Outolan poikien uusin


Havukainen & Toivonen: Tatu ja Patu pihalla

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla : käsikirja kaikille niille, joilla ei ole mitään tekemistä ja niille, jotka ovat jo unohtaneet leikkimisen jalon taidon

Otava 2012, 128 s.

Hulvattoman hauska tarina ja riemastuttavan yksityiskohtainen kuvitus taitaa olla se resepti, joka on tehnyt Tatu ja Patu -kirjoista huippusuosittuja. Nämä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhteistyönä toteutetut kirjat ovat juuri niitä, jotka harvoin ehtivät kirjastossa hyllyyn saakka, sillä ne lainataan suoraan tänään palautettujen kirjojen kärryistä.

Vaikka aikaisemmat Tatut ja Patut ovatkin kuvakirjoja, ne sisältävät kaikki roimasti tietoa. Esimerkiksi Tatun ja Patun Suomi -kirjaa olen usein vinkannut koululaisille ihan tietokirjana, vaikka pikkulasten kuvakirjoinahan näitä markkinoidaan. Vastikään ilmestyneessä kirjassa Tatu ja Patu pihalla kosiskellaan ensimmäistä kertaa vähän isompia lukijoita ja loikataan rehellisesti tietokirjojen puolelle. Tällä kertaa Outolan pojat antavat perusteelliset ohjeet 14 pihaleikkiin, ja vaikka leikit sinänsä ovat vanhoja tuttuja, saavat ne ihan uusia ulottuvuuksia Tatun ja Patun käsittelyssä. Esimerkiksi rantahiekkaan piirtäminen vaatii aivan oman tekniikkaansa ja lumiukon tekemisessä on yllättävän monta vaihetta jos sen haluaa tehdä oikein.

Parasta kirjassa on kuitenkin se, että siinä kerrotaan myös miten EI kannata tehdä. Niinpä esimerkiksi puuhun kiipeämisessä EI kannata käyttää peppu edellä – tai ilman käsiä -tekniikkaa, lumienkelin tekoa EI kannata aloittaa kaatumalla hankeen etuperin ja lätäköissä EI kannata uittaa tiettyjä asioita, kuten kännykkää, jäätelöä tai kieltä… (!)

Osui ja upposi kaikkiin testilukijoihini, niin kymmenvuotiaisiin koululaisiin, allekirjoittaneeseen kuin kirjastokollegoihinkin – kirja sai kaikilta muhevat naurunkiherrykset!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: