Jansson, Tove: Kuuntelija, WSOY 1972


kuuntelija kuvaKirjan takakansi kertoo teoksen olevan Janssonin ensimmäinen aikuisten novellikokoelma. Novellit ovat lyhyitä, niitä on kahdeksantoista. Viehätyn aina uudelleen näistä tunnelmaltaan rauhallisista, yksinäisyyttä, mutta myös huumoria huokuvista novelleista. Monenlaiset ajatukset ja tunteet heräävät  lukiessa,  esimerkiksi novellissa Orava  -joka ilmestyy yksinäisen kirjoittavan naisen saarelle-  hilpeyden ja harmauden tunnelmat vaihtelevat.

Erityisesti  näistä kaikista novelleista jäi kuitenkin novelli Sade vaikuttavimmaksi. Eikä tuo tunne muutu vuosienkaan mukana. Novelli kuvaa kuolemaan valmistautuvaa sairaalan sängyssä lepäävää naista. On kesäinen kuuma päivä, ulkona jyrisee ukkonen joka Janssonin sanoin ”vaeltaa puutarhan yli”. Tekstissä pohditaan kuolemaa, sen merkitystä,  outoutta, vapautusta, sitä kuinka kuolema voi olla ”lopullinen täsmennys kuin  piirtäjällä”. Kuinka näin tyylikkäästi voikin kuvata jotain? Novellin lopussa illalla myöhään, tulee tuo kauan odotettu sade kastellen pitkään kuivana olleen maan. Sateen tulo on kuoleman kuvauksen lopussa vaikuttava, novelli on lyhyt mutta  se on lyhykäisyydessään puhutteleva.

Jansson kaikki tekstit ovat laadukkaita, niissä on jotain, jonka vuoksi luen tätäkin teosta aina uudelleen.

Suoma Maijanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: