Helsingin kattojen yllä


Jari Järvelä: Mistä on mustat tytöt tehty?
Tammi 2009

Jari Järvelä: Mistä on mustat tytöt tehty?

Järvelän uusin romaani on noen ja peltikattohorisontin valtaama kertomus nuohoojayhteisöstä Helsingissä 1960-1980 –luvuilla. Kirjan alku on kuin suoraan Hannu ja Kerttu -sadusta – Katariina Hämäläinen alias Rööri Hämähäkki kertoo tarinaansa leivinuunista käsin. Kerrottavaa riittää, sillä paljon on mahtunut 18 ikävuoteen. Nuoresta iästään huolimatta Rööri on jo pitkän linjan nuohooja, sillä hän on pienestä pitäen kulkenut isänsä mukana työmailla. Tytön päätä ei huimaa Helsingin katoilla ja notkeana hän mahtuu ahtaisiinkin paikkoihin. Kerrotuksi tulee myös erikoislaatuinen perhe-elämä isän ja useiden äitien sekä nokea kammoavan sisaren kanssa. Kirjassa käsitellään myös 70-80 –lukujen nuorisokulttuuria – ärhäkkäänä punkkarina Rööri on usein vastakkain teddyjen kanssa. Järvelän romaani on nuoren tytön kasvukertomuksen ohella myös rikosromaani, jossa ratkotaan Röörin äidin varhaista kuolemaan.

Jari Järvelän kotona on puuhella ja nuohooja on siten ollut jokasyksyinen vieras. Tutuksi tulleen nuohoojan tarinat kertyivät mielen perukoille vuosi vuodelta ja purkautuivat lopulta romaaniksi. Kirjan kautta välittyykin hyvin kuva nuohoojien ammatista ja työstä, myös heihin liittyvistä lukuisista uskomuksista. Jari Järvelä kertoo tarkemmin kirjan synnystä ja taustoista Jarmo Papinniemen haastattelussa Parnasso-lehdessä (nro 4, 2009). Nuohoojista löytyy lisätietoa Nuohousalan Keskusliiton www-sivuilta osoitteessa http://www.nuohoojat.fi. Myös erilaisten kuvateosten kautta pääsee sisälle romaanin maailmaan. Marja-Liisa Lampisen Helsinki ilmakuvina -kirjan kautta saa vihiä, millaiset näkymät Röörillä on ollut katoilta. Stefan Bremerin ja Jouko Lehtolan toimittamaan  teokseen Stadin nuoret on koottu nuorisokulttuuria valottavia kuvia 1950 -luvulta aina 1990 -luvulle.

Saatavuus:  Lapin maakuntakirjaston toimipisteissä on 5 lainattavaa kappaletta

Helena Kokko
Erikoiskirjastonhoitaja
Aalto-sali

Advertisements

Tietoja Kirjava kirjasto
Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: