Kategoria(t): kirjastopalvelut, kirjastotyö

Mukavia muistoja ja arvokasta työtä!


Unelmat voivat joskus toteutua! Olen jo yli puoli vuotta saanut olla töissä tässä Kittilän kirjastossa oppisopimuksella, sillä täydennän nyt aikaisempia tutkintojani kirjasto- ja tietopalvelujen opinnoilla. Elän nyt todellakin keskellä omaa toteutunutta haavettani, enkä ole voinut välttyä niiltä vanhoilta muistoilta, joita tämä työ on esiin nostanut. Hyvin usein huomaan palaavani sinne lapsuusvuosiin, jolloin elin vanhempieni kanssa kotona Sodankylän Lokassa. Olin uskollinen ja ahkera kirjastoauton asiakas.  

Meitä lapsukaisia, Lokan kylän tyttöjä ja poikia oli 80-luvun alussa useampikin vekara kirjastoauton asiakkaina. Anelman Baarin edessä odottelimme Kuivilan Aulista ja kirjastoautoa valmiina jonossa ja intoa hihkuen. Ensimmäisestä paikasta jonossa todellakin taisteltiin joskus jopa asfaltti-ihottumaan asti ja siihen syynä olivat autossa olevat sarjakuvakirjat Lucky Luke, Asterix ja Tintin seikkailut. Alahyllylle oli pakko päästä konttaamaan ensimmäisenä ja valitsemaan, mikäli halusi mukaansa niitä uusimpia julkaisuja.  

Kirjastoauto on tärkeä palvelu

Sarjakuvista hyppäsin seuraavaksi nuortenromaanihyllyyn. Anni Polvan Tiina-kirjoista kaikki alkoi ja sen jälkeen oli saatava Neiti Etsivät, Viisikko-kirjat, Dana-tytöt, S.O.S. ja Seikkailu-sarjakin vielä päälle. Niiden kirjojen tarinat jäivät pitkäksi aikaa elämään meidän sivukylän tyttölasten arkeen. Me nimittäin keksimme kaikenlaisia erilaisia leikkejä kirjoista ja roolihahmot löytyivät suoraan kirjojen kansista. Kukapa olisi uskonut, että Lokassakin keskellä kylää seikkailivat ilmi elävät Dana-tytöt Louise ja Jean, jotka silloin selvittivät arvokkaiden postimerkkien varkautta. Hurjan jännittävää! Voi sitä nostalgian värittämää tunneaaltoa mikä minut valtasi, kun löysin täältä Kittilän kirjaston hyllystä näitä samoja paljon luettuja ja minulle hyvin rakkaita kirjoja.

Kirjastoauton kuljettaja Aulista ja hänen kanssaan työskentelevää kirjastovirkailijaa ihailin kovasti. Olin kuullut, että he olivat niin mukavia, että heille yhdellä kylämme pysäkkipaikalla tarjotaan jopa kahvit. Seurasin työskentelevää kirjastovirkailijaa tarkasti ja painoin mieleeni lainauksen eri työvaiheita. Tuo nainen oli myös pienen lapsen näkökulmasta katsottuna erityisen tärkeässä ammatissa ja hyvin kouluttautunut. Hänestä tuli eräänlainen idoli. Miten kaunis käsiala hänellä olikaan! Opettelin päiväkausia uudestaan ja taas uudestaan kirjoittamaan mahdollisimman hyvällä käsialalla, sillä kuvittelin vain kauniilla tekstillä kirjoittavan aikuisen voivan saada töitä kirjastovirkailijana. Myös kirjastotyö siirtyi leikkeihin. Haaveilin, että joskus jos edes viikon elämässäni voisin olla kirjastovirkailijana ja kirjoittaa kauniisti kirjastokorttien numeroita ja eräpäiviä kirjan takakannessa olevaan korttiin. Nykypäivän kirjastoalan koukerot ovat kyllä nyt sen verran minulle jo avautuneet, että tiedän haasteita työssä todellakin riittävän ja olevan ihan toisenlaisia, kuin käsialan selkeys tai kauniit numerot.  

Vieläkin hyvin voimakkaita tunteita herättää kirjastotyössä ihan uusi, koskematon kirja. Se miltä kirjan kansi tuntuu käden alla ja se uskomaton uutuuden tuoksu oli lapsuudessani vain haavekuva. Kirjat olivat hintavia, jonka vuoksi en koskaan saanut uutta kirjaa itselleni. Joulun jälkeen oli jännittävää mennä ystäväni luokse katsomaan, minkälaisia lahjoja hän oli saanut perheeltään. Siellä istuin uusien kirjojen keskellä ja nuuskuttelin niiden tuoksua ja sivelin kirjojen pintaa kuin kalleinta aarretta. Uusi kirja oli minulle uusi seikkailujen aarrearkku. Kirjaston merkitys korostui, kun lainakirja oli se ainoa mahdollisuus päästä mukaan siihen uskomattomaan avaraan maailmaan mitä kirjojen kautta lapselle avautui. Nykyään kirjan elinkaari on lyhentynyt ja uutuuksia ilmestyy useammin, mutta silti se aina sykähdyttää pöydällä, uusi avaamaton kirja. 

Nuoruusvuodet tulivat. Pääsin suureen maailmaan kouluun, oikein maalikyliin eli Sodankylään. Kirjastorakennus Sodankylässä oli kirjastoauton jälkeen pelottavan iso ja sokkeloinen ja tunsin itseni niin epävarmaksi hortoillessani siinä etuoven edessä. Ajauduin aina vain lastenosastolle sarjakuvien ääreen. Sehän oli siinä heti ensimmäisenä lähellä pääovea. Oikeasti en vain osannut tai uskaltanut mennä peremmälle kirjastoon. Pienen kirjastoauton asiakkaana en tiennyt mitä ja mistä löytäisin. Mikä meni pieleen? Ujous voitti. Koskaan en edes harkinnut kysyväni apua kirjastovirkailijalta. Koskaan en pyytänyt, että voisiko joku minulle esitellä kirjastoa ja näyttää mitä kaikkea talosta löytyy. En kysynyt, kun en kehdannut ja halunnut vaikuttaa ihan Toope Tietämättömältä kirjastovirkailijan silmissä. Kyllä, toopeilua oli vain se, että olin kysymättä, olin pyytämättä. Lukeminen jäi vuosiksi. 

Vihdoinkin 46-vuotiaana olen päässyt opiskelemaan tätä kirjastoalaa. Olen halunnut ottaa muistoistani ja kokemuksistani myös opiksi. Yritän ajatella täällä kirjastossa asioita hyvin asiakaslähtöisesti ja peilaten omia kokemuksiani tähän päivään. Lähijaksot suoritan Haapaveden Opistossa, jossa on jo yli 15 vuoden ajan voinut kouluttautua kirjastoalalle. Olemme siellä myös perehtyneet asiakaspalvelun laatuun. Teimme kerran tehtävän, jossa ideana oli kuvailla itselle tapahtunut ikävin kokemus kirjastossa asioinnista. Oli kyllä hyvin silmiä avaava harjoitus, kun kaikki kerroimme toisillemme niistä kokemuksistamme. Tarinointi päättyi onneksi nauruun, sillä onneksi oikeasti tuo kaikki voisi koskaan sattua yhdelle ja samalle asiakkaalle, sen verran siellä oli kaikkea kummallista ja ihmeellistä tullut eteen.   

Olemme opinnoissa puhuneet myös alan haasteista. Lapset ja nuoret ovat nyt heitä, jotka ovat ratkaisevassa asemassa kirjastopalvelujen tulevaisuutta ajatellen. Itselleni on noussut tärkeäksi, että myös lapsi ja nuori asiakkaana tulisi aina huomioiduksi tullessaan sisälle kirjastoon. Asiakkaan on ehkä vaikea pyytää apua, mutta onneksi me kaikki olemme siellä asiakkaita varten ja me nimenomaan osaamme tarjota apua. Puhumme heille siten, että kirjastojen luokitusjärjestelmästä ja alan termeistäkin tietämätön ymmärtää mitä tarkoitamme. 

Toivoisin, että te kaikki kirjastojen arjessa asiakkaita palvelevat oman alanne ammattilaiset muistaisitte, että olette merkittäviä roolimalleja, kasvattavia aikuisia ja teette äärimmäisen tärkeätä työtä. Jo pienelle lapselle juuri te voitte olla se esikuva ja innoittaja monin eri tavoin. Kirjastoauton käynti sivukylällä on niin tärkeä palvelu edelleen myös näinä päivinä, että toivoisin autojen olevan kunnissa käytössä vielä hyvin pitkään. Te oikeasti jätätte jäljen näihin pieniin tulevaisuuden tekijöihin, oman näköisenne muistijäljen. Puhumattakaan niistä kaikista muista palveluista, joita te digiloikan, saavutettavuussuositusten ja monen projektin ja hankkeen keskellä tarjoatte asiakkaillenne. Olette tärkeällä paikalla tekemässä aina vain merkityksellisempää työtä tässä koko ajan muuttuvassa yhteiskunnassamme. Muistakaa arvostaa ja kiittää myös itseänne!


Iloista ja aurinkoista kesää kaikille lukijoille!

toivottelee Heli Kittilän kirjastosta 

Kategoria(t): kirjastotyö, Yleistä

Hulinaa Oodissa


Maaliskuun puolessa välissä kävin Helsingissä Suomen kirjastoseuran kirjastoautotyöryhmän tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Vähän jännitti, kun olin ensimmäistä kertaa tällaisessa työryhmässä mukana. Turhaan jännitin, sillä minua vastassa oli hyväntuulinen porukka kirjastoautolaisia. Meidät vastaanotti kirjastoseuran tiloissa Riikka Rajala. Kiitos Riikalle vieraanvaraisuudesta ja herkullisesta aamupalasta. Autotyöryhmällä oli tarkoitus kokoontua ensin Kouvolassa, mutta sinnekin oli tullut lunta niin paljon, että emme olisi päässeet tutustumaan seuraavien kirjastoautopäivien paikkoihin.
Kokouksessa suunnittelimme seuraavia autopäiviä. Päivän muita puheenaiheita olivat Hannoverin kansainväliset autopäivät ja Kirjastopäivät Helsingissä. Helsingin kirjastopäivien yhteydessä pidetään keskiviikkona 5.6. klo 10.00-11.30 kirjastoautotyöryhmän toimesta ammattitapaaminen. Ohjelmassa on Teemu Hiltusen esitys Turun sähköautohankinnasta. Sen lisäksi kuullaan Kiitokorin ja Volvon yhteisestä sähköautoprojektista, ensimmäinen on tulossa Ruotsiin, Göteborgiin. Asiasta kertomassa koritehtaan Olli Aarnio ja Peter Sandin. Paljon puhuttiin myös kaasu- ja sähköautoista. Huomasin, että meidän ryhmässä on vahva tietämys kirjastoautojen tekniikasta. Minulle auton tekniikkajutut ovat vähän vieraampia asioita, mutta kiva on oppia uutta ja mielenkiintoista asiaa. Päivä vierähti niin nopeasti, että lounasaikakin suhahti ohi. Kokouksen loputtua kävimme yhdessä syömässä rautatieaseman lähellä olevassa Vltava ravintolassa. Innolla odotan jo seuraava kokousta, joka on elokuussa Kouvolassa.

 

Jatkoin omaa Helsingin reissuani vierailemalla Oodissa lauantaina. Olihan se valtava rakennus, jossa keskeneräisyys näkyi vähän joka puolella. Ihmisiä oli joka kerroksessa tosi paljon ja desibelit nousivat ajoittain suuriksi. Eihän nykyisin kirjastoissa ääntä vieroksuta, mutta ihmettelen vaan, miten kirjojen maailmaan pystyy uppoutumaan hälinässä. Tätä samaa oli pohtinut kulttuurin saavutettavuuden asiantuntija Marcus Weisen mielipidekirjoituksessaan sunnuntain Helsingin Sanomissa. Vierailu sattui lauantaihin, joten senkin vuoksi siellä oli paljon ihmisiä tutustumassa Oodiin.
Paljon oli myös liikkeellä turisteja, jotka halusivat tutustua ja valokuvata arkkitehtuurisesti kauniin ja erikoisen rakennuksen.

 

3D Tulostin

Oodista löytyy paljon erilaisia tiloja toisesta kerroksesta. Pienissä lukukopeissa voi opiskella ja isompi hiljainen lukutilakin oli aivan täynnä. Keskellä käytävää oli ompelukoneita ja saumureita. Käytävän reunoille oli sijoitettu 3 D tulostimia ja tablettien lainauspiste. Sitä tulikin kokeiltua ja serkkuni aikoi käyttää sitä tulevaisuudessa. Toisella reunalla oli iso tila, jossa oli nousevat raput. Siellä nuoret istuskelivat ja näppäilivät älypuhelimiaan. Tässäkin kerroksessa näkyi keskeneräisyys. Pöydillä oli paljon tietokoneita, joita ei oltu vielä laitettu käyttökuntoon. Ja kaikki tilat eivät olleet käytössä. Yksi tämän kerroksen kivoin paikka oli viherseinä ja sen edessä olevat istuimet. Sen idean voisi viedä omaankin kirjastoon. Kolmannessa kerroksessa sijaitsivat sitten kirjat, hyllyjä oli paljon ja ne olivat ihanan matalia, ilman takaseiniä ja valkoiset. Vaaleat ja matalat hyllyt toivat avaruutta ja valoisuutta tilaan. Olisipa meilläkin sellaiset.
Tila oli melkein kuin laivassa olisi ollut. Monet kuuluivat sanovankin kirjastotilaa Titaniciksi. Tila nousi molemmissa päissä ja kapeni päätyjä kohti. Reunoilla olivat korkeat lasi-ikkunat, joiden vieressä korkeanpaikankammoisella oli tuskaa seisoa. Paljon siellä riittikin kuvanottajia. Kolmannesta kerroksesta löytyi myös kahvila ja jonot siihen olivat pitkät. Kahvilan toiminta aiheutti myös melua tilaan. Ihmiset kuitenkin nauttivat siitä, että kirjastonkäynnin yhteydessä sai nauttia kupillisen kahvia.

On hienoa, että Helsinki on saanut oman hienon keskuskirjaston. Samalla Oodi on meidän kaikkien yhteinen kirjasto ja olohuone, jonne kaikki ovat tervetulleita. Kirjasto on tarkoitettu kuntoilijoille, piileskelijöille, rehellisille, syyttömille, murjottajille, keisareille, ylityöllistetyille jne. Nämä tekstit löytyvät portaiden reunoista kirjoitettuna.
Tulimme siihen tulokseen, että jos Oodissa hiljaisuutta kaipaa, niin kannattaa tulla heti aamusta. Kesällä täytyy tulla uudestaan Oodiin, jospa silloin tilat olisivat valmiita ja Oodia ympäröivä piha olisi siistimpi ja ehkäpä sieltä löytyisi paljon kukkaistutuksia.