Retroa soulia


CD-levy Robin McKelle & The Flytones: Soul flower, Doxie Records 2012

robinmckelle_soulflowerRobin McKelle on New Yorkista kotoisin oleva laulaja ja lauluntekijä. Hänellä on opintoja klassisen musiikin (pianonsoitto) ja jazzin parista. Käyrätorvea hän on soittanut 10 vuotta ja onpa hän toiminut laulunopettajanakin muutamia vuosia. Noin 15 ikäisenä hän alkoi esiintyä paikallisissa yhtyeissä ja erityisesti r&b-kokoonpanoissa, sillä olivathan hänen esikuviaan mm. Aretha Franklin, Gladys Knight ja Nina Simone. Teini-iän jälkeen hän kiinnostui jazzista ja alkoi sen myötä kuunnella lisäksi Sarah Vaughania, Ella Fitzgeraldia ja Nancy Wilsonia. Ja ennen kuin hänen oma levytysuransa lähti käyntiin, ehti hän toimia myös taustalaulajana. Nykyisin hänen ohjelmistoonsa kuuluu niin swingiä, jazzia, bluesia kuin souliakin.

Soul flower on nimensä mukaisesti soul-levy, lisänä annos r&b:tä ja ripaus jazzia. Melkein kaikissa kappaleissa Robin on ollut yhtenä tekijänä mutta on mukana myös kokonaan hänen omia sävellyksiään ja sanoituksiaan. Suurin osa on kuitenkin syntynyt yhteistyössä mm. bändin basistin Derek Nievergeltin kanssa. Cover-kappaleitakin on muutama mukana, vaikka levy olisi toiminut hyvin ja sillä olisi ollut tarpeeksi pituutta ilman näitäkin. Puhdasta soulia edustavat kappaleet So it goes, Fairytale ending, Miss you madly ja Love’s work ovat seesteisiä ja kauniita. Ne kuulostavat omiin korviini pehmeiltä ja taidokkaasti eteen päin soljuvilta. R&b-lisä tuo kappaleisiin Tell you one thing, Nothing’s really changed, Don’t give up, Change ja I’m ready mukavasti vauhtia ja rytmiä sekä antaa levylle piristävää vaihtelua. Soul floweria voi ilman muuta suositella, jos haluaa kokeiltavakseen helposti kuunneltavaa ja vaivatonta soittoa ja laulua. Ja pienenä kuriositeettina vielä mainittakoon, että Robin on viime vuodet ollut erittäin suosittu Ranskassa. Hän teki laajan Euroopan kiertueen vuonna 2008, joten se ehkä osaltaan selittää tämän.

Aikaisemmin ilmestyneet levyt: Introducing Robin McKelle (2006), Modern antique (2008), Mess around (2010).

Saatavuus: 1 kpl Rovaniemen kaupunginkirjaston musiikkiosastolla

Soul flower (2012)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: