Kategoria(t): kaunokirjallisuus

Mistä saan saamenkielistä luettavaa, kun kirjastot ovat kiinni?


Ellei kotikirjahyllyssä ole saamenkielistä kaunokirjallisuutta jemmassa eikä haluaisi ostaa kirjoja, lukemisen hankinta  on tässä tilanteessa hankalaa. Painetut kirjat ovat kirjaston lukittujen ovien takana, eikä e-kirjatarjontakaan ole helpoimman takana.

erikoiskirjastonukke

Saamenkielistä kaunokirjallisuutta julkaistaan aika vähän yleensäkin, ja vielä vähemmän sähköisessä muodossa. Esimerkiksi Ellibsin e-kirjapalvelussa, jonka kautta Lapin kirjastojenkin e- ja e-äänikirjoja enimmäkseen käytetään, ei ole saamenkielistä kirjallisuutta. Olisi aika hienoa, jos vaikka Davvi girjin, suurimman saamelaiskustantajan, e-kirjat löytäisivät joskus tiensä Lapin kirjastoihinkin.

Äänikirjoja on kirjastojen kokoelmissa, mutta fyysisissä formaateissa eli cd- tai mp3-muodossa. Eli ikään kuin lainattavina kirjoina.

Käytännössä sähköisessä muodossa olevan kaunokirjallisuuden tulisi siis tässä tilanteessa olla vapaasti verkossa.

Suomen ja Norjan saamelaiskäräjät tukevat jonkin verran kaunokirjallisuudenkin julkaisemista verkossa. Oppimateriaalit ovat ensisijaisia, mutta erityisesti lastenkirjoja julkaistaan myös. Lukulumon palvelu sisältää myös saamenkielisiä kirjoja, ja palvelu on nyt kaikille avoinna poikkeustilanteen vuoksi. Norjassa julkaistiin jo kymmenkunta vuotta sitten sivusto Fárru – Čáppágirjjálašvuođa čállit ja teavsttat. Tekstejä voi lukea ja kuunnella. Sivustolla on tänäänkin vieraillut jo toistasataa kävijää.

Tietokirjallisuutta, esimerkiksi tutkimusartikkeleita ja opinnäytetöitä, löytää kyllä verkosta vapaasti. Open access eli tieteen avoimen tieteen periaate tuottaa yhä enemmän aineistoa verkkoon.

Lopputulemana kirjastonhoitajaminäni on sitä mieltä, että sähköisen saamelaiskirjallisuuden puute kirjastoissa on äärimmäisen huono asia; toisaalla lukijaminäni huomauttaa, että nyt olisi hyvä aika astella (netti)kauppaan ostamaan saamelaista kirjallisuutta ja siten turvaamaan sen tulevaisuutta.

 

Tiina Mäntylä

 

Kategoria(t): dekkarit, jännityskirjallisuus, kaunokirjallisuus

Milla Ollikainen: Veripailakat


Milla Ollikainen: Veripailakat (Like, 2013)

Tämä oli ensimmäinen dekkari, jonka olen koskaan lukenut, enimmäkseen kun tulee luettua ihmissuhderomaaneja. Pääasia tähän kiinnostukseen taisi olla se, että Veripailakoiden tapahtumat sijoittuvat kylään, jossa itsekin asun.

Toimittaja Krisse saapuu Ylläkselle äitinsä kanssa, myöhemmin myös Krissen ystävä Eerika, myöskin toimittaja,tulee samaan paikkaan ja pian naisia odottaa kiinnostava lehtijuttu. Laskettelukeskuksessa eletään tavallista sesonkipäivää, joka kuitenkin saa käänteen, kun tunnetun miljonäärin poika löytyy murhattuna gondolihissista. Juttu työllistää niin rinteen henkilökuntaa, toimittajia kuin Kolarin poliisejakin. Gondolihissit pitää pysäyttää kesken kaiken, osa ihmisistä joutuu olemaan ilmassa loukussa tutkimuksen ajan. Poliiseja työllistää myös toinen tapahtuma Saagan uimahallissa. Liittyvätkö nämä kaksi murhaa toisiinsa?

Krissen äiti on huolissaan tyttärestään, jota ei yhtäkkiä puhelimella saakaan kiinni. Krisse on nimittäin myös tietämättään ajautunut tapahtumavyyhtiin, jolla taas on omat seurauksensa, jotka muuttavat hänen elämänsä.

Kirjaan on otettu mukaan ”kuka sen teki”-dekkarin lisäksi vaiettua lähihistoriaa, mikä tuo kyllä tunnelmaa. Välillä palataan vuosia taaksepäin, ja näillä tapahtumilla on merkittävä yhteys loppuratkaisuun. Kirjaan on otettu paljon tuttuja Ylläksen yrityksiä, joissa itsekin kuljen paljon, sen vuoksi on todella helppo kuvitella hahmot ja tapahtumat näihin paikkoihin. Fiktiivisenä paikkana tähän dekkariin on otettu Vistonkylä, jota ei oikeasti ole olemassa, mutta itseäni se kiinnosti. Lapin murteenkin kannalta tämä nimitys jollekin pikkukylälle olisi ollut ihan mielenkiintoinen. Sana visto kun on Lapissa käytettävä murresana (merkitys ’inhottava, epämiellyttävä’). Veripailakoiden lisäksi Milla Ollikainen on kirjoittanut myös kaksi muuta dekkaria, jotka kuuluvat tähän samaan trilogiaan.

Sanna Kaulanen, Kolarin kirjasto