Kategoria(t): Yleistä

Lukuitu-hanke ja Hiihku-pöllö levittämässä lukuiloa Lappiin


Lukuitu-hanke on varmasti tullut monelle tutuksi Lapin kirjaston lukumaskotin, Hiihku-pöllön, ansiosta. Hankkeen puolentoista vuoden aikana ehti tapahtua kaikenlaista ja hankkeen lukuagentit ehtivät olemaan monessa mukana. Korona-aika löi leimansa myös tähän hankkeeseen ja sen toimintaan, kaikkea ei saatu toteutettua siinä laajuudessa kuin alunperin suunniteltiin ja suunnitelmiin tuli muutoksia, mm. tapahtumia järjestettiin paljon etänä.

Hiihku-pehmolelu tietokoneella.
Hiihku etätöissä suunnittelemassa tulevia seikkailujaan.

Heti hankkeen alkupuolella järjestettiin kirjastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa lukumaskottivaalit (linkki videoon lukumaskottivaaleista). Hiihku tuli valituksi hyvien ehdokkaiden joukosta. Toinen laajalti näkynyt kokonaisuus oli lokakuussa 2021 järjestetty HUHUU! – Lapin lastenkirjallisuus- ja sanataidefestivaali, jonka tapahtumia oli kirjastoissa ympäri Lappia sekä etänä kouluille ja päiväkodeille.

Lukumaskottivaalien äänestyspaikka Rovaniemen kaupunginkirjastossa keväällä 2021.
Lukumaskottivaaleissa pystyi äänestämään niin paikan päällä kirjastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa kuin verkossakin.

Varhaiskasvatuksen kirjastopolun luominen on ollut yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista. Ideointi aloitettiin sen pohjalta mitä Lapissa on aiemmin tehty, mitä muualla Suomessa on tehty ja millaisia painotuksia varhaiskasvatussuunnitelmassa on. Lopullinen tuotos on esikouluikäisille suunnattu tarinallinen ja pelillinen Hiihkun lukuseikkailu, jossa seikkailee Hiihku-pöllö ystävineen.

Lukuseikkailu on valmis paketti koottuna kangaskassiin, jossa on mukana tarinavihko, pelilauta, tarinan hahmojen kuvat, esimerkkikirjat eri aihepiireistä (mm. ystävyys, pelot ja rohkeus sekä auttaminen) ja muut tarvittavat materiaalit. Ideana on innostaa lapsia kirjojen ja tarinoiden pariin ja tukea lapsille lukemista varhaiskasvatusryhmissä. Seikkailun voi suorittaa ryhmässä omaan tahtiin ja sen läpikäymiseen liittyy kirjojen lukemista eri aiheista ja näihin aiheisiin liittyviä tehtäviä. Tarkoituksena on pelillisyyden avulla tuoda tarinoita ja lukemista varhaiskasvatuksen arkeen. Lukuseikkailu otetaan käyttöön tänä syksynä.

Seikkailusatupassit ovat olleet jaossa monessa kirjastossa keväästä asti ja niiden jakamista jatketaan edelleen. Satupassien tarkoituksena on innostaa varhaiskasvatusryhmiä ja perheitä lukemaan kirjoja eri aihepiiristä. Kirjavinkit on koottu Lapin kirjaston Finnaan listoiksi, joista mielenkiintoisen kirjan saatavuuden kirjastoista voi helposti tarkistaa ja tarvittaessa varata noudettavaksi omasta kirjastosta. Satupasseja on saatavilla suomeksi ja pohjoissaameksi.

Hiihku-pehmolelu ja jaossa olevia Hiihkun satuseikkailupasseja suomeksi ja pohjoissaameksi.
Satuseikkailupassit lanseerattiin arvontakampanjan kera keväällä 2022.

Pian neuvoloissa jakoon tuleva Tervetuloa kirjastoon! -esite on tarkoitettu alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille. Siihen sisältyy lyhyt infopaketti kirjaston palveluista lapsiperherheille ja lapselle lukemisen hyödyistä. Lisäksi esitteeseen kuuluu minisatupassi, joka on samantyyppinen kuin seikkailusatupassi, mutta aiheet ja kirjat on katsottu myös pienemmille sopiviksi. Esite on tulossa saataville myös pohjois-, inarin- ja koltansaameksi.

Tervetuloa kirjastoon! -esitteitä.
Hiihku innostaa perheitä lukemaan ja kirjastoon myös neuvoloissa.

Hankkeen aikana olemme myös järjestäneet säännöllisiä etäsatutuokioita Rovaniemen päiväkodeille ja pitäneet pop-up kirjastoa 6 kuukauden ikäisten vauvojen ryhmäneuvolassa Ounasrinteellä. Toimintaa on suunniteltu ja pilotoitu yhdessä Kemin, Simon ja Ylitornion kirjastojen kanssa. Hankkeessa koottiin ja tarjottiin myös e-oheislukemisto Lapin kouluille. Se oli käytössä vuoden 2021 ajan.

Näiden edellä mainittujen hankkeen materiaalien ja toimintatapojen avulla on hyvä jatkaa lasten ja perheiden lukemaaninnostamistyötä kaikkialla Lapissa. Hiihku-pöllöstä on tullut jo melko hyvin tunnettu hahmo. Kirjastoissa saattaakin kuulua iloisia hihkahduksia, kun lapset löytävät tutun hahmon lastenosastoilta.

Lukuitu-hankkeen lukuagentit Anna-Maija ja Sanna
Rovaniemen kaupunginkirjasto

Advertisement
Kategoria(t): Yleistä

Kokemuksia 40-vuotisesta kirjastotyöstä ja korona-ajasta


Korona toi asiakkaita takaisin. Tämän toteaa yli 40-vuoden kirjastotyökokemuksella Enontekiön kirjaston kirjastovirkailija Pirjo Salonen.

”Olemme tosi tyytyväisä, että vanhoja asiakkaita on palannut asioimaan kirjastoon korona-aikana ja he ovat kertoneet löytäneensä uudelleen kiinnostuksen lukemiseen. Palkitsevaa on myös ollut, kun olemme onnistuneet opastamaan ikäihmisiä omatoimikirjaston käyttäjiksi.”

Pirjo tuli kirjastoon töihin 1981 työvoimatoimiston vinkistä ja löysin oman alansa. Alussa vaivasi hiukan ujous asiakaspalvelutilanteissa, mutta silloinen kirjastonhoitaja Marita Mäkelä oli rohkaiseva, osasi opettaa työhön ja kannusti opiskelemaan alaa. Pirjo muistelee lämmöllä ensimmäistä esimiestään, rohkeus palvelutilanteissa kasvoi.

Pirjo Salonen

”Olen tykännyt asiakaspalvelutyöstä. Kirjojen suositteleminen on erityisen helppoa asiakkaille, jotka osaavat kysyä ja pyytävät apua”, kertoo Pirjo.

”Uran alkuaikoina kirjojen parissa työskenneltiin enemmän, luettelointi tehtiin itse ja käytössä olivat pahviset kortistokortit, nykyisin kirjan lainauskuntoon laittaminen hoituu viidessä minuutissa”, Pirjo miettii alan kehitystä.

Myös se on muuttunut, että nykyisin kirjastossa hoidetaan kirjastotyön ohessa muitakin tehtäviä: järjestetään tapahtumia, hoidetaan kuntosaliavainkortteja sekä myydään konsertti- ja kylpylälippuja.

Sisäänkäynti Enontekiön kirjastoon

”Pienen kirjaston on hyvä kuulua Lapin kirjastojen verkostoon, mutta toivottavasti yhteistyön kehittyminen ei johda paikallisen kirjastotyön hiipumiseen”, pohtii Pirjo tulevaisuudennäkymiä.

Oman kirjaston suhteen toiveissa on tilojen ehostaminen entistä monipuolisempaan käyttöön sopiviksi, toivottavasti jopa uudet tilat ja edelleen tapahtumien järjestäminen, että ihmisten kiinnostus kirjastossa käyntiä kohtaan säilyisi.

”Toivottavasti työlle löytyy myös hyvä jatkaja”, Pirjo tuumii, loppukeväästä häntä odottavat hyvin ansaitut eläkepäivät.

Lapin kirjastot toivottavat aurinkoisia eläkepäiviä Pirjolle!

Kirjoittaja: Enontekiön kirjaston henkilökunta