Kaikella ei ole hintaa


Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi 2012

Korvaamaton kuvaa työelämää ja uusperheen arkea. Kirjan alussa päähenkilö Aamu ottaa vastaan pikkukaupungin käräjäoikeuden tuomarina. Kirjan edetessä lukijalle vähitellen selviää, että Aamu on paennut solmuun joutunutta elämäntilannetta toiselle paikkakunnalle. Uusperheen arki ei suju täysin Aamun odotusten mukaisesti. Aamu huomaa tasapainoilevansa omien tunteiden kanssa ja arastelevan miehen kaiken tilan vieviä lapsia. Aamu huomaa pohtivansa omaa äitiyttään tilanteessa, jossa mies ei enää kaipaa perheenlisäystä.

Pauliina Vanhatalo on aikaisemmissa romaaneissaan kuvannut sairaalamiljöötä, politiikkaa ja gallupin keräämistä. Myös uusimmassa romaanissa ammatti taustoittaa Aamun pohdintoja. Tuomarin työssään hän joutuu jatkuvasti analysoimaan ja perustelemaan tuomioitaan perheväkivallasta, petoksesta, työkyvyttömyyden tuottamisesta, henkisestä väkivallasta… Tuomarina hän joutuu määrittelemään kivun ja menetyksen hinnan: millä summalla hyvitetään tapettu omainen tai aiheutettu vamma. Työnsä kautta Aamu yrittää käydä läpi oman elämänsä valintoja ja menetyksiä. Voiko kaikille asioille määritellä hinnan?

Surullisesta aiheestaan huolimatta kirja valaa niin Aamun kuin lukijankin mieleen uskoa valoisampaan huomiseen.

Pauliina Vanhatalo on oululainen kirjailija, joka on julkaissut tänä vuonna myös Veera Vaahteran nimellä sinkkutyttökirjan Onnellisesti eksyksissä.

Pauliina Vanhatalo vierailee Rovaniemen kaupunginkirjastossa torstaina 29.11.2012. Hän kertoo teosten synnystä ja siitä, millaisena kirjailija kokee työskentelyn viihteen ja vakavamman kirjallisuuden parissa. Hän on tavattavissa Korkalovaaran kirjastossa klo 15  ja pääkirjastossa klo 18.

Helenak

Pauliina Vanhatalon aikaseimmin julkaistut kirjat:
Viittä vaille, Tammi 2005
Lääkärileikki, Tammi 2007
Gallup, Tammi 2009

Veera Vaahteran nimellä
Onnellisesti eksyksissä, Tammi 2012

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: