Kategoria(t): Yleistä

Sukupolvet ylittävät taakat ja taidot


Tuula Mäkelän minimalistinen esikoissarjakuva Rappuset (Suuri kurpitsa 2022) loi ajatuksia sukupolvet ylittävästä taakkasiirtymästä, sekä tietojen ja taitojen periytymisestä hiljaisena tietona sukupolvelta toiselle. Sarjakuvan tarinan tasolla isä ja tytär korjaavat yhteistoimin aitan rappuset, mutta korjaustoimien ohessa käsitellään elämää yleisemmin.

Rappuset sarjakuvan tapahtumat saattavat sijoittua 1970-1980- luvulle, päätellen siitä, että tarinan isän isä oli toisessa maailmasodassa. Myös särkyneet astiat ja metalliesineet heitettiin tarinassa aitan alle, aivan samoin kuin meillä ne heitettiin tallin alustaan. Nykyisen kaltaista, helposti saavutettavaa lasin ja metallin kierrätystä ei silloin maaseudulla ollut.

Mäkelän sarjakuva vei minut pohtimaan psykoanalyytikko Martti Siiralan luomaa taakkasiirtymän käsitettä ja tutustumaan Pirkko Siltalan kirjaan ”Taakkasiirtymä: trauman siirto yli sukupolvien” (Therapeia 2016). Siltalan mukaan sodat, pakolaisuus ja terroriteot voivat aiheuttaa monenlaisia traumoja perheille ja yhteiskunnalle, traumat voivat siirtyä sukupolvelta toiselle, jolloin puhutaan sukupolvet ylittävästä taakkasiirtymästä.

Mutta onko taakkasiirtymä lopulta aina pelkästään negaatio? Tiedän lähisukuni historian ja menetykset, olemme ne surreet ja puhuneet, puutarhakeinussakin, kuten Tuula Mäkelän teoksen Rappuset isä ja tytär. Juuri nyt oma taakkani on avuksi, sillä reppu, jota kannoin selässäni, onkin nyt rinnan puolella, halaan sitä ja otan siitä tukea, kun omat voimat loppuvat. Taakkani on turvareppuni, jonka riimien ruvet ovat tiedossani.

Tuula Mäkelän teoksessa on kiinnostavia kuvallisia vaikutteita ranskalaisen sarjakuvantekijän Manu Larcenet´n neliosaisesta teoksesta Pieniä voittoja, jossa käsitellään niin ikään sukupolvet ylittävää taakkasiirtymää ammattien ja yhteiskunnan rakennemuutoksen näkökulmasta. Tulkintani on, että Larcenet´n sarjakuvassa taakka muuntuu päähenkilön turvarepuksi ja vahvuudeksi tarinan ajan kuluessa.

Mutta entä sukupolvet ylittävä taito- tai tietosiirtymä, käsitteet, jotka keksin luettuani Tuula Mäkelän Rappuset, kukkaseppeleen teko, verkkojen nosto sovussa, hirren veisto ja kimalaisen pyydystäminen elävänä ulos. Ne ovat hiljaista tietoa, joka omaksutaan käytännön kokemuksen kautta. Hiljaisen tiedon käsitteen luojana pidetään amerikkalaista Michael Polanyitä. Joten hysss: Jaettu suru on pienempi suru ja jaettu ilo on suurempi ilo.

Kutsun taakkasiirtymää ja hiljaista tietoa yhteisnimekkeellä henkinen perintö, jonka rappusia nousen joka päivä, joskus kompuroiden, joskus liian äkkiä, jolloin on peruutettava hiukan.

Hyvää kesää!

 Sylvia Jänis – Yhteispohjoismainen kirjastoauto

Lähteet:

Mäkelä Tuula: Rappuset, Suuri Kurpitsa, Tampere 2022

Siltala Pirkko: Taakkasiirtymä- trauman siirto yli sukupolvien, Therapeia, Helsinki 2016

Larcenet Manu: Pieniä voittoja, Le Combat ordinaire, 1-4, Lista WSOY ja WSOY, Helsinki 2006-2009

http://kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/hiljainen-tieto

Kategoria(t): Yleistä

Kirjastoautonkuljettajan elämää


Kolarin kunnalla on yhteinen kirjastoauto Kittilän kanssa. Työnjaon olemme hoitaneet siten, että auto on Kittilässä kaksi viikkoa ja viikon Kolarissa. Molemmilla kirjastoilla on omat kuljettajat. Kaksi viikkoa toimin kirjastovirkailijana, tosin teen enää vain 80% työajasta.

Kirjoittelen tämän viikon kokemuksiani kirjastoauton tiskin ääressä. Ääneni on painuksissa ja aamulla otin varmuuden vuoksi covid 19 kotitestin. Yhtä negatiivinen olen kuin aikaisemminkin. Ei positiivisuutta havaittavissa.

Lähtiessäni maanantaina hakemaan autoa Kittilästä, liukastuin kirjastomme oven edessä ja kaaduin kyljelleni. Oikea pakara on hiukan vieläkin kipeä. Hyvä, etteivät asiakkaani jääneet ilman palveluja. Työkeskus hoitaa nykyisin kuljetukseni Kittilän kirjastolle, joten minun ei tarvitse tilata taksia. Tapanani on ostaa mennessä aamukahville pullapitko. Tällä viikolla oli tarjouksessa hävikkipullaa, joten otin kaksi pitkoa ja vein toisen kotiin. Kahvipöydässä Kittilässä on kiva vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa. Jouni-kuljettajan kanssa kerromme toisillemme esim. auton kunnossa ilmenneet puutteet, aineiston täydennykset ym. Yhteistyö on toiminut hyvin.

Monelle vierailuni pysäkillä tai pihassa on hyvin tärkeää. Sitä odotetaan. Kymmenen vuoden kokemuksella tiedän kunkin mieltymykset: dekkarit, sota- ja eräkirjat, lasten kuvakirjat, romaanit ja jollekin pelkät lehdet tekevät ”kauppansa”. Eräs koululainen oikaisi suoraan historia-hyllylle ja hänelle tarttui mukaan ”Stalinin vainot”. Hiukan minua hirvitti lainata kyseistä teosta, mutta ehkä tuosta kymmenvuotiaasta tulee vielä historioitsija. Kirjoilla ei ole ikärajaa kuten elokuvissa.

Ajaessani eilen Kurtakosta Kolariin henkilöauton kuljettaja varoitti minua vilkauttamalla valoja. Täydessä lastissa ollut puutavara-auto oli kolhaissut etukulmansa aurauskoneen siipeen. Jäljistä päätellen ulosajo oli lähellä. Tukkilastin purkautuminen tai kaatuminen on kuljettajalle ja muulle liikenteelle tosi vaarallista. Yllättävän vähän onnettomuuksia sattuu verrattain kapeilla teillä. Nostan kuljettajille hattua. Kahden ison auton kohdatessa ei jää kovin paljon tilaa niiden välilin. Kuorma-auton tullessa vastaan pidän usein mieluummin molemmat kädet ratissa kuin morjestan.

Olen jo siinä iässä, että minulla olisi mahdollisuus hakeutua eläkkeelle. Mukavat asiakkaat ovat kuitenkin pitäneet työssä kiinni ja toivon, että ymmärrän heittää tankkauskäsineet tiskiin kilometrien tullessa täyteen. Laskelmieni mukaan niitä alkaa olla takanani lähemmä kaksi miljoonaa. Siinä on mukana myös henkilökohtaiset ajot. Jostain kumman syystä tykkään ajamisesta, siinä ei käy aika pitkäksi. Maisemat ja kelit vaihtuvat.

Tänään on tosi kaunis ilma ja on mukava lähteä kohti Taapajärveä. Sitä ennen syön uudistetussa kirjastomme keittiössä kinkkukiusausta. Kiusauksensa kullakin.

Tsemppiä kaikille ja kevättä kohden.

Ilpo Talka