Kategoria(t): Yleistä

Poikkeusoloja


Koko maailma ja Suomi muiden joukossa ovat ajautuneet tilanteeseen, mitä juuri kukaan ei olisi osannut edes kuvitella. Rajat ovat sulkeutuneet, yritykset laittaneet ovet kiinni, lentokoneet seisovat maassa. Ihmisiä on pyydetty ja velvoitettu pysymään kotonaan, kaikenlaista liikkumista tulee välttää. Tämä koskee väistämättä myös kirjastoja, jotka suljettiin Valtioneuvoston päätöksellä maaliskuun loppupuolella.

Vaikka ihmiset ymmärtävätkin asian tärkeyden, tätä päätöstä lienee paikoin ollut vaikea hyväksyä. Kirjasto on juurtunut suomalaisten arkeen hyvinkin tärkeänä ja monipuolisena kulttuurilaitoksena. On paljon pieniä kuntia, joissa ei ole tarjolla juuri mitään muuta vastaavaa aktiviteettia kuin kirjaston tarjoamat palvelut. Ja niitähän riittää! kirjastolaiset ovat mestareita keksimään ja ideoimaan jos jonkinlaisia toimintoja perusmuotoisen kirjojen lainauspalveluiden rinnalle. Näitä ideoita onkin viime viikkoina jalostettu, kun kirjastot ovat siirtäneet palveluitaan ja näistä palveluista tiedottamista yhä enemmän verkkoon. Yritämme myös näinä rajoituksien ja poikkeavien olojen aikana palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, vaikka he eivät juuri nyt voi tulla kirjastoon fyysisesti tavalliseen tapaan.

Kirjasto on tällä hetkellä suljettu asiakkailta, mutta monissa kirjastoissa on edelleen työntekijöitä paikalla. Siellä tehdään monenlaisia ’sisätöitä’, joita pukkaa kertymään normaalin arkityön ohella enemmän ja vähemmän. Radikaaleimmat pistävät koko sisustuksen remonttiin; vaihtavat hyllyjärjestystä, siivoavat toimistohuoneet, ehkä päivittävät kirjaston kalusteita, valaistuksia, infonäyttöjä, tietokoneita ja kaikenlaista infraa uusiin. Monet seuraavat netistä koulutuksia ja päivittävät näin omaa osaamistaan. Mikä onni, että meillä on jo ennen tätä poikkeustilannetta hankittu tietokoneohjelmat yhteisiä koulutuksia ja palavereja varten! Sitten on tietysti työ, joka ei koskaan lopu: kokoelman läpikäyminen, järjestely ja aikansa palvelleiden aineistojen poistaminen. Lasten- ja nuortenkirjastotyössä ei koskaan poljeta paikallaan; suunnitellaan lukudiplomeita ja päivitetään jo olemassa olevia. Kirjavinkkauskirjojakin pitäisi lukea ja ottaa haltuun, että koulujen taas jatkuttua pääsemme uusien aineistojen kanssa kentälle. Syksyn satutuntien aiheita ja kirjojakin voisi miettiä jo valmiiksi..

Täysi tohina päällä!
Kirjakärrystä on moneksi.

Kirjastot ovat viime vuosina myös ryhtyneet käyttämään ahkerasti sosiaalista mediaa. Se tarjoaa tietysti asiakkaille hyvän väylän seurata kirjaston tapahtumatiedottamista, ja varsinkin näinä aikoina tuo kaikenlaisen kirjastotyön lähemmäs asiakasta. Avaamme ovia niihin paikkoihin kuvin ja tekstein, mitä asiakkaat eivät tavallisessa asiakaspalvelutapahtumassa pääse näkemään. Lisäksi me työntekijät itse voimme ammentaa loputtomasti ideoita toisiltamme ja kokeilla toimivatko samantyyliset tapahtumat ja tempaukset myös meidän omassa kirjastossa. Tietysti jaamme tehokkaasti toistemme päivityksiä ja näin saamme paljon sisältöä asiakkaiden ulottuville.

Monet kirjastot ovat julkaisseet somessa viime viikkoina paljon kuvia siitä, mitä siellä tiskin takana ja takahuoneissa oikein tehdään. Tässä vahvistetaan muovilla lasten luukkukirjan luukkuja.

Osa meistä on kuitenkin joutunut, ja varmasti vielä joutuu jättämään toistaiseksi työpaikkansa kuntien lomautustoimenpiteiden vuoksi. Myös sen takia toivomme todella, että kaikkia suomalaisia koskettavat rajoitustoimenpiteet alkaisivat tehdä tehtävänsä ja saisimme taas pian yhteiskuntamme arjen pyörimään. Niin kouluissa, työpaikoissa, kunnissa, yrityksissä kuin näissä meidän kirjastoissamme. Ihmiset tarvitsevat kirjastoja yhä ja edelleenkin, eikä kaikkia toimintoja voi eikä pidä siirtää verkkoon. Haluamme edelleen palvella asiakkaitamme myös perinteisillä tavoilla ja asiakkaat edelleen toivovat näiden henkilökohtaisten palveluiden säilyvän. Vaikka meillä on lainaus- ja palautusautomaatit, helpot kanavat varausten tekemiseen ja noutamiseen itse, verkkomaksaminen, tiedonhakukoneet ja e-aineistot, eivät ne silti täysin koskaan korvaa asiakaskohtaamisia. Se kun on myös paljon enemmän kuin kirjan tai muun tavaran ojentaminen pöydän yli puolelta toiselle. Odotamme jo kovasti sitä päivää kun pääsemme palaamaan työpaikoillemme, kirjastojen ovet taas avataan ja ne täyttyvät asiakkaista. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, myös sen jälkeen kun nämä poikkeavat olot ja rajoitukset ovat ohi.

Laura Pitkänen, kirjastovirkailija; Tervolan kunnankirjasto

Kategoria(t): kirjastotyö

Vuoteni Muonion kirjastossa


(Tämä blogiteksti on julkaistu käyttäjän Marja Alatalo tunnuksilla, mutta kirjoittajana on Ada-Maria Rantatalo.)

Aloitin työt Muonion kirjastossa ja yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa viime keväänä. Kyseessä on äitiysloman sijaisuus, joten työni täällä päättyvät pian ja ajattelin nyt hieman muistella mennyttä vuotta.

Olen kotoisin Enontekiön Palojoensuusta, joten Muonio, johon kotoani on 50 kilometrin matka, oli minulle ennestään hyvin tuttu. Vuosien varrella olen opiskellut Torniossa ja Oulussa ja ollut kirjastoalan töissä niin Oulussa, Helsingissä kuin Suomussalmellakin. Tänne pohjoiseen töihin tulo oli minulle siis paluu juurilleni. Työskentely täällä on antanut ja opettanut minulle paljon, mutta yksi kaikkein mieleenpainuvimmista kokemuksista on se, että olen saanut työskennellä yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa, jonka reitit ulottuvat muun muassa Muoniosta Enontekiön Kilpisjärvelle ja Norjan Kautokeinoon.

Työreissut taittuvat mukavasti tällä menopelillä.

Kirjastoautoa ajaa toinen työntekijä, joten autossa olen saanut keskittyä pelkästään asiakaspalveluun ja kokoelmatyöhön sekä pysäkkien välissä myös maisemien ihasteluun. Vaikka suurin osa reiteistä oli minulle ennestään tuttuja, niin moni sivutie ja pihapiiri olivat sellaisia, joita en ilman tätä työtä olisi varmasti koskaan nähnytkään. Työn ohessa olen siis päässyt näkemään kotiseutuni uusin silmin.

Kilpisjärven Saana-tunturi on aina mahtava näky, jopa pilvisellä säällä.

Osa kirjastoauton reiteistä on niin pitkiä, että meidän täytyy yöpyä välillä, mutta itselleni se on ollut todella mukavaa vaihtelua. Iltaisin töiden jälkeen ja aamuisin ennen töitä on tietysti ollut omaa aikaa, joten esimerkiksi Kautokeinossa olen käynyt kävelyillä tutkimassa ympäristöä ja kaupassa hamstraamassa norjalaisia herkkuja.

Iltakävelyllä yöttömän yön Kautokeinossa. Kuva on viime kesältä.

Mielestäni yksi tämän työn mukavimmista puolista on asiakaspalvelu ja moni asiakkaista niin kirjastoautossa kuin pääkirjastollakin on vajaan vuoden aikana tullut tutuiksi. Tietyn asiakkaan kun näkee, niin tietää jo valmiiksi, mitä hän on tullut hakemaan. Monelle asiakkaalle kirjasto ja kirjastoauto tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja etenkin kirjastoautossa tulee usein vaihdettua muitakin kuin työhön liittyviä kuulumisia asiakkaiden kanssa. Toinen mahtava asia ovat olleet reilut ja mukavat työkaverit, joilta olen oppinut valtavasti ja joita tämän pestin jälkeen tulee varmasti ikävä.

Nyt epidemia on hiljentänyt kirjaston ja kirjastoautokin on luonnollisesti liikennöintikiellossa. Mutta vaikka asiakkaat eivät ainakaan lähiviikkoina pääsekään sisään, niin eivät kirjaston työt hetkeen lopu kesken, vaan sisätöitä riittää. Muun muassa kirjojen ja hyllyjen pyyhkiminen ja järjestely, vanhan aineiston poistaminen, uuden aineiston hankkiminen ja vastaanottaminen, sähköpostin läpikäyminen sekä osaamisen kartoittaminen verkkokursseilla ovat sellaisia asioita, joiden parissa työaika kuluu näin poikkeusolojenkin aikana. Työsuhteeni loppuaika ja koko maailman tilanne ovat poikkeuksellisia, mutta lohduttaudun ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista. Luultavasti en kuitenkaan ehdi nähdä enää tämän työpaikkani ihania asiakkaita ja se harmittaa, joten jos joku teistä lukee tämän, niin kiitos kuluneesta vuodesta ja toivottavasti tavataan vielä joskus jossain!

Ada-Maria Rantatalo