Kategoria(t): Tapahtumat

”Apua, nyt pitäisi olla jo 12 sivua valmiina!”


24hcd2014 009
Bee Masakun

24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma järjestetään Rovaniemen pääkirjastolla nyt kahdeksatta kertaa. Piirtäjiä ilmoittautui tapahtumaan noin nelisenkymmentä, joista osa oli vanhoja konkareita ja osa uusia haasteeseen vastanneita. Tapahtumassahan on nimittäin tarkoituksena 24 tunnissa käsikirjoittaa ja piirtää 24-sivuinen sarjakuva, mikä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän vaikeaa aikatauluttaa. Monesti joko aika tai väsymys vievät voiton, mutta pääasia on yrittää. Yksin tehdyt 24-sivuiset työt lähetetään myös tapahtuman pääorganisaattorille Yhdysvaltoihin, mutta kirjaston näyttelyyn ja 24h sarjakuvaa nettigalleriaan pääsevät kaikki osallistumaan.

Tapahtuma sujuu taas mukavissa  merkeissä. Tunnelma on leppoisa, kahvia ja teetä kului tasaisesti ja välillä käydään hakemassa pitsaa tai syömässä muita eväitä. Ensimmäinen valmis sarjakuva palautettiin jo yön aikana, mutta osa keräsi voimia päivään torkahtamalla kirjastolla tai piipahtamalla kotona. Nyt kun puoliväli on takana osa piirtäjistä jatkaa keskittyneesti töitä ja osa on luovalla tauolla. Aikaa on vielä hyvin, jos vain ajatukset pysyvät kasassa.

Advertisement
Kategoria(t): fantasia ja scifi, kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus

It Started with a Discovery of Witches


LumottuDeborah Harkness: Lumottu (A Discovery of Witches)

WSOY, 2012

Suomentaja Helene Bützow

Lumottu on koukuttava sekoitus historiaa, rakkausromaania ja fantasiakirjallisuutta, mutta se poikkeaa perinteisistä fantasiakirjoista sekoittamalla mukaan nykytiedettä geeniteknologiasta fysiikkaan. Kirjasta löytyy paljon tietoa alkemian ja 1500-luvun historiasta. Kaikki historialliset faktat ovat kunnossa, sillä kirjailija Harkness on myös tutkija, joka on erikoistunut 1500-1700-lukujen tieteen ja magian historiaan Euroopassa.

Lumottu kertoo Diana Bishopista, joka on historian tutkija. Dianan koko suku on täynnä noitia, mutta Diana ei itse osaa eikä haluta jatkaa perinnettä. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu ja Diana huomaa olevansa noitien, vampyyreiden ja demonien mielenkiinnon keskipisteessä. Selviytyäkseen Dianan on valittava puolensa ja se, keneen luottaa omien taikavoimien ollessa vielä piilossa.

Kirjasta löytyy myös rakkauskertomus, mutta mielenkiintoisinta antia minulle olivat Harnessin kuvaukset magian historiasta sekä kirjan edetessä mukaan tulevat sivuhenkilöt. Lumottu edustaa sellaista yhdistelmää fantasiakirjallisuutta ja nykytiedettä, mitä en muista itse ennen lukeneeni. Vaikka kirjan päähenkilöt ovat liian täydellisiä ollakseen kiinnostavia, kirja onnistuu koukuttamaan lukijan niin, että seuraavaa osaa jää kaipaamaan. Sen vuoksi onkin valitettavaa, ettei sarjan kahta muuta ilmestynyttä osaa Shadow of Nightia ja The Book of Lifea ilmeisesti tulla julkaisemaan suomeksi, mikä on kustantajalta ikävä päätös. Jos jonkun sarjan julkaiseminen aloitetaan, niin lukijoille pitäisi olla mahdollisuus lukea tarina loppuun asti samalla kielellä. Onneksi Lapin kirjastojen kokoelmasta löytyvät jatko-osat alkuperäiskielellä englanniksi.