Tehtaan varjossa on pimeä puoli


 Jarno Mällinen: Kieroonkasvukertomus. Like 2011. 

Radiopuhelimet -kitaristin esikoisromaani vie lukijan syvälle nuoren Tommin maailmaan. Kieroonkasvukertomuksen tarina on sidoksissa Radiopuhelimien Nälkäteatterin ja Juha Hurmeen yhteistuotantona esittämään Tommi-näytelmään, johon näytelmää näkemättömälle yhdistäväksi tekijäksi jää päähenkilön nimi. Tommi on rikkaan tehtaanjohtajaperheen älykäs ja fiksu, mutta piloille lellitelty mallilapsi. Murrosikä alkaa painamaan ja oman vartalon ihmeellisyydet eivät vastaa pojan ihannetta, joten itsensä paljastamista pitää varjella keinolla millä hyvänsä. Koulun uimahallireissut pitää juonia niin, ettei vain joutuisi mitenkään mittaavien silmien tuijotettavaksi. Omituinen uimahalliukko alkaa ahdistella ja ehdotella kieroja ajatuksiaan.

Tommin ainoa kaveri on alempiluokkaisessa perheessä kasvanut Jakke, joka on kaksinaamaisuuden mallikuva, hän on samalla läheisin ystävä ja ilkeiden juttujen järjestäjä. Kavereita on liian vähän ja heidän hyväksytyksi pääsemiseen täytyy panostaa keinolla millä hyvänsä. Viinapullo auttaa tuossa asiassa vallan mainiosti ja sen avulla kaveripiirin laajeneminen pääsee ihan eri tasolle kuin kotona nyhjäämällä. Tyttäretkin tuntuvat tykkäävän kun Tommi on paljon vapautuneempi ja rohkeampi, tosin viinanhuuruiset puistoretket ja jälkitilat alkavat ahdistamaan. Kun kodin ylihuolehtiva ympäristö käy viimein sietämättömäksi, alkaa Tommi kapinoimaan heitä vastaan, poika haistattaa pitkät kauluspaitaisän ohjeistuksille ja ottaa ohjat omiin käsiin. Tästä alkaa mielikuvituksellinen, oudolla tavalla tapahtumarikas ja erikoinen ajanjakso hänen elämässään.

V. Maunu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: