Kategoria(t): lastenkirjallisuus, nuortenkirjallisuus

Nostalgian pyörteissä – lapsuuteni lempikirjoja


Kansikuva: Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

Muistatko sinäkin Tiinan, Ingalsin Lauran, Kikan, Repen ja Päkän tai Neiti Etsivän Paulan nokkeline ystävineen? Monella meillä keski-ikään ehtineellä lukutoukalla on yhteisiä lapsuuden ystäviä, joiden edesottamukset ovat olleet merkittävä osa elämää.  Ainakin minuun lapsena ja nuorena luetut kirjat ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen, ja niillä on oma erityinen paikka sydämessäni, ainakin osalla. Niiden parissa saatoin uppoutua tarinoiden maailmaan, unohtaa kaiken muun ja seikkailla kirjan hahmojen kanssa mitä ihmeellisimmissä paikoissa, pienen kotikaupunkini rajojen ja tutun maailman ulkopuolella.

Jokaisella meistä on omat lapsuuden kirja- ja kirjailijasuosikkimme, ja näitä kirjoja luettiin ahmimalla kannesta kanteen, useimpia vielä moneen kertaan. Itse muistan, että esimerkiksi Merja Jalon uusin heppakirja oli kysyttyä (ja varattua) tavaraa lapsuuden kotikaupungin kirjastossa – jopa siis varattua aikana, jolloin varaukset olivat vielä maksullisia, ja varausmaksu oli kuitattava omista viikkorahoista. Kavereiden kesken juttelimme kirjoista, niiden juonikäänteistä ja siitä mitä viimeisen rivin jälkeen voisi tapahtua. Vaihdoimme myös keskenämme hyviä kirjavinkkejä yhteisillä kirjastoreissuilla hyllyjen välissä kiireettömästi notkuen. Monta uutta suosikkia löytyikin kaverin vinkkaamana. Olisimme myös osanneet suunnistaa vaikka pimeässä ja täysin sokkona oman lempikirjailijamme kirjojen luo kirjastohyllyjen sokkeloissa, niin tutuksi oma kotikirjasto noina vuosina tuli.

No mitä luin silloin?

""

1990-luvun lapsina ja nuorina tykkäsimme kavereitteni kanssa lukea mm. Merja Jalon Nummelan Ponitalli– ja Haavikon ravitalli -sarjoja, Neiti Etsiviä, Enid Blytonin Viisikoita sekä Anni Polvan Tiina-kirjoja. Myös Merri Vikin Lotta-kirjat ja Tuija Lehtisen nuortenkirjat olivat lemppareitani. Kaikki kirjaston lasten- ja nuortenosaston hevoskirjat tuli varmaankin luettua, ainakin kertaalleen.

Joitakin noista yllämainituista olen näin aikuisiällä hankkinut omaksi, kuten ruotsalaisen Merri Vikin Lotta-sarjan kirjoja haalimalla niitä kirjastojen poistomyynneistä sekä bongailemalla nettikirppiksiltä. On tuntunut jokseenkin haikealta nähdä omia lapsuudenaikaisia suosikkikirjoja poistoaineiston joukossa, saati näin kirjastoammattilaisena tehdä itse poistopäätös nuoremman minän lempikirjan kohdalla joko likaisen ja kuluneen ulkoasun tai yksinkertaisesti lainaamattomuuden vuoksi. Aikuinen ammattiminä toki tunnustaa realiteetit, mutta muistot lapsuuden lukuhetkistä ovat olleet elävinä mielessä noina hetkinä. Aika vaan ajaa joidenkin vanhojen suosikkien ohi, ja nykypäivän lapsilla on uudet suosikit ja onneksi aiempaa laajempi valikoima. Ajat muuttuvat, lukijat siinä mukana. Onneksi omia lukumuistoja ei kukaan voi ottaa minulta pois.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuisi palata lapsuuden suosikkikirjan maailmaan hieman enemmän elämää kokeneena ja kirjoja lukeneena? Vieläkö sama tenho ja lumo olisivat tallella vai onko aika kullannut muistot? Näyttäytyisikö entinen lemppari auttamattoman lapsellisena ja typeränä, enkä voisi todellakaan enää ymmärtää silloisen minäni mieltymyksiä? Semitieteellisen kokeen paikka siis!

Päätin testata tätä jokin aika sitten lukemalla vuosikymmenten jälkeen uudelleen Nummelan ponitalli -sarjaan kuuluvan kirjan Poniretki saaristossa (1990), ja yllätyin kyllä iloisesti. Hevostyttöjen edesottamuksista kertovan tarinan lomaan oli upotettu kiehtovasti nippelitietoa Ahvenanmaan ja Ruotsin vallan ajan historiasta, juonenkäänteet olivat vauhdikkaita, ja tallimaailman kuvaus herätti muistoja. Henkilöhahmot tosin tuntuivat nyt aikuisena hieman ohuilta ja yksiulotteisilta, mutta pitää toki muistaa, että kirja on kirjoitettu nuoremmille lukijoille. Yllättävän paljon kirjassa oli myös orastavaa kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ja ihmissuhdekiemuroitakin, joita ei ehkä silloin nuorempana lukijana juurikaan noteraannut.

""

Merja Jalon Nummelan Ponitalli -kirjasarjan ensimmäinen osa Yllätysori julkaistiin ensimmäisen kerran 1977, ja Jalo kirjoittaa edelleen tuohon suosittuun sarjaan jatko-osia. Niiden parissa on useampi vuosikerta lapsia ja nuoria tutustunut hevosten ja ratsastuksen maailmaan. Vertailun ja mielenkiinnon vuoksi luin myös Nummelan Ponitalli -sarjan tuoreimmasta päästä olevan Wadi Rumin aarre -kirjan (2020). Huomattavaa oli, että henkilöt eivät tuntuneet vanhentuneen yhtään, vaikka yllämainittujen kirjojen ilmestymisen välissä on 30 vuotta. Ja taas oli kesä 😀 Wadi Rumin aarre -kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille ja aavikolle, vieraaseen kulttuuriin, ja se esittelee erään uuden päähenkilön tarinan tarkemmin. Jalo on vuosien varrella onnistunut uudistumaan ja välttämään juonenkäänteiden liiallista toistoa. Sisältö vaikuttaa monipuolistuneen, ja ainakin tämän kirjan kohdalla hän hoitaa samalla monikulttuurista kasvatustehtävää esittelemällä muslimimaailman ominaispiirteitä, käytänteitä ja kielellisiä ilmaisuja. Ei olekaan ihme, että meidänkin kirjastossamme sekä Jalon vanhempi että uudempi tuotanto kiertää vilkkaasti uusien lukijoiden käsissä.

Innostuin myös kaivelemaan esiin omistamani Lotta-kirjat, ja arvelen, että niiden pariin taidan uppoutua seuraavaksi, nenä kirjassa, Lotan esimerkin mukaisesti!

Kuinka hyvin sinun lapsuutesi kirjat ovat kantaneet aikuiseksi asti?

nostalgisena

Kati Pyhtilä, Tervolan kunnankirjasto

Advertisement
Kategoria(t): jännityskirjallisuus, kaunokirjallisuus, nuortenkirjallisuus

Jorma Kurvinen: Musta lumi


Suoritan Turun ammattikorkeakoulussa tällä hetkellä kirjasto ja tietopalvelun korkeakouludiplomia. Lukemaan innostaminen-kurssilla tehtävänä oli vinkata kirjallisuutta Ammattiopisto Livian maaseutu- ja kalatalousalan opiskelijoille. Tämä on yksi poiminta sieltä.

Kirjan kirjoittaja Jorma Kurvinen, jo poisnukkunut oululainen kirjailija, tunnetaan erityisesti sotakirjoistaan ja Susikoira Roi- nuortenkirjasarjasta. Tämän kirjan nimi on Musta lumi ja kuuluu jännityskirjallisuuden piiriin. Voidaan hakea asiasanoilla: moottorikelkkailu, Lappi, nuoret, matkat, pääsiäinen, eräretkeily, noituus ja yliluonnolliset voimat.

Kirjan päähenkilöt
– englanninmaikka Riitta Uuksua ja historianmaikka Juri Uuksua, peruskoulun opettajapariskunta
– Mikko Tervo ja Eija Nevala, lääkäriopiskelijapariskunta, joka on ollut kimpassa jo yläkouluajoista lähtien
– Karita Linden, oikeustieteen opiskelija
– Peerit Särkämö, liikan opiskelija

Kirjan juoni lyhyesti
Tämä kuusikko tapaa kuuden vuoden jälkeen kahvilassa. Joskus ennen yläkouluaikoina heillä oli ollut paljon tiiviimpi suhde kuin kenellä tahansa opettajilla ja oppilailla. Se oli johtunut luokkaretkiprojektista. Sitä varten oli kolmen talven ajan hankittu varoja erilaisilla tempauksilla ja ne olivat yhdistäneet varsinkin heitä neljää mielipidejohtajaa ja Uuksun pariskuntaa.

Kaikki ei kuitenkaan luokkaretken osalta mennyt toivotulla tavalla. Heidän unelma Lapin matkasta romuttui, kun luokkaretki peruuntui ja jäljelle jäi vain syvä viha tätä opettajapariskuntaa kohtaan. Yhdessä kerätyt rahat jaettiin. Kuka teki mitäkin omilla rahoillaan: Eija repi omat rahansa ja nakkasi tuuleen, Mikko laittoi rahat yhteen muiden jätkien kanssa ja osti viinaa, Karita osti koko rahalla levyjä ja Peerit pisti joka ainoan pennin säästöön.

Luokkatoverien pitkäaikainen haave kelkkasafarista Lappiin jäi kuitenkin kytemään ja he olivat tulevana pääsiäisenä lähdössä sitä toteuttamaan ja houkuttelivat tämän opettajapariskunnankin mukaan, olihan se ollut myös opettajien unelma.

Lappalaiset varoittavat etelästä tulleita:  Tet oletat kyllä väärässä ajassa menossa sinne jojelle. Nyt ei ole paras aika mennä ylös. Se on taas kymmenes pääsiäinen menossa. Se meni silloin kymmenen vuotta sitten Arvidin Ainon serkkutyttö etelästä ja sitä ennen yksi Juuson tyttäristä. Mien en teinä nyt lähtisi jojelle. Net ovat näkyneet jo merkit: Benjamin tulet. Siitä se on enneki alkanu.

Huhuista piittaamatta seurue päättää jatkaa vaellustaan. Oudot tapahtumat seuraavat heitä: mustaa lunta, susien ulvontaa, lapsen itkua.. Myös Peerit käyttäytyy oudosti, kuin olisi välillä jossakin muussa maailmassa. Yölliset tapahtumat jokivarren kämpässä saavat aikaan sen, että Karita  palaa takaisin kylälle. Muut viisi jatkavat matkaa.

Tarina kertoo, että vuosisadan vaihteessa täällä on elänyt rikas lappalainen, Könkään Reitari. Hänellä on ollut kaksi poikaa, Tuomas ja Nils, jotka ovat kumpainenkin rakastuneet Valkaman Maariaan. Tämä Maaria ilmeisesti pelehti kummankin veljeksen kanssa ja odotti lasta toiselle. Virallinen sulhanen oli vanhempi veli Tuomas ja hänen piti periä porot ja hopeat. Mutta Nils ei tyytynyt siihen, vaan tappoi veljensä ja varasti hopearahat. Nuoremmalle pojalleen kostaakseen. Reitari ajoi poronsa lampeen ja siinä rytäkässä miniäntekele Maaria kuoli synnyttämättömine lapsineen.

Kun luette tämän kirjan, saatte tietää, miten tämä tarina liittyy Peeritin yöllisen painajaisen jälkeisiin mustelmiin käsissä ja pakonomaiseen tarpeeseen jatkaa matkaa ylös Pöyrisjokilaaksoa. Jokaisen lappilaisen nuoren pitäisi lukea tämä kirja.

Tiina Kallio, Sallan kirjasto- ja kulttuuripalveluiden johtaja