Kategoria(t): kirjastotyö

Miten minusta tuli kirjastoautonkuljettaja-virkailija


Ei ajatellut pikku-Henna aikoinaan, kun kirjastoautossa kävi, että joku kaunis päivä hän ajaa kirjojen ihmeellistä maailmaa koko kunnan saataville. Mutta kun oli tähdet kohdallaan ja silloiseen työhönsä jo melkolailla leipääntynyt, niin tarjoutui mahdollisuus… Eli kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja bongasi siivoojan kirjastoautonkuljettajaksi!

Kirjastomme oli jo pitkään hakenut uutta kirjastoautonkuljettajaa, mutta hakijoita ei ollut. Tai jos oli, ilmeni aina joitakin esteitä. Se kirjastoa siivonnut hevosnainen kuulemma olemuksellaan oli hyvä tähän toimeen ja lopulta kunta laittoi paikan sisäiseen hakuun ja siihen oppisopimusmahdollisuuden. Minä olin ainut hakija! Se oli tyyliin kaksi viikkoa ja olin viskannut mopin nurkkaan ja aloin harjoittelemaan kirjastoalan töitä! Enkä päivääkään ole katunut.

Olin kirjastoa siivotessani saanut huomata, että kirjastotyö oli myös paljon kaikkea muuta kuin vain kirjojen pyörittelyä. Meillä on todella aktiivinen kirjasto- ja kulttuuritoimi, ja aina oli joku esitys tuloillaan tai jonkun kirjailijan vierailua suunniteltiin tai jossakin esiintyy joku bändi. Ja ihan päivittäinen työkin oli monipuolista. Asiakaspalvelua, tiedonhankintaa, jne. Siihen maailmaan solahdin äkkiä mukaan. Mukavat työkaverit ottivat minut lämmöllä vastaan.

Kun edellisessä työssä hommat piti hoitaa aina vain nopeammin ja hoppu ja toivottomuus oli päivissä monesti läsnä, kirjastolla tekemiseen tuli rauha. Sain aluksi kuulla, että ehtii sen Henna huomennakin, kun menin annetun tehtävän kanssa työkaverini luo ja kyselin seuraavaa tehtävää. Ei se sitä tarkoita, ettei kirjastossa töitä olisi ja välillä hoppukin, mutta työlle on kuitenkin aikansa. Ei se täydehkö palautuskärry aina tarkoita laiskaa työntekijää, vaan siinä on myös asiakkaille laaja valikoima luettuja kirjoja, hyviä vinkkejä. Luonteelleni sopii myös se, että työtehtävät vaihtelevat äkkiäkin, ja niihin voi päivän aikana palata monestikin. Ja tällainen hieman vilkkaanpuoleinen ihminen joutui oikeasti keskittymään tekemiseensä, ei enää niin vain onnistunut automaatio päällä tekeminen. Ja se, että kukaan ei tule kirjastoon pakon edessä, niin asiakaspalvelu on todella antoisaa ja herkullisia keskusteluja tulee asiakkaiden kanssa. Elämän suola.

Ja uusi maailmahan tuli sitten vielä myös opiskelun kautta. Siellä uudet ihmiset, joskin osittain nettiyhteyden päässä, mutta kuitenkin. Kuuluvuus johonkin uuteen ja pikkuhiljaa huomasin, että siinä työelämäntunnelin päässä on oikeasti valo. Kun olen aina tykännyt autoilusta, niin eritoten kuljettajakoulutus on ollut minulle mieleen. Saa pakata pariksi päivää viikossa kamppeet kassiin ja napata koiran matkaan ja viettää siskon nurkissa opiskelijaelämää. Päivät koulussa liittyvät autoiluun hyvin monella lailla. Sääntöviidakosta hallipäiviin, vaarallisten aineiden kuljettajakoulutuksesta firman imagoa vastaavaan toimimiseen ja tottakai se kuorma-autolla ajaminen… Kun sai näyttää ne kuuluisat ”närhen munat” niille epäilijöille, jotka epäilivät, että kuinkahan se onnistuu ja kuinkahan paljon saan vahinkoa aikaan… Ja pyh, 11 m pitkällä ja 4,2m leveällä Scanialla kurvailtiin pitkin kaupunkia opettajan kanssa ilman mitään ongelmaa. Tietysti jännitti, mutta onnistumisen tunne oli sanoinkuvaamaton. Ja se kun pääsi ensimmäistä kertaa kirjastoauton rattiin eikä yhtään postilaatikkoa kaatunut, hanki ei kutsunut ja kun auto oli päivän päätteeksi peruutettuna kapeaan autotalliin… Riemunkiljahukset kuulu. Ja työkaverin kehut lämmitti mieltä.

Tämmöinen tarina. Tarina on vielä aluillaan, koulutus on kesken, mutta matka on alkanut, se on tärkein. Kun nyt katselen tämän kirjoituksen ääreltä työpaikkaani, eikä paljoa viihtyisämpää työpaikkaa voi olla. Lumisade ikkunan takana. Alan tarkistamaan palautetut lumikengät. Ihanaa kevättä kaikille!

