla vaarin muistot ovat toisaalta lähellä ja täynnä elämää, toisaalta taas kaukana poissa. Äiti kertoo, että vaari rakastaa unohtelustaan huolimatta. Mutta mitä jos vaari unohtaa minut? Olisi kamalaa unohtaa se, jota rakastaa.

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen (Tammi, 2012)

Kissan ja koiran taivaansiniseen taloon uusi asukas on nimeltä Karhu Murhinen. Pelottavasta nimestään huolimatta hän on pieni, elämänhaluinen päästäinen. Hänellä on mahdottomasti kysymyksiä elämästä. Kirja kertoo Karhu Murhisen lapsuudesta, kasvamisesta aikuiseksi, vanhenemisesta ja lopulta kuolemasta. Tarina pursuaa elämän monipuolisuutta, iloineen ja suruineen.

Itsenäinen jatko-osa Parvelan Maukka ja Väykkä-sarjassa.

Tove Appelgren: Vesta-Linnea ja hirviöäiti (Tammi, 2001)

Appelgrenin rehellistä perhe-elämän kuvausta. Perheen lähtö kampaajalle ei suju ihan ongelmitta, kun Vesta-Linnea ei halua laittaa sukkahousuja äidin toiveesta huolimatta. Ne ovat inhottavat ja pysyvät huonosti jalassa. Vääntö jatkuu niin kauan, kunnes äidin pinna palaa. Koko päivä meneekin sitten oikeastaan vain toiselle sähisemiseen. Onneksi illalla kuitenkin opitaan, ettei aina voi olla kiltti ja hyvällä tuulella. Ei lapsi eikä äitikään.

Salla Savolaisen piirtojälki on tuttu Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista. Kuvitus onkin täynnä kaikkea perhe-elämän tavallisuutta.

Kiitos Nina Veinille hyvistä kirjasuosituksista!

Kirjoittanut
Vertti Barkholm
kirjastovirkailija-nuorisotyöntekijä
Muonion kunnankirjasto

Advertisement
Kategoria(t): tietokirjallisuus, Yleistä

Rakkaudessa erottamattomat


Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat,  Otava 2010rakkaudessa erottamattomat

Vera ja István Adorján  tekevät kaksoisitsemurhan vuonna 1991. Istvan oli 81 vuotias, parantumattomasti sairas eikä halunnut  kuolla hitaasti sairauteensa. Vera oli täysin terve, kymmenen vuotta miestään nuorempi.  Vera  oli usein elämänsä aikana sanonut tappavansa itsensä jos Ivan kuolisi.

Juutalainen  Istvan oli kuin ihmeen kaupalla pelastunut keskitysleiriltä. Vera oli väärennettyjen papereiden avulla selvinnyt sota-ajan Unkarissa.  Myöhemmin he pakenivat Unkarista Tanskaan. Siellä he elivät keskiluokkaista elämää, Isvan hammaslääkärina, Vera kotiäitinä.

Heidän pojantyttärensä Johanna ryhtyy 16 vuotta isovanhempiensa kuoleman jälkeen tutkimaan arkistoja, haastattelemaan elossa olevia ystäviä ja sukulaisia saadakseen selville millaisia ihmisiä hänen isovanhempansa olivat. Mikä sai heidät suunnittelemaan ja toteuttamaan tekonsa. Vaikuttivatko isoisän kärsimykset keskitysleireillä hänen päätökseensä päättää itse elämänsä  silloin kuin itse on valmis kuolemaan. Oliko isoäidin teko rakkautta vai itsekkyyttä, kenties pelkoa? Miten maailman herttaisin mummo kykeni järjestämään yhteisen lopun puolisolleen ja itselleen.

Samalla Johanna miettii omaa identiteettiään. Isovanhemmat olivat Unkarin juutalaisia, hänen isänsä oli varttunut Tanskassa, Johannan äiti oli saksalainen. Hän itse asui Saksassa. Miten juutalaisuus vaikuttaa hänen  identiteettiinsä? Onko hän edes juutalainen? Vai onko joku tapa tyypillinen juuri unkarilaisille, vai sittenkin juutalaisille?

Kirjassa on fiktiivisesti kerrottu isovanhempien viimeinen päivä. Muutoin kirja perustuu tosiasioihin. Kirja toteaa asiat ja tapahtumat kiihkottomasti ja selkeästi.

Johanna Adorján on koonnut mielenkiintoisen  tarinan juutalaispariskunnasta joka päätti oman elämänsä vakaan pohdinnan tuloksena, itse valitsemanaan ajankohtana.