Kategoria(t): Yleistä

Onneksi on kirjasto – Sodankylän kirjasto 150 vuotta


Hyvä lukija, tehdäänpä mielikuvitusmatka. Laita silmät kiinni. Siirrytään ajassa 150 vuotta taaksepäin vuoteen 1873. Kylällä on leijunut jo hyvän tovin jännittävä tuoksu. Se on antanut lupauksia tulevasta ja kutsunut luokseen tutustumaan. Tuoksu johdattaa meidät Sodankylän pappilan ovelle, siitä sisätiloihin ja muutamasta avoimesta ovesta peremmälle. Siinä se on! Siinä ne ovat! Kirjasto, kirjat! Sodankylän kansankirjasto ja sen 229 uutuuttaan tuoksuvaa kirjallista teosta. Voi mahoton tätä onnea!

Tapaamme kirkkoherra Karl Sanfrid Nymanin, joka ylpeänä esittelee opuksia ja kansankirjastoaatetta. Nyman kertoo vasta aloittaneensa työnsä Sodankylässä. Kirjaston perustaminen oli mahdollista, koska hänen edeltäjänsä kirkkoherra Herman Ingman oli kerännyt rahaa kirjastoa varten koko kahdeksanvuotisen kirkkoherruutensa ajan. Rahaa oli kertynyt 132 markkaa. Tähän silmiemme edessä houkuttavaan kokoelmaan oli käytetty 84 markkaa ja 36 penniä.

Kirkkoherra Nyman kertoo meille innostuneena, kuinka suomalaisuusliike on vahvistunut ja suomen kielellä kirjoitetaan ja julkaistaan yhä enemmän. Hän pitää kansankirjastoa tärkeänä väylänä saada nuo kirjoitukset kaikkien ulottuville. Nymanin tuuhea parta alkaa väpättää, kun hän innostuu kuvailemaan kansakunnan tulevaisuutta, suomen kielen nousua ja kansan kasvavaa hyvinvointia. Kirjasto tuo ihmisille oppia ja tärkeitä taitoja, on Nymanin vakaa sanoma. Kiittelemme vierailusta, kehumme aikaansaavaa kirkonmiestä ja uusien kirjojen tuoksu nenässämme siirrymme nykyaikaan.

Mitä kaikkea jännittävää kirjaston historiaan paikkakunnallamme onkaan kuulunut? Valitettavasti lähdeaineistot, arkistot ja kirjaston kokoelmat menetettiin sodassa. Kaikki paloi. Jotakin kuitenkin tiedämme. Kirjasto siirtyi pappilasta juuri perustetun koulun tiloihin vuonna 1890. Opettaja Aleksanteri Kena hoiti kirjastoa. Kekseliäänä miehenä hän leikkasi lehdistä jatkokertomuksina julkaistuja kirjoja. Nämä sidottiin kirjoiksi poronnahkaselkiin. Vuonna 1923 Sodankylään perustettiin Lapin kansanopisto ja kirjasto sai tilat opistonmäeltä.

Kirjastojen kehittymiseen vaikutti suuresti se, että Suomen eduskunta perusti valtion kirjastotoimiston vuonna 1920. Tätä kautta alettiin jakaa valtion avustuksia kirjastojen toimintaan, kirjastorakentamiseen ja kehittämistyöhön. Ensimmäinen kansankirjastolaki tuli voimaan vuonna 1928. Laki takasi kunnille avustuksen, joka oli puolet kirjastojen todellisista kustannuksista. Vähävaraisille syrjäseutujen kunnille luvattiin maksaa tätäkin enemmän. Kansankirjastolakiin ja asetukseen sisältyi ehtoja, jotka kirjaston piti täyttää saadakseen valtionapua, esimerkkinä henkilöstön pätevyysvaatimukset. Kirjastonkäytön maksuttomuus säädettiin myös tässä ensimmäisessä laissa.

Valtion kirjastotoimisto ja kirjastolaki tarkoittivat tietenkin myös valvontaa ja tarkastuksia. Kirjastotarkastaja Ivar Fri pistäytyi Sodankylässä ja kirjasi päiväkirjaansa 17.9.1924, että kirjaston tila on suorastaan heikko: ei ole johtokuntaa, ei hoitajaa, kirjatkin ovat vanhentuneita ja niitä on vähän. Fri ehdotti kohennuksia ja valtionavun hakemista. Tästä meni vielä vuosikymmen ennen kuin Sodankylän kunta otti kirjaston vastuulleen vuonna 1933.

