Ihmisen päätöksenteko voidaan saada kääntymään pienillä asioilla haluttuun suuntaan. Tätä päätöksentekoa voidaan ohjata tuuppaamalla (engl. nudge). Tuuppaus-termin taustalla on käyttäytymistaloustieteen saralta Thalerin ja Sunsteinin luoma käsite libertaristinen paternalismi. Sen mukaan ihmisellä on vapaus tehdä valintansa itse, mutta valintojen kehysten muuttamisella ns. valinta-arkkitehtuurilla voidaan käyttäjää ohjata parempiin valintoihin.
Pitäisikö kirjasto tuupata kansalaisopiston, museon, kulttuurin, ostoskeskusten tai hiihtokeskusten kylkeen? Saisimmeko silloin ihmiset enemmän tietoiseksi kirjaston palveluista, kun lehti ja some eivät tavoita kaikkia?
Tällainen tuuppaaminen tapahtui meidän kirjastossa vähän kuin vahingossa, kun kirjastolla ja kulttuurilla oli samanaikaisesti menossa hankkeet. Tuuppasimme kirjaston Kylien tarinatuvat -hankkeen jo olemassa olevan kansalaisopiston kurssin kanssa samaan. Kansalaisopiston käsityöryhmän ohjelmaan, käsitöiden tekoon ja kahvitteluun, lisättiin pop-up -kirjasto, ääneen lukua, vinkkausta, keskustelua kirjoista, e-aineiston esittelyä ja tiedonhakua. Vertaisvinkkaus, käsityöohjeiden jako ja yleinen tarinointi tulivat luontevasti osaksi Tarinatupia.
Kesällä, Tarinatupien ollessa tauolla, järjestettiin yhdessä kyläyhdistysten kanssa neljällä eri kylällä Kyläkirjastopäiviä. Käytännössä kyseessä oli monipalveluauton mahdollistama pop-up -kirjasto kylätalon pihalla. Paikalta sai kirjavinkkejä, digiopastusta ja vaikka vain juttuseuraa. Yhdellä kylällä järjestettiin samaan aikaan myös kesäjumppaa, ja monipalveluautossa tarjottiin mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen. Osa kyläyhdistyksistä piti samaan aikaan kylätalolla kahvitusta. Kirjasto, kahvitus ja jumppa houkuttelivat kävijöitä toinen toisiinsa.
Lukuinto lisääntyi, sillä useita uusia kirjastokortteja tehtiin ja otettiin käyttöön unohtuneita vanhoja. Myös lainoja ja varauksia tehtiin paljon. Liekö syynä se, että kirjasto oli paremmin saavutettavilla. Hankkeella onnistuimme vahvistamaan ei-käyttäjien ja vain vähän kirjastoa käyttävien mielikuvia kirjastosta olemalla hankkeen aikana isosti esillä monilla kylillä. Moni kertoi saaneensa uutta tietoa kirjaston palveluista tai opastusta niiden käyttöön. Monelle esimerkiksi e-lehtien runsas ja helppo saatavuus tuli uutena asiana.
Ei pidä myöskään unohtaa lukemisen ja läsnäolon hyvinvointivaikutusta. Se, että kirjasto ylipäätään vierailee kylillä, on koettu tärkeäksi osoitukseksi siitä, että kylien asukkaita pidetään tärkeinä ja kohtaaminen on ollut kiireetöntä.
Sallan kulttuuripalvelut osallistui Piste Kollektiivin hallinnoimaan Pohjoisen Uudet Polut -hankkeeseen v. 2022. Hankkeella pyrittiin tavoittamaan erityisesti ihmisiä, jotka jäivät taidepalveluiden ulkopuolelle. Tuuppasimme taiteilijat monipalveluauton kyytiin ja samalla kun auto vei kirjoja asiakkaille, taiteilijat esittivät Lainan tanssit -teoksen. Lainan tanssi oli teos, jossa kaksi Lainaksi nimettyä tanssijaa tanssii katsojien lainoja. Kyseessä oli hetkessä elävä improvisoitu tanssiteos.
Meidän kirjasto on saanut positiivista palautetta ja näkyvyyttä tuuppauksen avulla. Aiomme tuupata kirjastoa edelleenkin.
Tiina Kallio, Lila Mäkelä
Sallan kirjasto
