Timo K. Mukan kotiseudun maisemissa

Saavuin Oulusta Tornionlaakson Pellon kirjastolle kesätyöntekijäksi toukokuun alussa. Matkalla Tornionjokilaaksossa olen ihastellut kauniita maisemia, Tornionjokea ja vaaroja. Pellon kirjastolla huomioni kiinnittyi laajaan kotiseutuosastoon. Hyvin pian huomasin, että kirjailija Timo K. Mukka oli pellolainen. Juurikin hän, jonka kynästä on lähtöisin: Maa on syntinen laulu. Pellon julkkis! Tämä herätti mielenkiintoni ja puhuin asiasta ystävilleni ja paljastui että usea oli hänen tuotantoaan lukenut. Pellon kesäpaikastani tulikin nyt kiinnostava kulttuurikohde. Tätä kirjoittaessa olen jo kahteen otteeseen käynyt kesävieraideni kanssa Mukan haudalla. Oma kokemukseni on, että taiteilija ja luettu teksti kuin heräävät uudelleen eloon tähän päivään, kun saa konkreettisen kokemuksen hänen elämästään. Täällä hän on elänyt, asunut ja tänne hautuumaalle hänet on haudattu. Hautausmaa on rauhallinen ja kaunis paikka. Siinä hän lepää oman hautakivensä alla.

• 

Timo K. Mukan laatta vuodelta 1971 vedostanut Tuula Mukka -96 Pellon kunnan kirjastolle lahjoittanut Timo K. Mukan perikunta 4.9.2012

Pellon kirjaston kotiseutuosastolla on Mukan muotokuva seinällä, minkä alla on lasivitriinissä hänen tuotantoaan esillä. Mukan teosten lisäksi etsin kirjastolta tietoa hänen elämänvaiheistaan. Erno Paasilinna on kirjoittanut elämänkertakirjan: Timo K. Mukka, legenda jo eläessään, joka julkaistiin vuonna -74, heti seuraavana vuonna Mukan kuoleman jälkeen. Kirjasta löytyy hänen lyhyen, mutta tuotteliaan elämänsä vaiheet.  Orajärven kylä, mistä Mukka on kotoisin, sijaitsee Pellon kirjastolta katsottuna noin viidentoista kilometrin päässä. Tuleva kulttuurimatkailukohde on siis itsestään selvä! Käydä katsomassa kylää, missä taiteilija on asunut, kasvanut ja hengittänyt. Millaisen tunnelman siellä aistin, miltä ympäristö tänä päivänä näyttää, millainenkohan ympäristö oli Mukan eläessä… odotan siis mukavia hetkiä kesävieraideni kanssa, tutustumalla Pelloon, Orajärven kylään ja Mukan kotimaisemiin.

Mikäli maakuntamatkailu kiinnostaa ja Pellossa päin kuljet, poikkea ensin Pellon kirjastolle. Tutustu kirjaston sisäänkäynnin vieressä olevaan Timo K. Mukan reliefiin rakennuksen ulkoseinässä. Kotiseutuosastolla on tietoa laajasti alueen kylistä ja historiasta, Mukan taulua ja teoksia unohtamatta. Tässä pari linkkiä joissa tietoa ja lopuksi lista Mukan julkaistuista teoksista.

Paasilinna, Erno: Timo K. Mukka, legenda jo eläessään.

Pellon kunnan sivujen Mukka aiheiset käyntikohteet.

Tornionlaakson Pellon kirjaston kotisivut

Timo K. Mukka 17.12.1944-27.3.1973 1964 Maa on syntinen laulu (romaani), 1965 Tabu (novellikokoelma), Täältä jostakin (romaani), 1966 Punaista (runokokoelma), Laulu Sipirjan lapsista (romaani), 1967 Koiran kuolema (novellikokoelma), 1968 Ja kesän heinä kuolee (romaani), 1970 Lumen pelko (novellikokoelma), Kyyhky ja unikko (romaani). Kuoleman jälkeen löydetyistä julkaisemattomista kirjoituksista koottu teos: Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971.

• 

Kesäiset terveiset toivottaa, Päivi Petäjäkangas

Kirjastomuistoja ennen ja jälkeen poikkeuksen

Tämä artikkeli on kirjoitettu lainaprofiililla, josta kiitos Marjalle!

Hiljaisuus, halaus ja Jänis

Hiljaisuus

Huhtikuisena maanantai-iltana, tänä vuonna 2021, tein saapumisvalvontaa asiakaspalvelutiskissä, kun varaushyllylle tuli asiakas, joka poimi kirjan hyllystä ja asettui lainausautomaatille lukemaan. Hän luki, vaihtoi jalkaa ja luki. Kirjastoon alkoi laskeutua keskittynyt hiljaisuus. Painoin peukaloni viivakoodinlukijan kaiuttimeen, etten olisi rikkonut hiljaisuutta. Mieleni teki ohjata asiakas sohvalle, mutta en voinut sanoa mitään, ettei hiljaisuus lukevan asiakkaan ympärillä olisi särkynyt.

Varaushyllylle tuli toinen asiakas ja automaatilla lukeva henkilö siirtyi lukemaan palautuskärryn ääreen, jotta olisi säilyttänyt turvavälin ja hiljaisuus jatkui. Hetken kuluttua lukija siirtyi lopulta mukavalle sohvalle.

Varaushyllyllä tuli ongelma, asiakkaan varaus oli kadonnut. Sohvalla lukeva asiakas nosti päänsä, näytti kirjaansa ja kysyi ”Ei kai se tämä ole?” Ei ollut. Palvelin varaustaan etsineen asiakkaan ja löysin hänelle korvaavan niteen, palvelun aikana sohvalla oli hiljaista.

Varaajan lähdettyä vein uuden lehden telineeseen ja löysin lehtihyllyn takaa nojatuoliin uppoutuneen, lukevan asiakkaan, joka olemassaolosta en ollut tiennyt mitään vuoroni vaihtuessa, sillä hänkin oli täysin hiljainen, edes takki ei kahissut. Nuorten osastollakin istui pipopäinen asiakas niin ikään hiljaa ja keskittyneenä kirjaan. Hiljaisuus oli miltei tiheä. Hykertelin tyytyväisenä kuin jänis syötyään kymmenen keltaista tulppaania – Hmm, täällä kaikki lukevat, onpa mainiota kun kenenkään keskittyminen ei herpaantunut.

Kun sohvalla lukenut asiakas nousi ja vei kirjan takaisin varaushyllyyn, rohkenin kysyä mitä hän luki niin intensiivisesti, hän nosti teosta, kirja oli Enni Mustosen ”Näkijä”. Ehdotin oman varauksen tekoa, mutta hän ei halunnut, vaan aikoi tilata sen äänikirjana, koska sarja on ollut niin hyvä. Puhuessaan asiakas käveli hetken salissa edestakaisin hieman hypähdellen ja kertoi innostuneena ”Syrjästäkatsojan tarinoita” – sarjan pääkohdista.

Kun seuraavana aamuna palasin töihin, oli himoittu teos palautuskärryssä lyhytlainana.

Halaus

Intensiivinen hiljaisuus toi mieleeni takauman ajalta ennen koronasulkua, keväällä 2020. Kirjastoon tuli tuttu asiakas, joka vaikutti tervehtiessään jotenkin hauraalta. Asiakas halusi tutkia muistolauseita ja värssyjä, joten ohjasin hänet oikeaan paikkaan ja hetken kuluttua hän pyysi apua. Menin asiakkaan luo, ilmeni ettei ei ollut löytänyt mieleistä tekstiä ja kysyi, missä olisi lisää vastaavaa aineistoa. Ehdotin runoja, ehkä niistä voisi löytyä sopiva. Hyllyjen välissä asiakas purskahti itkuun ja sanoi kyynelten seasta, että hänen perheenjäsenensä on kuollut. Otin osaa ja kyynelehdin itsekin, sillä myös meidän perheessä oli tummat ajat läheisen sairauden vuoksi. Halasimme ja hain meille nenäliinat. Menimme käsikynkkää runohyllylle, jossa kysyin johdatellen, mistä perheenjäsen piti, luonnosta, eläimistä, matkoista…”Eläimistä!”, hän huudahti. ”Haluan jonkun sopivan eläinaiheisen runon!” Etsimme yhdessä ja asiakas poistui runokokoelmapinon kanssa.

Jänis

Metsä- tai peltojänis on joka tapauksessa aina jossakin; kirjan kuvituksessa, kotipihalla, asiakaspalvelutiskin ääressä tai keväisen lumikasan muodoissa. Jänis on täälläkin, kirjoittamassa, sillä lisäsin virallisesti etunimeeni tuon rakkaan ihmisen antaman liikanimen. sama eläin on kesäkuussa myös näyttelyssäni ”Aina jossakin on jänis” Torniolaisessa Galleria Tilassa 1.-24.6 2021. Jänis on löydettävissä myös Lapin kirjaston kokoelmasta, Eija Kujansuun uudessa teoksesta ”Metsäjänis – utelias älykkö”. Kannattaa lukea, sillä teoksessa on hienot kuvat ja asiallista tietoa jäniksistä.

Keventääkseen tunnelmaa, pitkäkorvainen kanssaeläimeni tuumii: Poikkeus on arvaamaton, mutta papanan muoto on vakio.

Hyvää kevään jatkoa!

Sylvia Jänis Veini – Yhteispohjoismaisesta kirjastoautosta