Sodan jälkeen kirjasto pääsi hienoon uudisrakennukseen Kitisenrannan koululle ja siellä palveltiin koulun väkeä ja kuntalaisia parikymmentä vuotta, kunnes koulu tarvitsi tilat itselleen. Oululaiset arkkitehdit Jouni Koiso-Kanttila ja Kimmo Kuismanen saivat uuden kirjastorakennuksen suunnittelun tehtäväkseen. Rakennus valmistui 1977. Kunnanvirasto rakennettiin kirjaston jatkoksi muutamaa vuotta myöhemmin. Kirjastotilat peruskorjattiin ja laajennettiin parinkymmenen vuoden käytön jälkeen. Näistä tiloista saavat kirjasto ja sen asiakkaat tälläkin hetkellä nauttia.

Jos innokkaat kansanvalistajat, kirkkoherrat Nyman ja Ingman, näkisivät Sodankylän kirjaston nyt, heillä silmät tuikkisivat ja päät nyökyttelisivät hyväksyvästi. Pappilan kirjaston 229 nidettä ovat laajentuneet sadantuhannen niteen kokoelmaksi, joka sisältää kirjojen lisäksi paljon muuta. On lehtiä luettavaksi, musiikkia kuunneltavaksi, elokuvia katsottavaksi. Kirjastoautoa he katsoisivat kunnioituksesta mykkinä. Tämä vie kirjaston pienoiskoossa asukkaille kunnan joka kolkkaan. Ohhoh! Sähköisten kirjojen ja lehtien kohdalla he katsoisivat toisiinsa: mitä tämä on? Tämmöistä emme osanneet kuvitellakaan.

Tiina Heinänen

Advertisement
Kategoria(t): Yleistä

Humaani ihminen


Vuosi on taas vaihtunut, ja todettakoon heti alkuun, että vuosi 2022 oli synkkä. Painajaismaista julmuuden kuvastoa välittyi uutiskanavia pitkin, ja se kaikki on totta. Eikä loppua vielä näy. Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe kiteytti kattavasti menneen vuoden, ja suosittelenkin lukemaan sen, jos se jäi kuulematta.

Kuitenkin elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta tulee aina uusi aamu. Olipa se sitten edellistä aamua pahempi tai parempi, se tulee aina vuorenvarmasti. Omassa arjessani olen tällä hetkellä kiitollinen siitä, että voin aamulla herätä omasta turvallisesta kodistani, juoda aamukahvin puolisoni kanssa ja mennä töihin tuttuun kirjastoon. Tällaisena maailmanaikana tuttu ja turvallinen kirjasto tuntuu lohduttavalta paikalta. Eikä ainoastaan lohduttavalta paikalta, vaan myös inspiroivalta ja tulevaisuuteen uskoa luovalta keksinnöltä.

Hyllymetreittäin kirjoja, joihin on dokumentoitu tarinoita ja todellisia tapahtumia. Hyllymetreittäin ajatuksia, jotka jotkut ovat kirjoittaneet paperille siinä toivossa, että toiset ihmiset joskus lukisivat ne. Ja kun lukee toisen ihmisen ajatuksia, voi paremmin ymmärtää toista ihmistä. Kunpa ihmislaji ei koskaan kadottaisi kykyään jäsentää ajatuksiaan paperille ja jakaa niitä toisille ihmisille, yli sukupolvien. Ymmärryksen ja empatian kiertokulun on jatkuttava, sillä jos se katoaa, mitä jää jäljelle?

Vuoden lopussa ihmiset kiittävät toisiaan monenlaisista asioista, mutta tänä vuonna haluan esittää kiitoksen heti vuoden alussa. Kiitos kaikille työkavereille ja asiakkaille (ja kaikille, jotka tätä lukevat) siitä, että olette olemassa ja vietätte aikaa kirjojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että saan aloittaa vuoden 2023 juuri teidän kanssanne. Jatketaan arvokasta arkeamme eikä tänäkään vuonna unohdeta, millainen on humaani ihminen.

Jonne Kauppi / Simon kunnankirjasto