Erämaan kansaa sata vuotta sitten


Juho Koskimaa, Erämaan Kansaa2

Juho Koskimaa (1891-1926) on suotta unohdettu kirjailija. Nuorena kuollut Koskimaa syntyi Oulussa ja Lapin tuntemuksensa hän keräsi toimiessaan maanmittarin apulaisena, myöhemmin myös apulaisnimismiehenä.  Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.

Koskimaa kuvaa näissä kirjoissaan kaunistelematta elämää ja ihmiskohtaloita Lapissa sata vuotta sitten. Erämaassa kohtasivat uudisasukkaat ja saamelaiset toisensa, elämä oli lähinnä selviytymistä luonnon ankarissa olosuhteissa. Koskimaa kuvaa arkielämää myös perheen näkökulmasta, naisia ja lapsia unohtamatta. Metsäherroille Lapin luontoa suurempi koettelemus oli heidän kokemansa henkinen erämaa.

Novelleissaan Koskimaa kertoo rahdinajajista, kullankaivajista, uudisasukkaan hankaluuksista esivallan kanssa, ihmisen halusta saada oma koti.  Hän kertoo myös viinan salakuljettajista ja erämaan lain omavaltaisista tulkinnoista porovarkautta epäiltäessä.

Juho Koskimaan tunnetuin teos on romaani ”Ja sitten jätkä kuoli”.  Rovaniemeläisen sahatyöläisen pienen töllin poika, Hilemooni eli Hilu lähtee jätkän hommiin ja kohti laveaa tietä houkutuksineen. Mutta Hilun silmissä alkaa siintää kapeampi tie: unelma omasta mökistä, naapurin Iinasta ja omasta rauhasta uudisasukkaana. Kertomusta jätkän koettelemusten tiestä torppariksi on kuvattu ”miehisen raadannan ja tarmon ylistykseksi”.

Juho Koskimaan laajaa tuotantoa on lainattavana Lappi-osastolla, tässä esittelin kolmea teosta:

Erämaan kansaa. Kuvauksia Pohjan periltä (1917)

Pohjalaisia ja peräpohjalaisia (1920)

Ja sitten jätkä kuoli (1921, up.1986)

Mari Ekman

Lappi-osasto

Hassunkurinen kissa ja muita arkisatuja


Sari Peltoniemi : Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi 2012) Gattonautti

Jäätyneen joen rantaan rantautuu kissa , ei mikään peruskissa, vaan veden varassa liikkuva hullunkurinen kissa. Ranta-Telle asuttaa itsensä Jaakon luo ja tekee sinne pesän. Kissa kertoilee Jaakolle vallan mahdottomia tarinoita maailman eri kolkista. Jaakko tahtoisi koulussa ylpeänä esitellä hänen oudon kaverinsa, mutta kissa ei hetkauta tassuaan tuollaiselle idealle. Nukkuminen on paljon lokoisampaa. Kotiin päästyään kissa on kadonnut, Jaakko ihmettelee minne Ranta-Telle on kadonnut. Kissa on jättänyt salaperäiset merkkinsä viestiksi, Jaakkokin pääsisi Gattonautiksi.

Tätä ovat Gattonautin tarinat hurjimmillaan, kirjasta löytyy myös ihan arkipäiväistä tarinaa lasten mietteistä, niissä kaikissa ei ole kysymys satukuvitelmista tai ajatuksista vaan ihan arkipäivän tapahtumista. Eräässä tarinassa Matti ei voi millään nähdä tähdenlentoja,vaikka muut hänen kaverinsa näkevät, mutta Matti näkee karvamatoja todella hyvin. Tarina opettaa, että Matille on hankittu vääränlaiset silmälasit. Toinen mieleenpainuva tarina kertoo Viljasta, joka löytää hautausmaalta aikoja sitten kuolleen Anna-tytön haudan ja rupeaa huolehtimaan siitä. Tarina opettaa lasta kohtaamaan hienovaraisesti kuoleman ja sen, että myös lapsi voi kuolla, se on ajatuksia herättävän hauras kuvaus hankalasta aiheesta.

Arkisadut ovat koukuttavia ja niitä lukee mielellään, teksteihin on saatu tarttumapintaa joka pitää juonenkulun sopivasti jännityksessä. Sari Peltoniemen kymmenen arkisatua on rakennettu pienten ihmisten iloista ja suruista, tähtihetkistä ja mietteistä. Arjen askarruttava lumous välittyy hienosti Liisa Kallion kekseliäästä kuvituksesta.

V.A. Maunu

Keittiöepävarmuutta ja hoitoväsyä


Riina Katajavuori: Perhehytti
Karisto 2012 , 213 s.

”Monesti olen jo muistuttanut  esikoista hänen taannoisesta pyhästä lupauksestaa: ”Sitten kun saan oman huoneen, luopaan pedata sängyn joka päivä!” Siinähän muistuttelen.”

Riina Katjavuori on julkaissut useissa lehdissä kolumneja lapsiperheen arjesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Kolumnit on koottu kirjaksi, jota on mukava lukea vaikka pätkittäin ja eri aihealueisiin tutustuen.

Miten kesät, oman perheen lapset, oma ja lapsien lapsuus ja juhlahetkien muistot ovatkaan erilaisia? Mitä kokemuksia matkat, juhlat ja arkielämä muodostavat muistoihimme. Kaikkea tätä Riina Katajavuori on havainnoinut tarkasti vuosien mittaan. Huomiot ovat monella tavalla tuttuja ja silti ne on kuvattu tuoreella tavalla. Kieli on rikasta ja uusilla sanoilla ja sanojen uusilla merkityksillä leikkivää.

Kirjassa käydään läpi koko elämän kirjoa ja ehkäpä tämä olisi hyvä lahjakirja uusille ja kokeneillekin lapsiperheille. Kaikkeen ei aina kannata suhtautua haudanvakavasti. Opettavaista on myös todeta että ainutkertaisena koetut asiat ovat tuttuja muissakin lapsiperheissä.

Samaa asiaa muiltakin kanteilta valottavat mm. Aino Havukaisen Himaset-sarjan sarjakuvat Juustoon ei saa piirtää! (Otava, 2008) ja Keijut ei juo kahvia! (Otava , 2009).  Jos pelkät kolumnit kiinnostavat niin kannattaa lukea Anna Kortelainen Rakkautta sattumalta (Tammi 2006).

Hilkka H.