Päässäni asuu Itä-Saksa


Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Kalajoki, Mikko: Taas mua pohjaan

Mikko Kalajoen romaani Taas mua pohjaan (2005) on hilpeän ironinen nuoren miehen kasvukertomus. Tarina alkaa, kun parikymppinen Illi saapuu psykoterapeutin vastaanotolle. Illi ei ole erityisen vastaanottavainen keskustelulle ja valmiiksi pureksituille neuvoille, joita terapeutti jakelee. Pikkuhiljaa päähenkilö Illi alkaa kuitenkin keriä auki lapsuuttaan, kasvuympäristöään ja ihmissuhteitaan. Illi on lahjakas nuori, joka viettää railakasta elämää: koulu ei nappaa, vapaa-ajan täyttää musiikki ja yleinen sekoilu. Pahimman vastuksen tarjoavat ”idioottijääkiekkoilijat” ja tietysti naiset. Teoksessa viitataan ahkerasti aikakautensa musiikkiin, mistä onkin helppo päätellä tarinan sijoittuvan 1990-luvulle ja 2000-luvun vaihteeseen. Kuitenkin se on ajaton: jotain hyvin universaalia on tässä kasvutarinassa. Illin omaääninen kerronta on sujuvan ironista ja uskottavaa. Kirjoittaja on onnistunut hyvin kuvaamaan pienen lapsen sisäistä logiikkaa, joka muuttuu päähenkilön kasvaessa. Ympäristön kuvaus on tarkkanäköistä ja hienovaraista. Tarkka lukija voi keksiä paikkakunnat, joille Illin elämä on sijoittunut.

Teos on hyvä nuortenromaani, joka varmasti kiinnostaa myös aikuista. Paikoin ironinen nuoruuden kuvaus on loistavaa viihdettä. Sivuhenkilöt ovat syvällisiä ja kokonaisia henkilöitä, paitsi tietysti b-luokan idioottijääkiekkoilija ja teatteritytön idioottipoikaystävä. Kalajoen tarinoiva tyyli rikastuttaa teoksen suoraviivaista kasvukertomuksen kaavaa, jossa välillä ollaan terapeutin sohvalla, välillä palataan lähimenneisyyteen. Tarina toimisi ilman terapeuttiakin: välillä palaaminen menneisyyden tapahtumiin nimenomaan terapiassa tuntuu kliseiseltä, eivätkä terapiaosuudet tarjoa lukijalle kovinkaan paljon sisältöä. Illin mielenterveysongelmat on kuvattu hyvin hienovaraisesti, mikä on mielestäni onnistunutta. Oppikirjatyylisiä oirekuvauksia on turha etsiä.

Erikoista: Viimeiseltä sivulta löytyy teoksen soundtrack.

Saatavuus Lapin kirjastoista

 

Veera Kiurujoki

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: