Pohjoista ammattitaitoa oppimassa


Kolmen kuukauden harjoitteluni Rovaniemen kaupunginkirjastossa on nyt päättymässä. Yhteensä viiden kuukauden harjoittelujakso kuuluu osana kirjastotradenomin opintoihini Seinäjoen ammattikorkeakoulussa; kaksi ensimmäistä harjoittelukuukautta työskentelin Boråsin kaupunginkirjastossa Ruotsissa.

nostoja-hyllyssa

Kuluvan viimeisen työviikkoni aikana pohdin Rovaniemen työharjoittelun tärkeimpiä anteja ja ylipäänsä kaikkea sitä tiedon määrää, jonka olen yrittänyt itseeni imeä viime kuukausien aikana. Yksi tärkeimpänä mieleen jäänyt ajatus kirjastonhoitajuudesta on hyvän asiakaspalvelun tärkeys. Me, henkilökunta, olemme kirjastossa asiakkaita varten, palvellaksemme ihmisiä heidän tiedontarpeissaan. Ilman asiakkaita ei meitäkään täällä tarvittaisi.

On aina hyvä palauttaa mieleen, että asiakaspalvelu ei ole ainoastaan sitä tiskin yli tapahtuvaa lainausta tai tietopalvelukysymyksiin vastailua. Yksi tapa, jolla myös palvelemme asiakkaita, on kirjaston erilaiset näyttelyt, nostot ja esillepanot. Olen saanut harjoitteluni aikana ideoida ja koota useampia näyttelyitä, ja nostoja teemme kirjastossa jatkuvasti hyllyttäessämme. Nostojen idea on kirjaimellisesti nostaa, eli tuoda paremmin hyllystä esille sellaista aineistoa, jonka ajattelemme kiinnostavan asiakkaita. On niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, jotka helposti ”hukkuvat” hyllyyn muiden kirjojen paljouteen.

Erilaiset kouluyhteistyöt ovat toinen hyvin tärkeä asiakaspalvelun muoto, jota kirjastossa teemme. Kouluyhteistyön muotoja voivat olla muun muassa vinkkaukset eri ikäryhmille, kirjastoleikit, kirjastoseikkailut ja muut tiedonhaun ja kirjastonkäytön opetustuokiot. Pääsin harjoitteluni aikana olemaan mukana ja osa näistä useampaa.

Vinkkauksessakin asiakkaalle ikään kuin ”nostetaan” esille muutama kirja, joista hänen arvellaan voivan kiinnostua. Vinkkarille luultavasti paras onnistumisen kokemus on se, kun näkee vinkkaamansa kirjan lähtevän lainaan.

Tämän tekstin kuvituksena olen käyttänyt muutamia tekemiäni näyttelyitä sekä esimerkkejä kirjojen päivittäisestä esillenostosta kirjastossa.

Harjoittelija Helmi Oikarainen

Pedar Jalvi (1888–1916)


Suomen ensimmäisen saamelaiskirjailija Pedar Jalvin kuolemasta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osastolla voi tutustua Pedar Jalvin elämään ja tuotantoon roll up – näyttelyn muodossa, joka on esillä 6.6.–23.7.2016. Lapponica salissa järjestetään myös Jalvi-aiheinen luento perjantaina 1.7., jonka pitää professori Vuokko Hirvonen.

Pedar Jalvi, syntymänimeltään Piera Klemetinpoika Helander, syntyi Tenon Yläkönkäällä Utsjoella 10.4.1888. Jalvi kävi kansakoulun Outakoskella, josta hän valmistui 13-vuotiaana vuonna 1901. 23-vuotiaana Jalvi pääsi opiskelemaan Jyväskylän opettajaseminaariin entisen opettajansa raha-avustuksen turvin.

Opettajaseminaarissa Jalvi innostui suullisen kansanperinteen keruusta. Hän teki yhteensä kolme keruumatkaa vuosina 1912–1914, joista kaksi jälkimmäistä sijoittuivat saamelaisalueelle. Jalvi oli ensimmäinen saamelainen, joka kokosi kansanperinnemateriaalia Suomen saamelaisalueelta. Vuosien 1913-1914 keruumatkojen materiaali ilmestyi vuonna 1966 Samuli Aikion toimittamana kaksikielisenä kirjana Sabmelažžai moaidnasak ja muihtalusak / Lappalaisten satuja ja tarinoita.

Vaikka Pedar Jalvi ehti julkaista vain yhden kaunokirjallisen teoksen ennen kuolemaansa, hänen merkityksensä saamelaiselle kirjallisuudelle on kiistaton. Pohjoissaameksi kirjoitettu teos Muottaĉalmit (Lumihiutaleita) ilmestyi omakustanteena vuonna 1915. Teos sisältää viisi runoa ja seitsemän lyhyttä kertomusta.

Kokoelman nimikkorunossa kuvaillaan kuinka lumihiutaleet keväällä sulavat vesipisaroiksi, pisaroista kertyy puroja ja purot vuorostaan yhtyvät mereen virtaavaksi vuolaaksi joeksi. Runon on tulkittu kuvaavan symbolisesti saamelaisten kansallisesta yhtenäisyydestä muodostuvaa voimaa. Teos julkaistiin aikana, jolloin saamelaisten tietoisuus kansallisesta yhtenäisyydestä ja omasta erillisestä kulttuurista oli heräämässä.

” Kevätpäivän lämpimässä
sulavat pienet hiutaleet
kuultaviksi pisaroiksi.
Pisaroista kertyy pian
puro, joki, järvi, meri
– ­niiden voima onkin suuri. ”

 Pedar Jalvin suunnitelmissa oli lapinkielisen aapisen kokoaminen, mutta varhainen kuolema esti hankkeen toteutumisen. Jalvin ura päättyi lyhyeen, sillä hän kuoli nuorena tuberkuloosiin Inarin sairaalassa ollessaan matkalla pohjoiseen kotiseudulleen Utsjoelle.

Kiertävä Roll up – näyttely Lappi-osastolla.

 

Riina Mattila, Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osasto

Vähän parranpärinää


Partakirja1Axel Naver, Eric Thorsson, Anders Bergstedt. Partakirja. (Like, 2015)

Nyt on puhe parrasta. Partakirjasta on tullut kansainvälinen menestysteos, joka ilmestyi viime syksynä suomenkielisenä painoksena. Kirjassa paneudutaan parran historiaan, myytteihin ja olemukseen ihan antaumuksella. Parta on jokaiselle kantajalleen oma yksilöllinen asia ja oleellinen osa omaa identiteettiä. Partakirja on alun perin ruotsalaista tekoa, mutta tässä kirjassa tapaamme myös suomalaisia partaniekkoja Joulupukista Juha Mietoon.
Partakirja ei todellakaan ole mikään tieteellinen kaiken kattava tietoteos vaan ennen kaikkea viihdyttävä katsaus partoihin. Kuvia kirjassa on paljon, sivut paksuja ja värikkäitä, väljästi kirjoitettuja. Kirjan parasta antia ovat ihmiset, jotka omalla partanaamallaan antavat kirjalle kasvot. Viihdyttävää, hauskaa ja opettavaa. Jos sinä partasuu et löydä tästä kirjasta itseäsi, niin kummajainen olet.
Miksi sinä siis (ja minäkin) valitsit parran? Kirja antaa siihen lyhyen vastauksen: Koska se on tyylikästä. Jos pitemmän vastauksen haluat, niin lue kirja. Joka tapauksessa parta herättää aina huomiota ja antaa puheenaihetta tilanteessa kuin tilanteessa. Parrakkaista miehistä voidaan esittää stereotypioita, lokeroida heidät tiettyyn muottiin: hulttio, miesten mies, hipsteri, tonttu, ihme hiippari jne. Totta kai karvaiset kasvot kertovat jotain, mutta se mitä ne kertovat, riippuu siitä, kuka katsoo. Ja siitä, kuka karvaa kasvattaa…
Eikä parta ole miesten yksinoikeus. Partakirja antaa kasvot myös parrakkaille naisille. Unohtamatta myöskään transihmisiä ja homoja. Yhtä kaikki, kaikille kasvaa parta. Ei se tarvitse olla sukupuolikysymys. Tai voi ollakin kuten Charles Darwin asian muotoili: ”Saavatko parrakkaat miehet enemmän naisia?” Kuinka voi yksi kirja kattaa koko elämän kuten tämä Partakirja? Parhaimman käsityksen asiasta saat kun lainaat kirjan kirjastostasi ja luet itse. Vastauksia kaikkeen et saa. Sinua jää varmaan arveluttamaan, mikä on entsyymi 5-alfa-reduktaasin tehtävä parran karvatupissa. Mutta se on sitten ihan kokonaan toinen juttu…

VS