Kesätöissä kirjastossa


Kun ensimmäisen kerran kuulin kesätyöpaikasta, minut valtasi järisyttävä flow. Jouduin lukemaan sähköpostin uudestaan ja uudestaan noin 300 kertaa ennen kuin oikeasti uskoin onneani: unelmien kesätyö! Jo muutaman vuoden olin salaa mietiskellyt urasta kirjastossa. Innoissani ja todellakin odottamalla odotin työn alkua.

Olen aina ollut kamala perfektionisti, niin hyvässä kuin huonossakin merkityksessä, joten tavoistani poikkeamatta tavoite oli tehdä työt paremmin kuin hyvin. Muistan saaneeni muutamia rakentavia ehdotuksia niin ensimmäisenä kuin viimeisenäkin työpäivänä, suhtautuminen niihin vain on muuttunut. Voin siis rehellisesti sanoa kasvaneeni työn muassa. Nyt uskon, että virheillä ei ole merkitystä, vaikka silti minussa asustaa edelleen pieni perfektionisti. Itse työstä kirjastossa olen oppinut esimerkiksi hyllytyksestä, vaikken tosin sitä, miksi kirjasarjoja ei hyllytetä ensimmäisestä osasta viimeiseen. Työn monipuolisuus ei usein selkene normaaleille asiakkaille, koska he näkevät vain lainauksen ja palautuksen. Todellisuus on ihan toista luokkaa: olen leimannut poistokirjoja, koonnut näyttelyjä, järjestänyt lehtiä, repinyt CD-koteloita ja päässyt ihailemaan kirjaston maanalaista maailmaa eli varastoja. Tietysti edellä luetellut tehtävät ovat enemmänkin kesätyöntekijöille tarkoitettuja tehtäviä, mutta silti ne ovat yhtä kaikki tärkeitä.

Niin kuin jo aiemmin sanoin, tulin töihin täynnä intoa. Nyt lähtiessäni olen moninkertaisesti valistuneempi kuin tullessani, mutta kun viimeisen kerran suljen ovet takanani, voin luvata haikeaa mieltä. Haikean mielen lisäksi olen taatusti helpottunut ja valmis vihdoinkin lomailemaan. Olen saanut hyviä muistoja ja kokemuksia, enkä taatusti tule unohtamaan niitä vähään aikaan.

Ronja Alaruikka

Sateenkaariaiheisia elokuvia


Arctic Pride –viikon jälkitunnelmissa on oiva tilaisuus rauhoittua sateenkaariaiheisten elokuvien pariin, joita Lapin kirjastoista löytyy runsaasti. Vieraileva on-off-kirjastolainen Riina esittelee nyt muutaman oman suosikkinsa aihepiireittäin!

AIDS-epidemia on yksi surullisimmista homohistoriaan liittyvistä asioista. Elokuvat Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2012) ja The Normal Heart (2014) pureutuvat vaikeaan aiheeseen asiantuntevasti ja koskettavasti. Molemmissa kuvataan 1980-lukua ja AIDSin leviämistä. Jonas Gardellin menestystrilogiaan perustuva kolmiosainen Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin -draamasarja sijoittuu Tukholmaan, The Normal Heart taas New Yorkiin.

Sukupuolen moninaisuus on aihe, joka on monie. Boys Don’t Cry (1999) on Oscar-palkitun Hilary Swankin tähdittämä raadollinen kertomus transsukupuolisesta Brandon Teenasta, joka murhattiin viharikoksen seurauksena vuonna 1993. Kertomus tuo karulla tavalla esille transfobiaa, joka on valitettavasti vieläkin nykypäivää.

Tanskalainen tyttö (2015) perustuu David Ebershoffin romaaniin vuodelta 2000. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin, mutta on fiktiivinen tarina taiteilija Gerda Wegenerin ja hänen miehensä Einar Wegenerin elämästä 1920-luvun Kööpenhaminassa. Avioparin elämä muuttuu, kun Einar poseeraa vaimolleen naisen roolissa ja tajuaa vähitellen haluavansa elää Lili Elbenä. Lopulta Lilistä tulee ensimmäinen leikkauksella sukupuolensa korjannut ihminen.

Kerron sinulle kaiken (2013) on ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka päähenkilönä on transsukupuolinen. Leea Kleemolan esittämä Maarit elää suurta murroskautta, sillä hän on juuri korjannut sukupuolensa naiseksi.

Aamiainen Plutolla (2005) sijoittuu 1960-luvun Irlantiin ja 1970-luvun Lontooseen. Päähenkilö Patrick pakenee ahdasmielistä kotiseutuaan Lontooseen, jossa hän saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaammin ja esiintyä taiteilijanimellä Kitten. Elokuvan pohjalla kulkee kuitenkin koko ajan yksi ja sama tavoite: Patrick haluaa löytää äitinsä, joka antoi hänet sijaiskotiin lapsena.

Sateenkaarihistoriaan mahtuu monia merkittäviä henkilöitä ja tapahtumia. Yksi upeimmista elokuvista on Sean Pennin tähdittämä Milk (2008), joka oli 8 Oscar-palkinnon ehdokkaana vuonna 2008. Harvey Milk oli ensimmäinen julkisesti homoseksuaali poliitikko Yhdysvaltain historiassa ja yksi merkittävimpiä yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään parantaneet sateenkaariväen asemaa.

Pride (2014) kertoo brittiläisistä HLBT-aktivisteista, jotka päättivät kerätä rahaa lakkoileville kaivostyöläisille vuonna 1984. Ryhmä tuli tunnetuksi Lesbians and Gays Support the Miners -kampanjana, joka osoittautui alun vaikeuksien jälkeen menestyksekkääksi.

Monet sateenkaariaiheiset elokuvat painottuvat miehiin ja miesten välisiin suhteisiin, mutta hienoja tarinoita naisten välisestä rakkaudesta löytyy myös.

Carol (2015) kertoo nuoren valokuvaaja Theresen ja vanhemman naisen Carolin suhteesta. Parin rakkaus piti pitää salassa, sillä elokuva sijoittuu 1950-luvun New Yorkiin. Carol sai useita Oscar-ehdokkuuksia ja elokuva on äänestetty vuosituhannen merkittävimpien elokuvien joukkoon.

Adélen elämä: Osat 1 & 2 (2013) perustuu löyhästi Julie Marohin sarjakuvaan Le bleu est une couleur chaude (Blue is the warmest colour). Elokuva kertoo Adèlesta ja hänen kasvuaan lukiolaisesta aikuiseksi ja kääteentekevästä suhteestaan taiteilija Emmaan.

Tunnit (2002) on filmatisointi Michael Cunninghamin Pulitzer-palkitusta kirjasta. Elokuvan näyttelijäkaarti on maineikas: Nicole Kidman esittää kirjailija Virginia Woolfia; Julianne Moore 1950-luvun kotirouvaa ja Meryl Streep 2000-luvun lesboa kirjatoimittajaa, joka yrittää selvitä AIDSiin kuolleen ystävänsä menetyksestä.

Riina Mattila

Palkintoraati ”raataa”


lappi-kirjallisuuspalkinto_logo_color_jpg_finalKirjallisuuspalkinto-työryhmä kävi läpi kahden vuoden aikana ilmestyneet teokset. Lukemista oli runsaasti. Lappilaisten kirjoittajien kirjoja ja Lappiin sijoittuvia tai sitä käsitteleviä kirjoja ilmestyy vuosittain noin sata nimekettä. Puhutaan kaunokirjallisuudesta. Lisäksi tulevat tietenkin vielä tietopuoliset Lappi-kirjat, joita tässä ei huomioitu.

Lapissa siis kirjoitetaan ja Lapista lähteneet kirjoittavat paljon. Lapissa on muutama kustantaja, jotka myös julkaisevat paljon. Omakustantajia on niin ikään paljon.

Mitä tästä paljoudesta jää käteen?

Runsaasti hyviä lukuelämyksiä. Oivaltavaa kielenkäyttöä. Koskettavia tarinoita. Erikoisia, persoonallisia henkilöhahmoja. Sanomisen rohkeutta. Juurevaa kerrontaa. Historian kuvia. Arvoituksellisia kohtaloita. Sodan rujoutta. Saamelaista mytologiaa. Veijarimaista menoa. Sanojen leikkiä. Ankaraa yhteiskunnallista sanottavaa. Herkkää mielen analyysia. Roisia, suoraa puhetta.

Omakustanteissa on tärkeitä aiheita ja hyviä tarinoita, mutta harmittamaan jää se, että perusasiat eivät aina ole kunnossa kuten esimerkiksi oikeinkirjoitus, murteen käyttö ja rakenteelliset seikat. Tekstiä kannattaa aina luettaa myös joillakuilla luottolukijoilla ja ottaa vastaan muutosehdotuksia. Usein pienelläkin vaivalla tekstin saa elämään uudella tasolla.

Kustantajilla on kustannustoimittajat auttamassa kirjailijaa teoksen syntymisessä ja viimeistelyssä. Se näkyy. Kirja on silloin loppuun asti harkittu kokonaistaideteos kansikuvaa myöten. Osaava kustannustoimittaja onkin kirjailijan paras työtoveri. Jos kustantaja ei tarjoa kirjailijoilleen apua oikoluvussa, taitossa ja kustannustoimittamisessa, saattaa lopputulos jäädä kauaksi siitä, mihin teoksella olisi mahdollisuuksia. Kiire ei ole koskaan hyvä seuralainen kirjan tekemisessä. Tekstin työstäminen ja uudelleenkirjoitus hiovat sanoja timanteiksi.

Oli hienoa saada myös useita saamenkielisten teosten suomenkielisiä käännöksiä luettavaksi. Miksi saamenkieliset kirjat ovat mukana vain käännöksinä? Tähän on yksinkertainen vastaus: kielitaidon puute. Jotakin pitäisi myös tehdä, jotta saamenkielistä kirjallisuutta saataisiin enemmän käännettyä. Mikä taho voisi osallistua kustannuksiin? Miksi suomalaiset kustantajat eivät ota käännöksiä kustannusohjelmaansa? Esimerkiksi utsjokelaisen Niilo Aikion Tanssi Paholaiselle ilmestyi suomeksi vain e-kirjana ja Norjassa toimivan Davvi Girjin kustantamana 2012. Saameksi teos ilmestyi 2014 ja suomenkielisenä paperikirjana 2015. Teos ei voinutkaan tavoitella tätä palkintoa, koska se oli ilmestynyt jo vuonna 2012 suomen kielellä. Apua tarvitaan saamenkielisen kirjallisuuden ja sen käännösten julkaisemiseen! Haloo! Kuka kuulee?

Palkintoraati päätti, että Suomen itsenäisyyden juhlavuonna ensi kertaa jaettava Lappi-kirjallisuuspalkinto annetaan teokselle, jossa Lappi on vahvasti läsnä. Niinpä palkintoehdokkaiden ulkopuolelle jäi erittäin tasokkaita kirjoja, jotka eivät tätä vaatimusta täytä. Esimerkiksi Oiva Pasman taiten tehdyt omakustannesarjakuvat, Arska arjessa, käsittelevät elämää yleensä, eivät erityisesti lappilaista elämää. Juhani Karilan omaperäisistä novelleista vain pari sijoittuu Lappiin. Hanna Kauppisen lupaava esikoisteos sijoittuu fantasiamaailmaan.

Toki myös hyviä, merkille pantavia, Lappi-aiheisia kirjoja jäi ehdokaskuusikosta pois. Heimo Härmä tempaa lukijan mukaansa Iijoen kansaa -sarjassaan, Annikki Marjalan novellit tarttuvat kiperiin asioihin, Leo Ylitalon Sururisti, Ante Aikio, Saara Kasurinen ja moni muu.

Palkintoraati yllättyi huomatessaan, että ehdokaskirjat valikoituivat hyvin tasa-arvoisesti. Palkintoehdokaskirjoista puolet on naisten kirjoittamia ja puolet miesten. Tämä tapahtui aivan itsestään, sitä ei mitenkään erityisesti järjestetty.

Oli ilo lukea hyvää ja mielenkiintoista kirjallisuutta ja toivomme, että tämä työ edistää lappilaisen kirjallisuuden asiaa, sen löytämistä, lukemista ja arvostamista!

Hanna, Helena, Irene ja Tiina

 

Elokuvaohjaaja Katja Gauraloff valitsee ensimmäisen Lappi-kirjallisuuspalkinnon saajan, joka palkitaan Lainan-päivänä 8.2.2017.

Lue lisää Lappi-kirjallisuuspalkinnosta.