Kategoria(t): fantasia ja scifi, kaunokirjallisuus, nuortenkirjallisuus

Caraval: tarina, joka addiktoi unen kaltaisella maailmallaan


Stephenie Garber: Caraval. WSOY, 2017. 359 s.

“Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua.”

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren. 

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?”

Kuulin kirjasta hyvältä ystävältäni, joka oli rakastunut läpikotaisin kirjaan. Päädyin siis itsekin aloittamaan luku-urakan, mikä ei ollenkaan tuntunut raskaalta; kirjan 301 sivua tulivat luetuksi jo yhden päivän aikana.

Tarinalla oli kolme päähenkilöä: Scarlett, Julian ja Donatella. Scarlett oli siskoksista se vanhempi ja vastuullisempi, siinä missä Donatella oli enemmän vastuutehtäviä välttelevä vapaa sielu. Scarlettia ja Donatellaa sitoi erittäin läheinen sisarussuhde, ja  Scarlett koki aina vastuukseen suojella tätä. Taustalla tähän oli niin heidän kokemansa perheväkivalta ja erittäin julmat rangaistukset kurittomuudesta kotona että Donatellan vastuuttomuus. 

Julian oli kummastakin siskoksesta riippumaton mysteerien ympäröimä nuori mertenkävijä, joka vain sattui olemaan heidän kotisaaristollaan samoihin aikoihin kuin Scarlett ja Tella saivat liput Caravaliin. Scarlettista Julian oli raivostuttava ja moukkamainen typerys. Hän jaksoi kuitenkin olla tämän lähellä tämän ja Donatellan ystävyyssuhteen takia ja siksi, että Julian oli lupautunut viemään heidät saarelle, jolla Caraval järjestettiin sinä vuonna.

Niimpä Scarlettin ja Julianin jouduttua kahdestaan, erotetuksi Donatellasta Caravalissa, tilanne ei ollut mikään ihanteellisin Scarlettille; hänenhän oli vain tarkoitus kokea hänen ja Tellan pitkäaikainen unelma, taianomainen Caraval tämän kanssa  kahdestaan. Kuitenkin nyt hän joutui pakenemaan ärsyttävän Julianin kanssa hänen isäänsä vartioineen ympäri Caravalia samalla yrittäen etsiä Donatellaa.

 Scarlett oli kuin itkevä lapsi huvipuistossa. Häntä ympäröi kaikki tämä paine ja kauhu siitä, mitä tapahtuisi hänen rakastamalle siskolle, jos he eivät löytäisi Donatellaa ennen Caravalin loppua. Kuitenkin sanoisin, että Scarlettin sisäiset konfliktit ja kirjan tapahtumarikkaus tekivät Caravalista vielä mielenkiintoisempaa luettavaa. Nimittäin kuka haluaisi lukea kirjan vain puhtaasta, tylsästä utopiasta? 

Kirjassa keskuteluista oltiin kirjoitettu sujuvia, ja pidin varsinkin siitä etteivät hahmojen väliset interaktiot tuntuneet siltä kuin luontodokumenttien kertoja olisi sanonut ne monotoonisella äänellä. Hahmojen sanat tuntuivat tulevan juuri heidän sieluistaan, ja tunteet välittyivät vahvasti kirjoituksen läpi.                                              

Tarina oli fantasiaa, mutta ei Lord Of The Rings-sarjan kaltaista fantasiaa. Kirjassa elettiin enemmänkin Pirates Of The Caribbean -elokuvasarjan kaltaisessa maailmassa. Tunnelma oli eri, mutta ajattelisin aikakauden olevan sama kummassakin. Caravalilla oli sen oma mauste, mikä erotti sen muista fantasiakirjoista ja sai sinut näin addiktoitumaan siihen helposti. Kuten hyvää ruokaakin tulee syötyä erittäin paljon huomaamatta vatsan rajoilla olemista, niin myöskin Caravalia tuli luettua siihen pisteeseen, että huomasi kellon yhtäkkiä olevan jo 1.00 yöllä. Tämä Caravalin omalaatuinen mauste oli sekoitus villiä tropiikkia, meren suolaa ja keijujen lumoavien juhlien koukuttavien ruokien aromia. Caraval sai aikaan samanlaisen efektin mitä ikään kuin kirkas puhdas, kylmä vesi saa aikaan uupuneelle, aavikolla päiviä juomatta vaeltaneelle; se tuntui hallusinaatiolta. 

Kirjan kirjoittaja Stephenie Garber onnistui maalaamaan kauniin, maagisen, mutta myöskin jyrkkiä käännöksiä sisältävän maailman. Kuten kirjan päähenkilöllekin kävi, lukijakin sai huomata itsensä uppoavan syvälle Caravalin taianomaisten silkkikankaiden sekaan. Lukija tulee sataprosenttisen varmasti rakastumaan Gorberin luomaan Caravalin maailmaan, jos hän tykkää jo valmiiksi fantasiasta, sirkuksen surrealistisista tunnelmista ja etenkin näytelmistä.  En kuitenkaan suosittelisi kirjaa kaikista nuorimmille lukijoille, koska se sisältää hieman kypsemmille mielille soveltuvaa sisältöä.

Elina Moilanen, TET-harjoittelija / Rovaniemen kaupunginkirjasto 

Kategoria(t): fantasia ja scifi, kaunokirjallisuus, kesätyö, kirjavinkkaus, nuortenkirjallisuus

Kirja jota en vain pystynyt lopettamaan kesken


”Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä ensimmäisestä vaelluksestaan Sysikuilun halki. Sysikuilu on yliluonnollisen pimeä ja synkkä alue, joka kuhisee ihmislihaa syöviä hirviöitä. Se katkaisee ravkalaisten pääsyn merelle, ja retkikunnat ylittävät alueen säännöllisesti kuljettaakseen meritse tulevia tarvikkeita. Kun Alinan rykmentti joutuu raivoisan hyökkäyksen kohteeksi, hänen uinuneet voimansa heräävät eloon. Tieto Alinan poikkeuksellisesta kyvystä leviää ja hänet pestataan grishojen eliittisotajoukkoihin. Joukkojen pahamaineinen mutta lumoava johtaja Varjo uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Sysikuilun ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan, mutta vain Alina pystyy hallitsemaan kesyttämätöntä kykyään. Kun menneisyyden salaisuudet alkavat paljastua, Alina ymmärtää, että ne voivat tuhota paitsi hänen kotimaansa myös kaiken mitä hän rakastaa.”

Sain tämän kirjan joululahjaksi ja luin sen tässä aika vasta omalta hyllyltäni. Kirja oli älyttömän hyvä ja niin koukuttava, että se täytyi lukea yhdeltä istumalta. Suosittelin sitä myös perheelleni. Luultavasti minun on pakko vielä lukea tämä kirja uudestaan, koska en voi sanoa muuta, kuin se oli todella hyvä.

Kirja oli vähän samantyylinen, kuin Harry Potterit, joka toi pientä nostalgiaa Tarinan mukana. Kun kirjaa luki, niin tuntui, että upposi johonkin fantasia maailmaan ja mukaan itse tarinan kulkuun. Tuntui siltä myös, kuin olisi hypännyt eri aikaulottuvuuteen. Koska teksti oli hyvin vanhahtavaa, sekä vahva sanaista, vaikka kirja itsessään ei ole vanha. Kirja on kirjoitettu vuonna 2019.

Tein tästä kirjasta kerran myös sanomalehti runon lukiossa ja opettaja kehui myös tekstin vahva sanaisuutta ja hyvää kuvailua tarinassa. Kirja ei ole kauhean paksu, eikä painava. Teksti ei ole myöskään pientä. Sitä on helppo lukea, sekä kuljettaa mukana. Kirjaa lukiessa tuntuu, kuin aika menisi junan tavoin. Kirja löytyy kirjastosta nuorten fantasia-romaani puolelta.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille lukutoukille, erityisesti niille, jotka tykkäävät lukea paljon fantasiaa, sekä kaikille Harry Potter faneille.

Kirjoittanut: Kesätyöntekijä Jenna Rauma / Kemin kaupunginkirjasto