Elämäntarinoita musiikin maailmasta: Selim Palmgren, elämä musiikissa


Korhonen: Selim Palmgren : elämä musiikissa

Korhonen, Kimmo: Selim Palmgren, elämä musiikissa (2009)

Selim Palmgren (1878-1951) oli omana aikanaan kansainvälisesti tunnetuin suomalaissäveltäjä heti Jean Sibeliuksen jälkeen. Palmgren sävelsi elämänsä aikana pianolle yli 300 kappaletta, useita kuoroteoksia, 5 pianokonserttoa sekä oopperan. Hän oli myös itse taitava konserttipianisti ja vaikutti musiikkipiireissä muutenkin aktiivisesti. Omat vaikutteensa Palmgren sai ennen kaikkea impressionismista, minkä vuoksi häntä kutsuttiin aikanaan pohjolan Chopiniksi.

Palmgren asui ja työskenteli uransa alkupuolella paljolti ulkomailla. 1930-luvulla hän asettui takaisin Suomeen ja toimi vuodesta 1939 lähtien Sibelius-akatemian sävellyksen professorina. Palmgren jatkoi säveltämistä loppuun saakka – hänen teoksensa Sonatina on vuodelta 1951.

Kimmo Korhonen on koonnut Palmgrenin elämäntarinan muhkeaan 700-sivuiseen teokseensa Selim Palmgren, elämä musiikissa. Korhonen on käyttänyt Palmgrenin elämäkerrassa runsaasti ennen julkaisematonta arkistomateriaalia ja teos esittelee Palmgrenin ohella myös muita tuon ajan keskeisiä ja kiinnostavia suomalaisia säveltäjiä kuten Jean Sibelius, Erkki Melartin ja Leevi Madetoja.

Saatavuus: 1 kpl Lapin maakuntakirjaston musiikkiosastolla

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: