Catherine Doyle – Myrskynvartijan saari

“On tavattoman vaikea uskoa taikavoimiin ennen kuin ne tarttuvat kiinni hartioista ja ravistelevat hereille.” 

Catherine Doylen kirja Myrskynvartijan saari on taianomainen kertomus rohkeudesta ja itsensä voittamisesta. Kirja kertoo yksitoistavuotiaasta Fionn Boylesta, joka lähetetään isosiskonsa Taran kanssa tuntemattoman isoisän hoiviin pienelle Arranmoren saarelle. Sisarusten isoisä osoittautuu melko oudoksi ja erittäin salamyhkäiseksi tyypiksi, hänen kotinsakin on täynnä mitä eriskummallisemman muotoisia kynttilöitä, joihin ei ole lupa missään tapauksessa koskea. 

“Muutenkin ahdas mökki oli tupattu täyteen hyllyjä, ja hyllyt olivat täynnä kynttilöitä. Jokaiseen kynttilään oli koukerokirjaimin kirjoitettu nimi.  

Syyssateet ja Kesäkuuro nököttivät Sumuisen pääsiäisen ja Valkean joulun välissä. Muutamilla kynttilöillä oli oudon täsmällinen nimi, kuten Yllättävä pyörremyrsky Josien 12-vuotissyntymäpäivillä tai Sean McCauleyn karannut leija. Osiin nimistä tiivistyi ohikiitävä hetki, kuten Liekehtivä auringonnousu helmikuussa 1997 tai Oranssi iltahämy elokuussa 2009, kun taas muutamat kynttilät oli nimetty epämääräisillä iirinkielisillä sanoilla, sellaisilla kuin Suaimhneas, joka tarkoitti rauhaa, tai Saoirse, joka tarkoitti vapautta. 

Yhdessä kynttilässä luki yksinkertaisesti Fadó fadó – ‘kauan, kauan sitten’. Se saattoi tarkoittaa mitä hyvänsä. Jääkautta tai pronssikautta tai sitä aikaa Irlannin historiassa, kun munkit raapustelivat käsikirjoituksia ja piileskelivät isoissa pyöreissä torneissa syystä, jota Fionn ei muistanut.” 

Vähitellen kesäloman kuluessa Arranmoren saaren lumoavat salaisuudet alkavat paljastumaan Fionnille. Hänelle selviää, että kerran sukupolvessa saaren on määrä valita itselleen uusi Myrskynvartija, joka suojelee saaren salaista taikaa sen vihollisilta. Samalla kun Vaarin voimat vähenevät ja muisti alkaa pätkimään, uuden myrskynvartijan valinta vääjäämättä lähenee ja kamppailu Myrskynvartijan tittelistä kovenee. Samaan aikaan syvällä saaren uumenissa heräilevät synkkääkin synkemmät taikavoimat, jotka pyrkivät voimistumaan ja järkyttämään saaren rauhaa. 

 Myrskynvartijan saaren teemat ovat osin raskaita ja surullisiakin – sisarusten isä on hukkunut myrskyssä juuri ennen Fionnin syntymää, ja äiti on masentunut ja poissaoleva, eikä ole halunnut palata saarelle isän kuoleman jälkeen. Synkistä teemoista huolimatta sisarusten väliseen vuoropuheluun on saatu mukaan myös hiven huumoria ja keveyttä. Kirjan kieli onkin soljuvan kaunista ja se pitää lukijan otteessaan ja kertomuksen taianomaisessa tunnelmassa aivan loppuun asti. Myrskynvartijan saari aloittaa uuden fantasiasarjan ja Fionnin seikkailu jatkuu kirjassa Kadonneet merenväkiset, joka ilmestyy kesäkuun puolella. Jään odottamaan sitä malttamattomana! 

Kirjoittaja: Maiju Päivärinta, Posion kirjasto

Advertisement

Caraval: tarina, joka addiktoi unen kaltaisella maailmallaan

Stephenie Garber: Caraval. WSOY, 2017. 359 s.

“Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua.”

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren. 

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?”

Kuulin kirjasta hyvältä ystävältäni, joka oli rakastunut läpikotaisin kirjaan. Päädyin siis itsekin aloittamaan luku-urakan, mikä ei ollenkaan tuntunut raskaalta; kirjan 301 sivua tulivat luetuksi jo yhden päivän aikana.

Tarinalla oli kolme päähenkilöä: Scarlett, Julian ja Donatella. Scarlett oli siskoksista se vanhempi ja vastuullisempi, siinä missä Donatella oli enemmän vastuutehtäviä välttelevä vapaa sielu. Scarlettia ja Donatellaa sitoi erittäin läheinen sisarussuhde, ja  Scarlett koki aina vastuukseen suojella tätä. Taustalla tähän oli niin heidän kokemansa perheväkivalta ja erittäin julmat rangaistukset kurittomuudesta kotona että Donatellan vastuuttomuus. 

Julian oli kummastakin siskoksesta riippumaton mysteerien ympäröimä nuori mertenkävijä, joka vain sattui olemaan heidän kotisaaristollaan samoihin aikoihin kuin Scarlett ja Tella saivat liput Caravaliin. Scarlettista Julian oli raivostuttava ja moukkamainen typerys. Hän jaksoi kuitenkin olla tämän lähellä tämän ja Donatellan ystävyyssuhteen takia ja siksi, että Julian oli lupautunut viemään heidät saarelle, jolla Caraval järjestettiin sinä vuonna.

Niimpä Scarlettin ja Julianin jouduttua kahdestaan, erotetuksi Donatellasta Caravalissa, tilanne ei ollut mikään ihanteellisin Scarlettille; hänenhän oli vain tarkoitus kokea hänen ja Tellan pitkäaikainen unelma, taianomainen Caraval tämän kanssa  kahdestaan. Kuitenkin nyt hän joutui pakenemaan ärsyttävän Julianin kanssa hänen isäänsä vartioineen ympäri Caravalia samalla yrittäen etsiä Donatellaa.

 Scarlett oli kuin itkevä lapsi huvipuistossa. Häntä ympäröi kaikki tämä paine ja kauhu siitä, mitä tapahtuisi hänen rakastamalle siskolle, jos he eivät löytäisi Donatellaa ennen Caravalin loppua. Kuitenkin sanoisin, että Scarlettin sisäiset konfliktit ja kirjan tapahtumarikkaus tekivät Caravalista vielä mielenkiintoisempaa luettavaa. Nimittäin kuka haluaisi lukea kirjan vain puhtaasta, tylsästä utopiasta? 

Kirjassa keskuteluista oltiin kirjoitettu sujuvia, ja pidin varsinkin siitä etteivät hahmojen väliset interaktiot tuntuneet siltä kuin luontodokumenttien kertoja olisi sanonut ne monotoonisella äänellä. Hahmojen sanat tuntuivat tulevan juuri heidän sieluistaan, ja tunteet välittyivät vahvasti kirjoituksen läpi.                                              

Tarina oli fantasiaa, mutta ei Lord Of The Rings-sarjan kaltaista fantasiaa. Kirjassa elettiin enemmänkin Pirates Of The Caribbean -elokuvasarjan kaltaisessa maailmassa. Tunnelma oli eri, mutta ajattelisin aikakauden olevan sama kummassakin. Caravalilla oli sen oma mauste, mikä erotti sen muista fantasiakirjoista ja sai sinut näin addiktoitumaan siihen helposti. Kuten hyvää ruokaakin tulee syötyä erittäin paljon huomaamatta vatsan rajoilla olemista, niin myöskin Caravalia tuli luettua siihen pisteeseen, että huomasi kellon yhtäkkiä olevan jo 1.00 yöllä. Tämä Caravalin omalaatuinen mauste oli sekoitus villiä tropiikkia, meren suolaa ja keijujen lumoavien juhlien koukuttavien ruokien aromia. Caraval sai aikaan samanlaisen efektin mitä ikään kuin kirkas puhdas, kylmä vesi saa aikaan uupuneelle, aavikolla päiviä juomatta vaeltaneelle; se tuntui hallusinaatiolta. 

Kirjan kirjoittaja Stephenie Garber onnistui maalaamaan kauniin, maagisen, mutta myöskin jyrkkiä käännöksiä sisältävän maailman. Kuten kirjan päähenkilöllekin kävi, lukijakin sai huomata itsensä uppoavan syvälle Caravalin taianomaisten silkkikankaiden sekaan. Lukija tulee sataprosenttisen varmasti rakastumaan Gorberin luomaan Caravalin maailmaan, jos hän tykkää jo valmiiksi fantasiasta, sirkuksen surrealistisista tunnelmista ja etenkin näytelmistä.  En kuitenkaan suosittelisi kirjaa kaikista nuorimmille lukijoille, koska se sisältää hieman kypsemmille mielille soveltuvaa sisältöä.

Elina Moilanen, TET-harjoittelija / Rovaniemen kaupunginkirjasto