Henna Liikamaa

kirjastoautonkuljettaja-virkailija

Kolarin kirjasto

Henna kirjastoauton ratissa
Advertisement
Kategoria(t): kirjastopalvelut, kirjastotyö, nuortenkirjallisuus, Yleistä

Nuoren ihmisen kohtaamisesta


(lue tämä päässäsi Jarmo Heikkisen äänellä)

Tämän kertaisessa blogissa esittelemme täysikasvuisen ihmisen esiasteen eli nuoren ihmisen (homo ivuenis). Nykykielessä hänestä käytetään ilmaisua nuori, teini-ikäinen, teini, murrosikäinen tai murkku. Olet varmaan joskus kuullut nuoren ihmislajin ääntelyä. Tavallista kovempi ääntely sisältää voimasanoja, joilla nuori ihminen tekee itsensä nähdyksi vertaistensa joukossa. Lajitoverien keskuudessa nuoret nauttivat musiikista ja glukoosipitoisista elintarvikkeita. Nuoren ihmisen käytös ilmenee vanhojen ja viisaiden näkökulmasta karkeana ja hillittömänä.

Siihen on olemassa neurologinen syy: nuori ihminen on aivoiltaan vielä keskeneräinen. Nuoren ihmisen aivot ovat ikävaiheesta johtuen myllerryksessä. Ne kasvavat ja kehittyvät vastaamaan ihmiselämän aikuisvaiheen tarpeita. Aivojen viimeiseksi kehittyvä osio nuorella ihmisellä on etuotsalohko. Järjen ja harkinnan keskus, joka säätelee myös tunnetilojen ilmaisua. Juuri tämä aivojen portinvartija erottelee ihmiset lapselliseksi tai aikuismaiseksi. Aivojen tunnekeskus eli mantelitumake kehittyy valitettavasti etuotsalohkoa nopeammin. Tällöin kaikki edellytykset hallitsemattomille tunnereaktioille, sisäisille ja ulkoisille, on taattu.

Miten tämä havainto liittyy mihinkään? Suomen kirjastotilastojen valossa nuori ihminen löytää tiensä kirjastoon lapsia ja aikuisia harvemmin. Kirjojen tutkiminen ei ole nuorelle kuitenkaan täysin tuntematonta. Rohkeimmat yksilöt tulevat kirjastoon itsenäisesti, toiset lajikumppaniensa turvin. Kirjastoon kotiutuneet nuoret ihmiset liikkuvat hiljaa hyllyjen lomassa ja löytävät tiensä lainausautomaatin kautta ulos. Jos kirjasto ei olekaan tuttu paikka, voi avun pyytäminen olla nuorelle auttamattoman jännittävää.

Kirjastojen sisällä asustelee toisenlaisen saman lajin edustaja: kirjaston työntekijän (homo librarium). Työntekijä ei ole välttämättä valmis kohtaamaan tuota nuorta lajitoveriaan. Kirjastoihmisen elinympäristössä vallitsee seesteinen hiljaisuus, jonka nuori ihminen rikkoo. Ensimmäinen katsekontaksi ei vältämättä ole vastaanottava. Toisessa tapauksessa nuori ihminen saapuu mahdollisimman huomaamatta. Tällöin työntekijä saattaa turvautua pehmeään välttelyyn, jättäen nuoren asiakkaan omaan rauhaansa. Harmittomalta vaikuttanut ele näyttäytyy nuorelle asiakkaalle välinpitämättömyytenä. Asiakkaan tarpeet jäävät kohtaamatta, ja nuori lähtee pois tyhjin käsin.

Tilanne voisi olla myös toisenlainen, jos nuori ihminen nähtäisiin potentiaalisena asiakkaana. Mitä nuori voisi silloin saada kirjastosta? Aikuisen, joka osaa etsii oikean tiedon. Joka ei suutu, jos kortti onkin kadonnut. Joka osaa ottaa vastaan tunteita. Joka opastaa kirjastossa toimimiseen. Joka auttaa löytämään sopivan paikan ja tavan asiattomaan oleskeluun kirjastossa. Löytyykö tällaisia aikuisia kirjastoista? Vai löytävätkö nuoret ihmiset ainoaksi vastaanottajakseen tiukkanutturaisia kiukkupusseja, jotka jättävät jälkeensä virkailijan pelon?

Jos satut samalle reitille nuoren ihmisen kanssa, sinulla ei ole mitään pelättävää. Hän pelkää sinua jopa enemmän kuin sinä häntä. Tervehdi ystävällisesti, vältä äkkipikaisia vartalonliikkeitä ja liian nopeita kysymyksiä. Anna nuoren tutustua rauhassa kirjastosi rauhallisiin nurkkiin. Jostain niistä voi helposti tulla nuoren ihmisen pesäpaikka. Pienen tutustumisen jälkeen nuori voi alkaa tutkia hyllyjen tarjoamia mahdollisuuksia.

Voimme vain toivoa, että tulevaisuudessa kirjastorakennuksista löytyy pesäpaikkoja myös keskenkasvuisille, aikuisuuteen hapuileville nuorille.

Vertti Barkholm

kirjastovirkailija-nuorisotyöntekijä

Muonion kunnankirjasto