Kategoria(t): Yleistä

Survivor: Library


Monikohan kirjastoalan koulutuksen saanut ammattilainen osasi ennustaa pääsevänsä vielä jonain päivänä leikkimään pimeäpiilosta pilkkopimeässä kirjastossa yön pikkutunneilla innosta kiljuvan lapsiryhmän kanssa Yökirjaston merkeissä? Tai moniko osasi kuvitella ne kiireettömät, aidosti läsnäolevan kohtaamisen hetket teekupposen ääressä kotipalveluasiakkaan luona kirjoista ja kuulumisista keskustellen? Tai että joutuu kirjaston tapahtumaa varten selvittelemään netin syövereistä mitä myrkyttömiä tarvikkeita omatekoinen slime vaatiikaan? Tätäkin kaikkea kirjastotyö voi tänä päivänä olla, niiden “oikeiden” töiden lisäksi. Alaa vasta opiskelevat joutuvat taatusti kohtaamaan urallaan sellaisia haasteita ja tilanteita, joihin koulutus ei heitä valmenna. Ehkä on aika heittää romukoppaan suuren yleisön käsitys kirjastotyöstä: siisti sisätyö kirjojen keskellä, jonka tärkein tavoite tuntuu olevan rauhan ja hiljaisuuden vaaliminen tuikeiden katseiden ja Sshh!-suhahdusten voimalla. Todellisuus on onneksi tarua paljon ihmeellisempää ja vaatii työntekijältä venymistä ja sopivan määrä luovaa hulluutta – sekä saa kaipaamaan lisätunteja työpäivään.

Monesti kuulee kysyttävän ihmettelevään sävyyn, että miksi kirjaston henkilökunta tulee töihin niin aikaisin aamulla, kun yleensä kirjastot aukaisevat ovensa asiakkaille vasta puolenpäivän tienoilla. Moni mieltää kirjaston toiminnaksi vain näkyvän asiakaspalvelutyön eikä osaa ottaa huomioon sitä kaikkea näkymätöntä työtä, mitä kirjaston toiminnan pyörittäminen vaatii. Lainaus- ja palautusautomaatit ovat tulleet kirjastoihin jäädäkseen, ja hyvä niin. Ne ovat vapauttaneet koulutetun työvoiman tekemään asiantuntijatyötä lukemisen ilosanoman levittämiseksi ja ponnistelemaan eri tavoin tuoreen kirjastolain vaatimusten täyttämiseksi. Kirjastoammattilainen ei pääse helpolla vain asiakaspalvelutiskin takana istumalla, vaan hän todella saa heittäytyä koko sydämellään ja innollaan tämän ammatin uusiin ulottuvuuksiin. Aktiivinen hakeutuvuus ja kasvanut tapahtumatuotanto ovat alkaneet tuoda perustyöhömme uudenlaista sähäkkää säpinää.

Lapin kirjastoissa järjestetään monipuolisesti erilaista toimintaa eri käyttäjä- ja ikäryhmiä ajatellen. Yksikään tapahtuma ei kuitenkaan järjesty ja toteudu itsekseen. Yksinkertaiseltakin kuulostava tapahtumakonsepti vaatii tuntien työn ideointeineen, järjestelyineen, hankintoineen, aikataulutuksineen ja työnjakoineen, tiedottamista unohtamatta. Lapissa on paljon pieniä, muutaman henkilötyövuoden voimin pyöritettäviä kirjastoja, joille esim. erilaisten lukemaan innostavien tapahtumien järjestäminen kaiken muun perustyön lisäksi voi olla aikamoinen voimainponnistus. Se vaatii töiden jatkuvaa priorisointia, yhteen hiileen puhaltamista työyhteisöltä, ja työntekijöiltä venymistä ja heittäytymistä, joskus omille epämukavuusalueillekin.

Totuus kulissien takaa on, että nämä kaksi vaatimusta – perustyön hoitaminen ja aktiivinen tapahtumatuotanto – eivät välttämättä yhdisty työpäivän aikana kivuttomasti. Työviikot voivat pahimmillaan olla kaoottisia ja hektisiä, ja muistettavaa ja järjesteltävää on kaikilla paljon. Kalenterista ja muistilappusista onkin tullut korvaamattomia apuvälineitä. Työpäivä on toisinaan aikamoista sirkusta, jonka hektisyys purkautuu hervottomaan nauruun taukohuoneen sohvalla tai väsymyksen huokaisuihin raporttien ja ideariihien parissa. Työn pirstaleisuus on kasvanut, ja lukemattomat oman flow-tilan rikkovat keskeytykset ovat arkipäivää kirjastoissakin.

Lapin kirjastojen henkilökunta osallistui vasta tarpeelliseen ajanhallinnan ja työn tuunaamisen koulutukseen, jossa lähdettiin hakemaan itselleen sopivia työkaluja arkisen työkaaoksen ja vaikkapa niiden keskeytysten parempaan hallitsemiseen. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että oli hyödyllistä pysähtyä tarkastelemaan omia työtapojaan ja siten tunnistaa työstään sellaisia asioita, joihin voi itse vaikuttaa, ja sitä kautta parantaa työhyvinvointiaan. Arjen hektisessä pyörityksessä nämä ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon, jotta emme uuvu monipuolistuneen työmme keskellä ja tekemättömien töiden alle. Vaikka työstään pitää yli kaiken, ja työn imua on testienkin mukaan ihan riittävästi, ne eivät ehkäise ja suojele työuupumukselta. Omasta jaksamisesta on muistettava pitää huolta.

Vaikka arki on suurimman osan ajasta erittäin aikataulutettua kalenterimerkintöineen, ja jatkuviin keskeytyksiin on vain opittava suhtautumaan lempeästi ärsyyntymisen sijasta, ei kukaan meistä taitaisi vaihtaa päivääkään pois. Ei edes niitä, jolloin kirjastojärjestelmä syö niteesi ja kausijulkaisusi, tulostin sylttää tarrapohjasi, opettaja tuo luokkansa käynnille yks kaks yllättäen kesken ruokataukosi, ja löydät itsesi varaston hämäristä syövereistä etsimästä neulaa heinäsuovasta. Asiakkaana suhtaudu siis lempeästi, jos joku kerta kirjaston asiakaspalvelija ei muistakaan Tuntemattoman sotilaan kirjoittajaa saati omaa nimeään takeltelematta. Hänellä on saattanut olla “hieman” kiire ja jotain “pientä” on työn alla mielessä muhimassa. Mutta kaiken kiireenkin keskellä punaisena lankana meillä kaikilla on aito halu tehdä kirjastotyötä täydestä sydämestämme.

~ Arkisen aherruksen ja välillä juhlankin puitteissa tekstin laati Kati Oinas, Tervolan kirjastotoimenjohtaja.

Mainokset
Kategoria(t): kirjastotyö, Yleistä

Rakkauskirje työlleni eli kirjastolle


Näen hymyn asiakkaan huulilla ja jälleen kerran ajattelen: Tämän takia minä tätä teen. Haluan auttaa, haluan tuntea onnistuneeni, haluan tuntea asiakkaani. Pienessä kirjastossa tämä on mahdollista: tuntea asiakaskuntansa ja tietää heidän makunsa. Mikään ei ole niin ihanaa, kun nähdä tuo tyytyväinen hymy asiakkaan huulilla ja saada kiitokset hyvin onnistuneesta työstä. Kuka toinen tunnistaa tämän tunteen?

Pienessä kirjastossa saa mielestäni omat kykynsä esille. Kollegat ja johto ovat huomanneet juuri ne minua kiinnostavat jutut, ne jutut, joissa olen hyvä, joissa loistan, joista tykkään ottaa selvää jne. Helposti nykyään minulle annetaan esim. elokuva-alan tiedonhaut, sillä katselen paljon elokuvia ja tiedän niistä. Myös runonlausuntaharrastuksen alkaessa sain esittää sekä runoja että loruja erinäisissä tapahtumissa kirjastossamme. Saan vieläkin!

Työnkuvani on mukavan monipuolinen. Pienessä kirjastossa lähes kaikki tekevät lähes kaikkea. Voimme näin jakaa vastuuta ja velvollisuuksia keskenämme ja jatkaa jotain hommaa, mitä toinen on aloittanut. Myös asiakkaat ovat persoonia, joilla on omat tarpeensa ja makunsa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Joku jo purnasi sitä, kuinka nämä keskeytykset katkaisevat edellisen tekemisen punaisen langan. Asiakkaathan ovat se työn suola, joka laittaa ajatukset uusille urille ja luovuuden liikkeelle.

Toki kirjastoissa, kuten monissa muissakin ammateissa, on omat ongelmansa. En puutu nyt niihin ollenkaan. Myös ”tylsät” rutiinitehtävät sivuutan vain sanomalla, että niihinkin voi ottaa uuden, innostavan näkökulman. Tarkoituksenani oli kirjoittaa innostava teksti, sellainen joka tuo esille työn hyviä puolia. Tällaisena minä sen koen, ainakin tällä hetkellä. On innostavaa nousta aamulla ylös ja odottaa työpäivän alkua. Toistan nyt itseni: Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Olen kokenut, että myönteisellä asenteella se, mikä tapahtuu, on myös myönteistä. Usein!

Sari Hakko, Kittilän kirjasto