Kemijärvelle saatiin uusi palvelutiski


Kemijärven kaupunginkirjasto on kulttuurikeskuksen yhteydessä. Kulttuurikeskus valmistui vuonna 1987. Kemijärvellä on vuodesta 1987 asukasmäärä vähentynyt yli .15.000:sta noin 8.000:n. Kirjasto saatiin siis yhdennellätöista hetkellä, ennen laman tuloa ja työpaikkojen menetystä.

Kirjaston palvelutiski oli suuri, raskas ja paikoilleen pultattu. Se oli sijoitettu siten, ettei siitä voinut kulkea läpi, vaan aina piti kiertää tiski halutessaan toiselle puolelle. Tiskin puulaidat ja laminaattipinta oli huonossa kunnossa; puulaidoista tarttui puusäleitä vaatteisiin.

Uuden tiskin hankkiminen ei ollut yksinkertaista. Rahat varattiin budjettiin, käytettiin paikalla sisustussuunnittelijaa, miettittiin yhdessä mitä tiskiltä haluttiin ja vielä piti tehdä tarjouspyynnöt eri toimittajille.Kaupungin sähkömiesten ja puuseppien esimiesten kanssa piti sopia, milloin heillä olisi aikaa tulla purkamaan vanha tiski ja asentamaan sähköt uuteen. Tarjouskilpailun voittaneen BTJ:n asentaja tilattiin asentamaan tiski. Kaikki piti organisoida päämääräne se, että kirjasto olisi mahdollisimman vähän aikaa kiinni.

Lopulta kaikki oli valmista remonttia varten. Keskiviikkona 11.11. kirjasto suljettiin kello 12 ja puusepät kuulemma odottivat sorkkarauta kädessä, koska saa alkaa purkaa.. siitä ei edes ehditty ottaa kuvaa. Torstaina tuli BTJ:n asentajakin paikalle, joten miehiä oli kerrankin tiskin takana kirjastossamme. Perjantai jäi sähkötöiden viimeistelyyn, mutta ikävä kyllä niitä ei saatu valmiiksi, mutta kuitenkin siihen kuntoon, että kirjasto pystyttiin aukaisemaan lauantaina. Nyt maanantaina on sähkötyöt vielä tekemättä (joku pomo on lomalla??) ja odotamme remontin lopullista valmistumista.

Nyt sitten vain pitää alkaa miettiä, miten esim. tietokoneet asennetaan lopullisesti ja muutenkin hakea paikka kaikille tarvittaville tavaroille. Hyvältä näyttää ja varsinkin tuntuu (sähköpöydät ovat käteviä)!.

Asiakastiski

Vanha tiski

sähkömiehet urkaivoit

Sähkömiehet urkaivoit

20151112_110812

BTJ:n asennusmies

Tietoja LeeVaara
Kirjastoammattilainen, päävastuualueena atk-asiat. Kirjallisuudesta lähinnä sydäntä lasten- ja nuorten kirjallisuus ja vanhanajan dekkarit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: