Ryppyvoide kansien välissä


Kirjassaan Luonnollinen kasvoklinikka Marja Putkisto esittelee kehittelemäänsä menetelmää, joka hoitaa purennan ongelmia, kehittää äänenkäyttöä, tasoittaa ryppyjä, rentouttaa ja parantaa kehon liikkuvuutta.

9512079542

Aika paljon on lupauksia yhdessä kirjassa, eikä pelkkä kirjan huolellinenkaan lukeminen riitä tulosten aikaansaamiseksi. Harjoitteita on tehtävä, mutta onneksi muutakin elämää mahtuu harjoitteiden väliin, sillä klinikan ohjelmia tvoi tehdä kuureina tai vaihtelemalla pitkää ja lyhyttä harjoittelua viikon aikana. Putkisto korostaa oman kehon kuuntelua, eikä harjoitusten toisto-ohjeiden orjallista noudattamista.

Putkisto on kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin. Vuonna 2003 hän on julkaissut teoksen Kasvokoulu,  josta menetelmä on lähtenyt kehittymään nykymuotoonsa.

Luonnollinen kasvoklinikka teoksen voi tietenkin pikalukea niinkin, että hyppää suoraan harjoitteisiin ,jotka ovat kirjan lopussa. Silloin tosin menettää esittelyn Putkiston kehittämästä  kolmiuloitteisesta työskentelytavasta, jonka tarkoituksena on olla tietoinen pään, kasvojen ja kasvojen lihaksiston osista ja linjoista harjoituksia tehdessä.

Kirjan lukeminen ja harjoitteiden tekeminen on todella hauskaa ja rentouttavaa, vaikka vaativatkin paljon keskittymistä. Harjoitukset ovat nimittäin hieronnan lisäksi  ällistelyä, mullistelua ja huulten päristyttämistä. Kukapa sellaista voisi vastustaa, jos saa venkoilla naamaansa oikein luvan kanssa.

Advertisements

Tietoja Kirjava kirjasto
Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: