Ystävyys on tärkeä – erilaisuudessa on järkeä


Helena Blomérus: Mitä sait säkkiisi, Yökettu?
Kustannus Oy Pieni Karhu 2009

Helena Blomérus: Mitä sait säkkiisi, Yökettu?

Bloméruksen teos raottaa ikkunaa ekaluokkalaisen romanitytön maailmaan. Miralla on mielikuvitusystävä Yökettu. Eräänä aamuna hän ottaa sen mukaansa.

Koulupäivän aikana kerätään aiheita unien tarinoihin. Säkkiin sujahtaa kirjoitusharjoitusten lisäksi vähän kiukkua ja sylillinen sopimista.

Illalla Mira ja pikkuveli Timi kuulevat Mummon ja vaarin lapsuudentarinoita. Tarinareppu täyttyy mukavasti. Mummoltaan Mira kuulee vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä. Isovanhempien lapsuudessa kokoonnuttiin usein porukalla laulamaan ja kuuntelemaan iäkkäiden tarinoita.

Lasten vaarin perheellä ei aina ollut kotia ja yöpaikkaa etsittiin talvipakkasilla hevosreelläkin. Romanien asuntotilanne helpottui ajan myötä. Mira ja Timi asuvat kerrostalossa ja heidän isänsä on bussinkuljettaja.

Irmeli Matilaisen kuvitus on vanhahtava. Vanhojen aikojen muisteloiden ohella kirjassa eletään vahvasti tätä päivää.

Erityistä
Kirja ilmestyi rovaniemeläisten kannalta kiinnostavaan aikaan, olemmehan Unicef-kaupunki tänä vuonna. Teemavuoden kautta muiden kulttuurien ymmärtäminen noussee uudella tavalla kaupunkilaisten mielenkiinnon kohteeksi. Blomeruksen kirja näyttää, että erilaisia kulttuureja ei aina tarvitse hakea kaukaa.

Saatavuus
Kirjaa on Lapin maakuntakirjaston eri toimipisteissä 3 lainattavaa kappaletta.

Muuta aiheeseen liittyvää
Inga Angersaari: Romaniukin satureppu
Leena Laulajainen: Drom – romanien tie

Tarja Niemi
Amanuenssi

Mainokset

Tietoja Kirjava kirjasto
Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: