Esseitä? Kyllä kiitos


 

Suomessa on 2000-luvulla julkaistu ilahduttavan paljon uutta esseistiikkaa. Ilahduttavaa on ollut myös se, että aiheiltaan ja käsittelytavoiltaan 2000-luvun esseet ovat olleet monipuolisempia kuin edeltävän vuosisadan sisarensa. Perinteisesti suomalaisissa esseissä on käsitelty paljon mm. kirjallisuutta (ensimmäisen Finlandiankin voitti kirjallisuusesseiden kokoelma, Erno Paasilinnan Yksinäisyys ja uhma), nykyisin aiheiksi valikoituu melkein mitä hyvänsä.

Tästä saa kiittää erityisesti Savukeidas-kustantamoa, jonka esseejulkaisut Antti Nylénin esikoisteoksesta Vihan ja katkeruuden esseet (2007) lähtien ovat auttaneet avartamaan suomalaisten käsityksiä siitä, mitä essee voi olla ja mitä se voi käsitellä.

Esseistä puhuttaessa jumitutaan usein sanan määrittelyyn. Mainitaan sen etymologinen tausta (ranskan sanasta essai, tarkoittaa yrittämistä tai kokeilemista), puhutaan ehkä vähän Michel de Montaignesta (1533-1592, esseet popularisoinut ranskalainen filosofi) ja siirrytään väittelemään siitä, onko essee tietoa vai kaunoa.

No, ehkä riittää todeta, että esseetä on monin tavoin luonnehdittu “välitilan taiteeksi”, joksikin eri kirjallisuuslajien välissä olevaksi. Esimerkiksi tutkija ja tietokirjailija Olli Löytylle essee on “epäkesko hybridi”, jonka yksi määrittelisi kauno- ja toinen tietokirjallisuudeksi. “Molemmat ovat oikeassa ja väärässä”, Löytty toteaa Johanna Venhon toimittamassa Mitä essee tarkoittaa? -teoksessa (Savukeidas 2012). 

Esseen määrittelystä ja historiasta kiinnostuneille voi suositella HY:n yleisen kirjallisuustieteen emeritusprofessori H.K. Riikosen teosta Mikä on essee? (SKS 1990). Tuoreempia ja ehkä vähemmän akateemisia näkökulmia kaipaavat lukevat Venhon teoksen. Tai sitten voi avata satunnaisesti valitun esseekirjan – esseisteillä kun on taipumusta määritellä asia itse.

Mitään tyhjentävää selvitystä esseelle ei kirjoista saa. Kuten Venho itse toteaa esipuheessaan: “Se, jonka lajia ei pystytä määrittelemään voi ottaa minkä tyylin ja asennon milloinkin haluaa.”

Siksi kannattaakin lukea runsaasti esseitä ja muodostaa oma käsitys siitä, mitä ne ovat.

Viisi essee-vinkkiä syksyyn:

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys (Savukeidas 2018, 185 s.) 
Älykkäitä, selkeäsanaisia ja viihdyttäviä esseitä populaarikulttuurista, kirjallisuudesta, taiteesta ja seksistä. Hosseini käsittelee aiheitaan huonouden näkökulmasta, ja päätyy usein johonkin hyvään.

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri. Neljä lyyristä esseetä (suom. Asko Sahlberg, Teos 2012, 169 s.)
Äänitaiteilijan ja kirjailijan yhteistyönä alun perin radiolle luotu Meri toimii kirjanakin. Intuitiivisesti etenevä, impressionistinen ja vaistonvarainen sukellus kieleen.

W.G. Sebald: Ilmasota ja kirjallisuus (suom. Oili Suominen, Tammi 2014, 155 s.)
Kulttikirjailijan esseissä tarkastellaan sitä, kuinka saksankielinen kaunokirjallisuus toisen maailmansodan jälkeen unohti täysin sodan ja saksalaisten kärsimykset. Informatiivista ja uskomatonta.

Jantso Jokelin: Gastonin leuka ja muita esseitä (Sammakko 2017, 261 s.)
Jokelinin “yrityksiä ajatella tietyllä tavalla hetken ajan”, aiheina mm. syöminen Raxissa, Grand Theft Auto V ja matka Suomen keskipisteeseen. Hauskaa ja ajatuksia herättävää.

Matti Mäkelä: Kaksi vaimoa ja muita kirjoituksia (WSOY 1995, 157 s.)
Provokatiivinen, mutta ilmaisullisesti tiukka aikansa kohukirja, jossa Mäkelä kuvaa mm. kahden puolison kanssa elämistä.

Esseistä kiinnostuneille voi suositella lämpimästi myös Tytti Rantasen ja Antti Arnkilin Esseekelaa-podcastia. Esseen ystäviksi itseään kutsuvat tekijät “perehtyvät tähän kirjalliseen vapaakenttään sekä keskenään että vaihtuvien esseistivieraiden kanssa”.

Jani Ekblom
Rovaniemen kaupunginkirjasto

Mainokset

Elämäni keksinnöt


Nikola Tesla: Elämäni keksinnöt
Oppian 2018

Nikola Tesla (1856 Smiljan, Kroatia -1943 New York, USA) on yksi eniten nykypäivän teknologia-orientoituneeseen maailmaan vaikuttaneista keksijöistä. Tämä teos on Teslan omaelämäkerta, jossa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä myöhemmistä vaiheistaan. Tesla oli omasta mielestään lapsinero, jonka kyvyt ja taidot tulivat pitkälti hänen suvustaan, lähinnä äidiltä. Poikkeuksellisena lahjakkuutena hän osasi jo nuoresta lähtien kehittää ja keksiä asioita, joita muilla ei tullut mieleenkään ajatella. Hän sai jonkinlaisia takaumia tai ”välähdyksiä” kuten hän niitä itse kutsui ja pystyi näkemään tarkasti yksityiskohtia menneistä tapahtumista, mikä auttoi suuresti keksintöjen tekemisessä.

Kirjaa lukiessa tulee ottaa huomioon Teslan narsistinen kirjoitustyyli ja lähdekritiikkiä on hyvä harrastaa tavallista enemmän. Kertomuksissaan Tesla ei nimittäin ole turhan vaatimaton, vaan kehua retostelee saavutuksillaan – sekä tietysti esittelee ylpeänä mullistavia keksintöjään. Hänen visionsa itsestään ohjautuvista autoista, maailmanlaajuisesta langattomasta viestintäverkosta tai kauko-ohjattavista lentokoneista ovat tänä päivänä täyttä totta, mutta teoksen kirjoittamisen aikaan melkoista utopiaa.

Elämäni keksinnöt on mielenkiintoinen omaelämäkerta suuresta keksijänerosta, joka on jättänyt jälkensä nykypäivän ihmisten elämään ehkä suuremmin kuin kukaan muu. Maailma, jossa nykyään elämme, muistuttaa niin paljon Teslan ennustamaa, että välillä käy mielessä, oliko hänellä käytössään aikakone…

Juha Kivelä
Rovaniemen kaupunginkirjasto, Aalto-sali

Pitkin, poikin saamelaiskirjallisuutta suomeksi


Minulla kävi juuri asiakas joka halusi ostaa kummilapselleen lastenkirjan jonka teksti olisi suomeksi ja pohjoissaameksi. Eipä sellaisia montaa löydy – kyselijä osti kirjailija Rauna Paadar-Leivon ja taiteilija Merja Aletta Ranttilan runokirjan Jokŋanieiddaš, jonka Kaija Anttonen on suomentanut nimellä Puolatyttö. Tämä valloittava kirja on kaksikielinen.

Puolatyttö yksinänsä
asuu marjamättäällänsä.                                     

Stuorra, čáppa muorjebalssas
orru okto Jokŋanieiddaš.

 

Muutamassa pienten lasten lorukirjassa on suomenkielinen käännösliite, mikä ei ole ollenkaan sama asia kuin tasavertainen kaksikielinen taitto.

Viime vuosina on suomennoksia kyllä ilmestynyt ilahduttavan monta ja muutama kirjailija, kuten Niilo Aikio ja Ante Aikio kirjoittavat kirjansa saameksi ja suomeksi. Nämä kirjat tulevat tarpeeseen. Anten saamelaiseen tarustoon pohjaavat teokset ja Niilon novellit Niga-pojan varttumisesta pojasta nuoreksi mieheksi ovat löytäneet lukijoita. Kertomukset Niga-pojan kasvusta saamelaisympäristössä sopivat niille, jotka tykkäävät lukea kalastuksesta ja metsästyksestä mutta on kertomuksissa paljon muutakin asiaa nuoren herkän miehen ja mielen elämän alkutaipaleesta.

Ruotsin puolella saamelaisaluetta ilmestyy ruotsinkielinen nuortenkirjasarja Sopperon kylästä. Nuori kirjailija Ann-Helen Laestadius on sijoittanut paljon lukijoita ja palkintoja keränneen sarjansa päähenkilön elämään kahdessa maailmassa, Tukholmassa ja Kirunan kunnan Sopperon kylässä. Teossarja on tuore ja mielenkiintoinen kuvaus nuorten elämisen ehdoista pohjoisessa, ja tietysti myös herkistä ja pelottavista tunteista, ja kaveruudesta. Lisämausteena on kirjailijan vankka saamelaisalueen tuntemus. Laestadius voitti arvostetun August-palkinnon vuonna 2017, saman palkinnon jonka Mikael Niemi voitti Vittula-kirjallaan vuosia aikaisemmin. Suomennoksen on tehnyt Kaija Anttonen.

  • Ii, don oaččut vástidit sámegillii. Mon dieđan don máhttát.

Agnes alkoi taas tutkia sanalistoja ja sai nopeasti selville merkityksen: “Ei, sinun pitää vastata saameksi. Tiedän että osaat.”

Soppero-kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle kaksikielisillä kännykkäviesteillä.

Ante Aikion tarustotarinat vievät henkilönsä vaarallisiin seikkailuihin. Tapahtumat on sijoitettu saamelaismytologian lähteille ja ne ovat jännittävää aikuisten viihdelukemista.

        Kaksi puolta tunturissa, valoisa ja pimeä. Nämä puolet myös elämässäni, niin kuin sinullakin.

Suomennoksia hallitsevat runot: käännöskokoelmat Lumihiutaleita, En maksa, en koskaan ja Tuulisolmut esittelevät saamelaisrunouden alkuhistoriaa ja nykyrunoilijoiden moderneja tekstejä. Tietoa syventävät tutkimukset nykyrunoudesta Päivitettyä perinnettä ja Nils-Aslak Valkeapään elämäntyöstä Minä soin. Runoja myös ilmestyy paljon: Niillas Holmberg, Niko Valkeapää, Helga West ja esimerkiksi Synnöve Persen ovat juuri julkaisseet uudet saamenkieliset runokokoelmansa.

Jos uutta suomenkielistä luettavaa odottavan aika käy pitkäksi, voi ootellessa lukea vaikkapa Anne Lukkarilan kirjoittaman kaikkien lapinkävijöiden saamelaisen väärtin, matkailuyrittäjä Hans Niittyvuopion elämäkerran.

Irene Piippola, Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osasto