Jazzia kiippareilla


Scott, Rhoda: Anthology (cd + dvd), Universal Classiscs & Jazz France, 2011

Lempinimensä ”The barefoot lady” Rhoda Scott (s. 1938) on saanut tavastaan soittaa sähköurkuja paljain jaloin. Pastorin tyttärenä hän jo lapsena ihastui kirkon sähköurkuihin, ja tutkiessaan sen ja erityisesti pedaalin toimintaa, hän aina ensimmäiseksi riisui kengät pois. Paljain jaloin soittamisen ansiosta hän on omasta mielestään voinut kehittää ihan oman soittotyylin ja omia soittotekniikoita sekä saanut soittimeen todella läheisen tuntuman.

Levy on mielenkiintoinen kokoelma monenlaisia kappaleita jazzin rythmeihin sovitettuna, vaikka on mukana toki myös ihan oikeita jazzkappaleitakin. Rhodan soitto on taiturimaista ja sitä on mukava kuunnella mutta myös katsella. Varsinkin dvd Live at MTVA 1973 näyttää mihin Rhoda kykenee. Mukana on myös 1972 nauhoitettu konsertti ja siihen verrattuna kehitys on vuoden aikana ollut huomattava. Toki myös yhtyeen muiden soittajien taitavuus, se kuinka huomaamattomasti he tukevat Rhodan soittoa, vaikuttaa lopputulokseen. Soitto toimii ja svengaa mutta mukana on samalla myös viehättävää kotikutoisuutta.

Rhoda muutti  Yhdysvalloista Ranskaan jo vuonna 1968. Hän onkin paljon tunnetumpi Euroopassa kuin kotimaassaan, mutta on toki saanut tunnustusta ja esiintynyt usein myös siellä. Pariisissa vietetyn 40 vuoden jälkeen hän muutti takaisin Yhdysvaltoihin ja syntysijoilleen New Jerseyhin, jossa hän vielä yli 70-vuotiaana suorittaa opintoja musiikin parissa.

DVD sisältää henkilökuvan vuodelta 2010 ja kaksi konserttitaltiointia 70-luvulta. Nämä täydentävät erinomaisesti cd-levyn materiaalia ja antavat laajemman kuvan Rhodan musiikillisesta kaikkiruokaisuudesta. Ja henkilökuvan kautta hänen pitkä uransa avautuu ihan konkreettisesti.

Lisää Lapin kirjastoista löytyvää sähköurkujazzia pääset katsomaan tästä linkistä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: