”Apua, nyt pitäisi olla jo 12 sivua valmiina!”


24hcd2014 009

Bee Masakun

24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma järjestetään Rovaniemen pääkirjastolla nyt kahdeksatta kertaa. Piirtäjiä ilmoittautui tapahtumaan noin nelisenkymmentä, joista osa oli vanhoja konkareita ja osa uusia haasteeseen vastanneita. Tapahtumassahan on nimittäin tarkoituksena 24 tunnissa käsikirjoittaa ja piirtää 24-sivuinen sarjakuva, mikä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän vaikeaa aikatauluttaa. Monesti joko aika tai väsymys vievät voiton, mutta pääasia on yrittää. Yksin tehdyt 24-sivuiset työt lähetetään myös tapahtuman pääorganisaattorille Yhdysvaltoihin, mutta kirjaston näyttelyyn ja 24h sarjakuvaa nettigalleriaan pääsevät kaikki osallistumaan.

Tapahtuma sujuu taas mukavissa  merkeissä. Tunnelma on leppoisa, kahvia ja teetä kului tasaisesti ja välillä käydään hakemassa pitsaa tai syömässä muita eväitä. Ensimmäinen valmis sarjakuva palautettiin jo yön aikana, mutta osa keräsi voimia päivään torkahtamalla kirjastolla tai piipahtamalla kotona. Nyt kun puoliväli on takana osa piirtäjistä jatkaa keskittyneesti töitä ja osa on luovalla tauolla. Aikaa on vielä hyvin, jos vain ajatukset pysyvät kasassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: