Kategoria(t): kirjavinkkaus, tietokirjallisuus

Elämäni keksinnöt


Nikola Tesla: Elämäni keksinnöt
Oppian 2018

Nikola Tesla (1856 Smiljan, Kroatia -1943 New York, USA) on yksi eniten nykypäivän teknologia-orientoituneeseen maailmaan vaikuttaneista keksijöistä. Tämä teos on Teslan omaelämäkerta, jossa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä myöhemmistä vaiheistaan. Tesla oli omasta mielestään lapsinero, jonka kyvyt ja taidot tulivat pitkälti hänen suvustaan, lähinnä äidiltä. Poikkeuksellisena lahjakkuutena hän osasi jo nuoresta lähtien kehittää ja keksiä asioita, joita muilla ei tullut mieleenkään ajatella. Hän sai jonkinlaisia takaumia tai ”välähdyksiä” kuten hän niitä itse kutsui ja pystyi näkemään tarkasti yksityiskohtia menneistä tapahtumista, mikä auttoi suuresti keksintöjen tekemisessä.

Kirjaa lukiessa tulee ottaa huomioon Teslan narsistinen kirjoitustyyli ja lähdekritiikkiä on hyvä harrastaa tavallista enemmän. Kertomuksissaan Tesla ei nimittäin ole turhan vaatimaton, vaan kehua retostelee saavutuksillaan – sekä tietysti esittelee ylpeänä mullistavia keksintöjään. Hänen visionsa itsestään ohjautuvista autoista, maailmanlaajuisesta langattomasta viestintäverkosta tai kauko-ohjattavista lentokoneista ovat tänä päivänä täyttä totta, mutta teoksen kirjoittamisen aikaan melkoista utopiaa.

Elämäni keksinnöt on mielenkiintoinen omaelämäkerta suuresta keksijänerosta, joka on jättänyt jälkensä nykypäivän ihmisten elämään ehkä suuremmin kuin kukaan muu. Maailma, jossa nykyään elämme, muistuttaa niin paljon Teslan ennustamaa, että välillä käy mielessä, oliko hänellä käytössään aikakone…

Juha Kivelä
Rovaniemen kaupunginkirjasto, Aalto-sali

Advertisement

Tekijä:

Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s