Kategoria(t): kirjastotyö

Kouvolan kirjastoautopäivät 2022


Tänä vuonna Kouvolassa oli 16 kirjastoautoa esillä

Hip Hurraa, vihdoinkin pääsimme viettämään kirjastoautopäiviä heinäkuun viimeisellä viikolla. Olimmehan jo kahdesti joutuneet siirtämään päiviä koronan takia. Yleensä päivät ovat olleet elokuun puolella, mutta meistä riippumattomasti syistä ne järjestettiin tänä vuonna heinäkuun viimeisellä viikolla. Siitä huolimatta paikalle oli saapunut melkein 100 iloista kirjastoautoammattilaista. Puitteet olivat hienot, saimme asua uudistetussa Sokos hotelli Vaakunassa, autot olivat esillä hotellin lähelle ja autoihin tutustumiseen oli varatta hyvin aikaa. Luennot ja muu puheohjelma järjestettiin upeassa Kouvolatalon Simelius-salissa, joka toimi hyvin isollakin porukalla. Päiviin sisältyi paljon mielenkiintoisia luentoja, paljon ihania autoja, sähkökirjastoautojen esittelyä ja tietenkin mukava iltaohjelma. Siellä saimme mm. kuunnella vuoden kirjastoautoammattilaisen Terho Myyryläisen ja hänen seuraajansa Kati Vuoriaron hauskaa jutustelua. Terho sai myös Vuoden kirjastoammattilainen palkinnon, jonka perusteina oli Terhon kyky ja ainutlaatuinen tapa palvella asiakkaita. Pohjoisessa etäisyydet ovat pitkiä, tiet kapeita ja kelikin osaa olla välillä ankara. 40 vuoden aikana Inarin kirjastoauton puikoissa Terho on ajanut 1,4 miljoonaa kilometriä ja jättänyt vain kerran reittinsä ajamatta. Siihen oli syynä 50 asteen pakkanen. Terhon työura Inarissa ansaitsee kiitoksen ja Kirjastoseuran hallitus nimesikin hänet yksimielisesti Vuoden kirjastoammattilaiseksi.

Aina niin iloiset Kati ja Terho Inarista

Perjantaina ohjelmasta jäivät mieleen ainakin Anni Antilan esitys Mobiliasta, historioitsija Sakari Viinikaisen luento Kouvolan historiasta ja esitys Monikielisestä kirjastosta. Lauantaina Jari Vainiomaa kertoi Saarijärven auton mielenkiintoisesta kunnostusprojektista. Pienen ehostamisen avulla kirjastoauton käyttöikä sai mutaman vuoden lisäaikaa. Kirjailijavieraaksi saimme Roman Schatzin. Hän kertoi kirjailijan työstään ja siitä, miten hänestä tuli suomalainen.

Perinteisesti päivillä palkittiin paras kirjastoauto ja yleisöäänestyksen voitti Tampereen kirjastoauto Kosmos. Nora Surojeginin kuvittama Kosmos jätti taakseen Tammelan ja Forssan upouuden Lunkin ja Kouvolan niin ikään uuden Tesauruksen. Kaikki kolme mitalistia olivat palkintonsa ansainneet. Taitoajot voitti tällä kertaa Turun kirjastoauton rattia pyörittelevä erikoiskirjastovirkailija Teemu Hiltunen.

Saarijärven auto
Yleisö äänesti parhaaksi kirjastoautoksi Tampereen Kosmoksen

Kirjastoautopäivät olivat tosi antoisat. Saimme nähdä paljon ihania autoja, kuunnella mahtavia luentoja ja mikä tärkein näistä kirjastoalan tapahtumista saa aina niin hyvää vertaistukea omaan työhön. Meidän kaikkien kirjastolaisten pitäisi vain enemmän nostaa esille sitä tärkeää ja arvokasta työtä, mitä teemme esimerkiksi lukemisen edistämisen ja lukutaidon eteen, ja muistaa Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Mannisen sanat: ”Harvaan asutulla alueella kirjastoauton merkitys kulttuuripalveluna on suuri”.

Suuret kiitokset järjestelyistä Kouvolan omalle kirjastoautonkuljettaja-virkailija Teppo Seppiselle ja kirjastoautotyöryhmän puheenjohtajalle Sanna Kuosalle, unohtamatta myöskään muita kirjastoautotyöryhmän jäseniä Jaria, Saria ja Teemua. Kiitokset myös kirjastoseuran aina niin iloiselle Riikka Rajalalle. On ollut tosi kiva työskennellä teidän kanssa kirjastoautotyöryhmässä. Tapaamisiin seuraavilla kirjastoautopäivillä Porissa elokuussa 2025!

Porin kirjastoauto Ursula

Marja Alatalo, Muonion kirjasto ja Yhteispohjoismainen kirjastoauto

Advertisement
Kategoria(t): Yleistä

Kirjastomuistoja ennen ja jälkeen poikkeuksen


Tämä artikkeli on kirjoitettu lainaprofiililla, josta kiitos Marjalle!

Hiljaisuus, halaus ja Jänis

Hiljaisuus

Huhtikuisena maanantai-iltana, tänä vuonna 2021, tein saapumisvalvontaa asiakaspalvelutiskissä, kun varaushyllylle tuli asiakas, joka poimi kirjan hyllystä ja asettui lainausautomaatille lukemaan. Hän luki, vaihtoi jalkaa ja luki. Kirjastoon alkoi laskeutua keskittynyt hiljaisuus. Painoin peukaloni viivakoodinlukijan kaiuttimeen, etten olisi rikkonut hiljaisuutta. Mieleni teki ohjata asiakas sohvalle, mutta en voinut sanoa mitään, ettei hiljaisuus lukevan asiakkaan ympärillä olisi särkynyt.

Varaushyllylle tuli toinen asiakas ja automaatilla lukeva henkilö siirtyi lukemaan palautuskärryn ääreen, jotta olisi säilyttänyt turvavälin ja hiljaisuus jatkui. Hetken kuluttua lukija siirtyi lopulta mukavalle sohvalle.

Varaushyllyllä tuli ongelma, asiakkaan varaus oli kadonnut. Sohvalla lukeva asiakas nosti päänsä, näytti kirjaansa ja kysyi ”Ei kai se tämä ole?” Ei ollut. Palvelin varaustaan etsineen asiakkaan ja löysin hänelle korvaavan niteen, palvelun aikana sohvalla oli hiljaista.

Varaajan lähdettyä vein uuden lehden telineeseen ja löysin lehtihyllyn takaa nojatuoliin uppoutuneen, lukevan asiakkaan, joka olemassaolosta en ollut tiennyt mitään vuoroni vaihtuessa, sillä hänkin oli täysin hiljainen, edes takki ei kahissut. Nuorten osastollakin istui pipopäinen asiakas niin ikään hiljaa ja keskittyneenä kirjaan. Hiljaisuus oli miltei tiheä. Hykertelin tyytyväisenä kuin jänis syötyään kymmenen keltaista tulppaania – Hmm, täällä kaikki lukevat, onpa mainiota kun kenenkään keskittyminen ei herpaantunut.

Kun sohvalla lukenut asiakas nousi ja vei kirjan takaisin varaushyllyyn, rohkenin kysyä mitä hän luki niin intensiivisesti, hän nosti teosta, kirja oli Enni Mustosen ”Näkijä”. Ehdotin oman varauksen tekoa, mutta hän ei halunnut, vaan aikoi tilata sen äänikirjana, koska sarja on ollut niin hyvä. Puhuessaan asiakas käveli hetken salissa edestakaisin hieman hypähdellen ja kertoi innostuneena ”Syrjästäkatsojan tarinoita” – sarjan pääkohdista.

Kun seuraavana aamuna palasin töihin, oli himoittu teos palautuskärryssä lyhytlainana.

Halaus

Intensiivinen hiljaisuus toi mieleeni takauman ajalta ennen koronasulkua, keväällä 2020. Kirjastoon tuli tuttu asiakas, joka vaikutti tervehtiessään jotenkin hauraalta. Asiakas halusi tutkia muistolauseita ja värssyjä, joten ohjasin hänet oikeaan paikkaan ja hetken kuluttua hän pyysi apua. Menin asiakkaan luo, ilmeni ettei ei ollut löytänyt mieleistä tekstiä ja kysyi, missä olisi lisää vastaavaa aineistoa. Ehdotin runoja, ehkä niistä voisi löytyä sopiva. Hyllyjen välissä asiakas purskahti itkuun ja sanoi kyynelten seasta, että hänen perheenjäsenensä on kuollut. Otin osaa ja kyynelehdin itsekin, sillä myös meidän perheessä oli tummat ajat läheisen sairauden vuoksi. Halasimme ja hain meille nenäliinat. Menimme käsikynkkää runohyllylle, jossa kysyin johdatellen, mistä perheenjäsen piti, luonnosta, eläimistä, matkoista…”Eläimistä!”, hän huudahti. ”Haluan jonkun sopivan eläinaiheisen runon!” Etsimme yhdessä ja asiakas poistui runokokoelmapinon kanssa.

Jänis

Metsä- tai peltojänis on joka tapauksessa aina jossakin; kirjan kuvituksessa, kotipihalla, asiakaspalvelutiskin ääressä tai keväisen lumikasan muodoissa. Jänis on täälläkin, kirjoittamassa, sillä lisäsin virallisesti etunimeeni tuon rakkaan ihmisen antaman liikanimen. sama eläin on kesäkuussa myös näyttelyssäni ”Aina jossakin on jänis” Torniolaisessa Galleria Tilassa 1.-24.6 2021. Jänis on löydettävissä myös Lapin kirjaston kokoelmasta, Eija Kujansuun uudessa teoksesta ”Metsäjänis – utelias älykkö”. Kannattaa lukea, sillä teoksessa on hienot kuvat ja asiallista tietoa jäniksistä.

Keventääkseen tunnelmaa, pitkäkorvainen kanssaeläimeni tuumii: Poikkeus on arvaamaton, mutta papanan muoto on vakio.

Hyvää kevään jatkoa!

Sylvia Jänis Veini – Yhteispohjoismaisesta kirjastoautosta