”Välillä minulla on tunne, että aurinko on närkästynyt meille jostain” (Hihka 2009)


Sarjakuva, yhdistelmä visuaalista- ja sanataidetta tarjoaa erilaisia lähestymistapoja maailmaan. Sarjakuvaan voi paeta myrskyä, sen lehdillä voi lähteä matkalle uusiin tuntemattomiin tai tuttuihin kaivattuihin miljöihin. Sarjakuvahamoon samaistumalla saattaa löytää ratkaisun päivän kysymykseen tai vuosikausia vaivanneeseen ongelmaan. Olen itse nauranut ja itkenyt sarjakuva-albumien ja- romaanien sivuille.  Art Spiegelmanin Maus on varma itkettäjä, Louis Trondheimin Jussi jäniksen seikkailut-sarja keventää elämää.Kaamokseen kammottavaa tarjoaa Didier Comésin Lumikko tai Silence.

Kaiken taiteen herättämät tunteet perustuvat makuasioihin tai jokaisen oman kontekstin tuottamiin reaktiohin. Sarjakuvan piirrostyyleissä on on eroja, Joakim Pirisen ilmaisu voi saattaa näppylöille hänet, joka ihailee Enki Bilalin kuvankäyttöä.

Sarjakuvalla on ystäviä ja  välinpitämättömiä kanssakulkijoita. Heille, joille sarjakuva on tuntematon kappale kartalla, on meillä Lapin maakuntakirjaston taidesalissa opaskartta saatavilla.

Suunnistuskohteina  Jäniksenä vinkkaamani sarjakuvat Café kauppayhtiön Kirjasto Goes pop-illasta 17.11.2009 ja vinkkausmaratonista Lapin maakuntakirjastolla 24.11.2009:

Bechdel, Alison: Hautuukoti                 

Briggs, Raymond: Ethel & Ernest

Briggs, Raymond: Minne tuuli kuljettaa         

Catel: Kiki : Montparnassen kuningatar         

Comès, Didier: Silence        

Comès, Didier : Uneksivien puiden talo

Comès, Didier: Lumikko      

Delisle, Guy:  Merkintöjä Burmasta

Delisle, Guy: Pjongjang    

Dupuy: Yksi laatikko liikaa           

Dupuy: Sataa ja paistaa

Kallio, Pauli: Kramppeja & nyrjähdyksiä [6]

Kallio, Pauli: Kukkakauppiaan onnenpäivä

Larcenet, Manu: Pieniä voittoja                  

Larcenet, Manu: Pieniä voittoja [2] (Saatavana 1-4)

Launiainen, Kati: Hihka

Pratt, Hugo: Corto Maltese, Tango     

Pratt, Hugo: Corto Maltese Siperiassa                    

Pratt, Hugo: Kertomus Venetsiasta = (Sirat al bundyqiyyah)                            

Pratt, Hugo:Corto Maltese: nuoruus 1904-1905                          

Pratt, Hugo: Les femmes de Corto Maltese

Rapi, Aapo: Meti             

Satrapi, Marjane: Persepolis [2]

Takalo, Tiitu:  Jää

Takalo, Tiitu:  Tuuli ja myrsky                  

Tardi, Jacques: Sumua Tolbiacin sillalla  

Tardi Jacques: 120, rue de la care          

Tardi, Jacques:  Adèle et la bete

Vautrin, Jean:  Tardi en banlieue             

Tikkanen, Petteri: Kanerva ja yks juttu          

Tikkanen, Petteri: Kanerva ja kirottu lokki

Trondheim, Lewis: Kevättä rinnassa

Trondheim, Lewis: Rakkautta ja pätkätöitä   

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: