Ei ajatellut pikku-Henna aikoinaan, kun kirjastoautossa kävi, että joku kaunis päivä hän ajaa kirjojen ihmeellistä maailmaa koko kunnan saataville. Mutta kun oli tähdet kohdallaan ja silloiseen työhönsä jo melkolailla leipääntynyt, niin tarjoutui mahdollisuus… Eli kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja bongasi siivoojan kirjastoautonkuljettajaksi!
Kirjastomme oli jo pitkään hakenut uutta kirjastoautonkuljettajaa, mutta hakijoita ei ollut. Tai jos oli, ilmeni aina joitakin esteitä. Se kirjastoa siivonnut hevosnainen kuulemma olemuksellaan oli hyvä tähän toimeen ja lopulta kunta laittoi paikan sisäiseen hakuun ja siihen oppisopimusmahdollisuuden. Minä olin ainut hakija! Se oli tyyliin kaksi viikkoa ja olin viskannut mopin nurkkaan ja aloin harjoittelemaan kirjastoalan töitä! Enkä päivääkään ole katunut.
Olin kirjastoa siivotessani saanut huomata, että kirjastotyö oli myös paljon kaikkea muuta kuin vain kirjojen pyörittelyä. Meillä on todella aktiivinen kirjasto- ja kulttuuritoimi, ja aina oli joku esitys tuloillaan tai jonkun kirjailijan vierailua suunniteltiin tai jossakin esiintyy joku bändi. Ja ihan päivittäinen työkin oli monipuolista. Asiakaspalvelua, tiedonhankintaa, jne. Siihen maailmaan solahdin äkkiä mukaan. Mukavat työkaverit ottivat minut lämmöllä vastaan.
Kun edellisessä työssä hommat piti hoitaa aina vain nopeammin ja hoppu ja toivottomuus oli päivissä monesti läsnä, kirjastolla tekemiseen tuli rauha. Sain aluksi kuulla, että ehtii sen Henna huomennakin, kun menin annetun tehtävän kanssa työkaverini luo ja kyselin seuraavaa tehtävää. Ei se sitä tarkoita, ettei kirjastossa töitä olisi ja välillä hoppukin, mutta työlle on kuitenkin aikansa. Ei se täydehkö palautuskärry aina tarkoita laiskaa työntekijää, vaan siinä on myös asiakkaille laaja valikoima luettuja kirjoja, hyviä vinkkejä. Luonteelleni sopii myös se, että työtehtävät vaihtelevat äkkiäkin, ja niihin voi päivän aikana palata monestikin. Ja tällainen hieman vilkkaanpuoleinen ihminen joutui oikeasti keskittymään tekemiseensä, ei enää niin vain onnistunut automaatio päällä tekeminen. Ja se, että kukaan ei tule kirjastoon pakon edessä, niin asiakaspalvelu on todella antoisaa ja herkullisia keskusteluja tulee asiakkaiden kanssa. Elämän suola.
Ja uusi maailmahan tuli sitten vielä myös opiskelun kautta. Siellä uudet ihmiset, joskin osittain nettiyhteyden päässä, mutta kuitenkin. Kuuluvuus johonkin uuteen ja pikkuhiljaa huomasin, että siinä työelämäntunnelin päässä on oikeasti valo. Kun olen aina tykännyt autoilusta, niin eritoten kuljettajakoulutus on ollut minulle mieleen. Saa pakata pariksi päivää viikossa kamppeet kassiin ja napata koiran matkaan ja viettää siskon nurkissa opiskelijaelämää. Päivät koulussa liittyvät autoiluun hyvin monella lailla. Sääntöviidakosta hallipäiviin, vaarallisten aineiden kuljettajakoulutuksesta firman imagoa vastaavaan toimimiseen ja tottakai se kuorma-autolla ajaminen… Kun sai näyttää ne kuuluisat ”närhen munat” niille epäilijöille, jotka epäilivät, että kuinkahan se onnistuu ja kuinkahan paljon saan vahinkoa aikaan… Ja pyh, 11 m pitkällä ja 4,2m leveällä Scanialla kurvailtiin pitkin kaupunkia opettajan kanssa ilman mitään ongelmaa. Tietysti jännitti, mutta onnistumisen tunne oli sanoinkuvaamaton. Ja se kun pääsi ensimmäistä kertaa kirjastoauton rattiin eikä yhtään postilaatikkoa kaatunut, hanki ei kutsunut ja kun auto oli päivän päätteeksi peruutettuna kapeaan autotalliin… Riemunkiljahukset kuulu. Ja työkaverin kehut lämmitti mieltä.
Tämmöinen tarina. Tarina on vielä aluillaan, koulutus on kesken, mutta matka on alkanut, se on tärkein. Kun nyt katselen tämän kirjoituksen ääreltä työpaikkaani, eikä paljoa viihtyisämpää työpaikkaa voi olla. Lumisade ikkunan takana. Alan tarkistamaan palautetut lumikengät. Ihanaa kevättä kaikille!
Henna Liikamaa
kirjastoautonkuljettaja-virkailija
Kolarin kirjasto
Kirjava kirjasto 