Lukuhaasteessa runoja ruususuolan kera


Jarkko Jokinen:  Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa. Kolera, 2017. 79 s.

 

Ahmin muutamassa viikossa rekkamiehen annoksen runokirjoja lukiolaisten runovinkkausta varten. Kaikki kirjat eivät uponneet, eikä sulattelu toteutunut ihanteellisesti nopeassa vauhdissa.

Löysin kuitenkin jännittäviä makuja, kuten Jarkko Jokisen  runokirjan Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa. Kyllähän sitä usein kaipaisi ajatuksilleen maustetta, joka tilanteen mukaan terävöittäisi tai pyöristäisi makua tai peittäisi pilaantunutta häivähdystä. Ruususuola kuulostaa hienostuneelta valinnalta tähän tarkoitukseen.Vai ajaisiko saman asian herbamare, jota lapsuudenkodissani käytettiin joka ruokaan?

Jokisen runot ovat proosarunoja – pieniä tarinoita – joissa arkiset kokemukset yhdistyvät satumaiseen runon maailmaan. Tuloksena on kertomuksia, joissa on odottamattomia ja humoristisia käänteitä sekä ripaus surullisia ja tragikoomisia sävyjä. Tarinalliset runot toimivat myös ääneenluettuna. Ronja Westerlundin kuvitus  hersyy mukana runojen tunnelmassa.

Monet suhtautuvat minuun nuivasti. Onneksi kotini tuolit, sohva, kirjahylly, sänky, wc-pönttö, mikroaaltouuni ja muu irtaimisto on minulle suopea. Oikeastaan en ole tästäkään aivan varma. Kun otin leivän ulos paahtimesta, siinä maistui sivumakuna nyreys.

Helmet-lukuhaasteessa saan rastin ruutuun haastekohtaan 2. Kotimainen runokirja.

 

Sanna Haakana, Rovaniemen kaupunginkirjasto

Mainokset

Lukuhaasteen aloitus soi mollissa


Auschwitzin-viulu_web_72dpi-189x300Maria Àngels Anglada. Auschwitzin viulu (Bazar, 2018). 142 s.

 

Päätin hiljaa mielessäni osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Tämä haaste on siitä mukava, että jokainen voi osallistua siihen omilla säännöillään. Haastekohdat antavat vinkkejä ja näkökulmia kirjan valintaan. Koska 50 kirjan lukeminen vuodessa ei ole itselleni realistista, kuittaan yhdellä kirjalla monta kohtaa. Parhaista lukemistani kirjoista kirjoitan Kirjava kirjasto -blogiin.

Sykähdyttävän kirjan löytäminen tuntuu muuttuneen vaikeammaksi. Ehkä vietän päiväni liian monien kirjojen keskellä ja pääni menee sekaisin. Ihailen upeita kansia, innostun takakansitekstien maalailusta, mutta kansien lupaukset eivät täyty – minun kohdallani. Katselenko vääräntyyppisiä kirjoja? Vai olenko tullut niin kyyniseksi, ettei mikään kirja enää tunnu elämää suuremmalta?

Onneksi välillä kolahtaa.

Ensimmäinen valinta lukuhaasteeseen on Maria Àngels Angladan romaani Auschwitzin viulu. Pieni ruskea kirja kutsui minua uutuushyllyssä paksumpien toveriensa puristuksissa. Kannessa on kaunis kulunut viulu, jota en voinut vastustaa, vaikka kirjan nimi kertoo, ettei luvassa ole kevyitä säveliä.

Kirja on tarina viulusta ja sen tekijästä Auschwitzin keskitysleirillä. Keskitysleirivanki Daniel, krakovalainen soitintenrakentaja, määrätään tekemään viulu natsiupseerille. Epäonnistumisen hinta on kova. Mielettömistä ehdoista huolimatta uppoutuminen soittimen rakentamiseen on Danielille pakoa keskitysleirin todellisuudesta, jossa vankeja rankaistaan mielivaltaisesti, tapetaan toisten vankien silmien edessä tai viedään pois kevätsiivouspäivänä.

Kirja kertoo yksinkertaisesti ja koruttomasti pahuudesta, joka johtaa mielettömyyksiin. Jostain silti pilkahtaa heikko lupaus paremmasta. Musiikki, ystävyys ja inhimillisyys kauheuden keskellä antavat toivoa.  Danielille myös tieto pienen sukulaistytön pelastumisesta on helpottava. Mutta mitä tapahtuu viulunrakentajalle, tämän muusikkoystävälle ja viululle?

Leirin kammottavan saarekkeen ulkopuolella aika kuitenkin kului entiseen tapaan. Lauha, leppeä tuulahdus oli ainoa lempeydenosoitus siinä vihan valtakunnassa. Pääskyt tekivät tuloaan Krakovaan, Danielin entiselle kotikadulle. Kevät on kukkeimmillaan, hän mietti. Se kukkii tuhansien ruumiiden päällä.

Tarinan rinnalle on nostettu otteita aidoista natsihallinnon dokumenteista, joista selviää yksityiskohtia keskitysleirien käytännöistä. Myös runot lukujen aloituksena kertovat hyvän ja pahan taistelusta ihmisessä.

Auschwitzin viulu soi melankolisesti ja raastavasti mollissa. Sen kanssa kuunneltavaksi sopii kirjassakin tärkeän roolin saava Arcangelo Corellin viulusonaatti La Follia (La Folia), jonka nimi suomennettuna on hulluus.

Maria Àngels Anglada (1930-1999) on Katalonian merkittävimpiä kirjailijoita. Auschwitzin viulu ilmestyi katalaanin kielellä vuonna 1994 ja se on kirjailijan tunnetuin ja käännetyin teos.

Tässä Helmet-lukuhaasteen listalta kohdat, joihin Maria Àngels Angladan Auschwitzin viulu mielestäni sopii:

  • 4. Kirjan nimessä on jokin paikka
  • 9. Kirjan kansi on yksivärinen
  • 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
  • 24. Surullinen kirja
  • 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
  • 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
  • 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
  • 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

 

Sanna Haakana, Rovaniemen kaupunginkirjasto

Viimeinen palvelus itselleni


Perälä, Osmo: Ruumisarkun ja tuhkauurnan valmistus. Reuna, 2017.

 

Kuoleman odottaminen ei ehkä ole ihan samanlaista kuin syntymän odottaminen. Molempia kuitenkin odotetaan ja ne tulevat ajallaan. Molempiin valmistaudutaan ennakkoon. Uuden elämän odottamista suunnitellaan paljon etukäteen: hankitaan tavaroita ja vaatteita, sisustetaan huonetta ja valmistaudutaan juhlimaan syntynyttä elämää. Kuolemaan valmistautuminen on hieman erilaista, mutta siihenkin voidaan valmistautua – kuka milläkin tavalla. Tämä käsillä oleva kirja tuo tarjolle yhden tavan.

Osmo Perälän kirja ruumisarkun ja tuhkauurnan valmistuksesta on juuri sitä, mitä olen itse odottanut. Harrastan jonkin verran käsillä tekemistä, rakentelua ja monenlaista suunnittelua. Koko ajan on useita projekteja meneillään tai suunnitteilla. Puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan olenkin kertonut, että sitten kun minulta projektit loppuvat, niin viimeisenä projektinani teen itselleni arkun. Eihän kuolemankaan odottelusta tarvitse tehdä vakavaa asiaa. Se on luonnollinen seuraamus meidän jokaisen elämästä. Miksipä en sitten valmistaisi itselleni mieleisen viimeisen leposijan?

Sen lisäksi, että Perälä opastaa kirjassaan ruumisarkun valmistamisessa, niin kirja sisältää myös kirjailijan pohdintaa elämästä ja kuolemasta. Kuten elämä, myös kuolema voidaan nähdä monesta näkökulmasta. Kuolema on vain elämän yksi ääripiste. Elämänkäyrät ja –kaaret ovat kaikilla erilaisia. Tämän kirjan aihe ”ruumisarkku” herättää jo sanana monenlaisia ajatuksia. Nähtynä se hätkäyttää ja varmasti jokaista liikuttaakin. Joka päivä maailmassa lasketaan hautaan lähes 300 000 arkkua. Ja joku nekin tekee. Tämä kirja opastaa sinua tekemään itse.

Ruumisarkun valmistuksessa täytyy ottaa huomioon monenlaisia asioita. Arkkuahan ei nimenomaan tehdäkään kestämään, vaan sen on hajottava maaperään ruumiin mukana. Se asettaa vaatimuksia mm. materiaalin valinnalle. Sinänsä arkun voi jokainen valmistaa muutoin ihan mielensä mukaiseksi ja –malliseksi. Tietysti sen täytyy myös kestää hautaan saakka. Todella ikävää, jos arkku hajoaa kannettaessa tai hautaan laskettaessa. Kirjassa Perälä opastaa todella monipuolisesti materiaalien valinnassa ja itse valmistusprosessissa. Kalastajalle veneenmallinen, metsämiehelle honkalaudasta, aarteenetsijälle aarrearkku ja oman tiensä kulkijalle oma malli.

No eihän kuolemalla mitään kiirettä ole, mutta sen kanssa voi tulla sinuiksi. Vaikkapa valmistamalla oma arkku. Ohjeet ovat saatavilla kirjastosta. Eletään ja ollaan iloisia.

 

Vesa Sarajärvi