Uneton Saarenkylässä


Kaikki me tiedämme, miten kurjaa on, kun menee illalla umpiväsyneenä nukkumaan, mutta uni ei tule silmään. Mielessä kiertävät kaikki maailman selvittämättömät asiat, ihmistä jäytävät vitsaukset ja epäoikeudenmukaisuudet. Näihin isoihin ongelmiin ei, eikä kyllä pienempiinkään, tapaa öitä valvomalla ratkaisua löytyä. Menneenä viikonloppuna minua valvotti muun muassa kysymys, miten säästää tuhannen euron menoista 20 000 euroa. Alakoulussa aikoinaan opetettiin, että kun ei voi ottaa, täytyy lainata ja kirjastonhoitajallehan lainaaminen on toki varsinaista ydinosaamisaluetta. Toisiko siis lainaamiseen keskittyminen ja runonlausumisen vähentäminen isot säästöt? En ollut aamulla edelleenkään lainkaan vakuuttunut siitä, että lainaamalla voitaisiin ratkaista säästämisongelma. Laskutoimituksen tulos pysyi edelleen miinusmerkkisenä, 1000 € – 20 000 € = -19 000 €.

Minulla on unettomuuteen mainio lääke. Tilanteissa, kun olen liian väsynyt itse lukemaan kirjaa, kuuntelen äänikirjoja kuin lapsena isän lukemia iltasatuja. Nukahtamiseen on valittava kuunneltavaa, joka ei tee oloa vireäksi, vaikka siirtääkin ikävät ajatukset pois mielestä. Minulla on omassa varastossani äänikirjoja, jotka olen kuunnellut kymmeniä kertoja.

Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo

Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo

Nykyisin nukahdan esim. kuuntelemalla Seela Sellan ja Esko Roineen lukemia, Sinikka Nopolan tamperelaismurteella kirjoittamia kirjoja Eilasta ja Rampesta. Kymmenennen kuuntelukerran jälkeen kirjojen oivaltava teksti unen ja valveen rajalla huvittaa, muttei pidä hereillä. Erinomaisia raskaan mielen keventäjiä ovat myös Jukka Parkkisen korppikirjat ja karhukirjeet, myös monet runoäänikirjat sopivat nukahtamiskirjoiksi.

Ruotsinkieliset äänikirjat ovat myös osoittautuneet hyviksi unentuojiksi. Sofi Oksasen ”puhdistus” on luettunakin loistava, mutta ei sovi unikirjaksi. Yleensä sääntöni on se, ettei äänikirjaa kannata kuunnella ensimmäisellä kuuntelukerralla unikirjana, koska silloin sen joutuu aina kuuntelemaan toiseen kertaan uudelleen.

Kuuntelen toki äänikirjoja muulloinkin kuin nukkumaan mennessä, autoa ajaessani tietenkin, mutta myös kävelylenkeillä, marjastaessa, haravoidessa, mattopyykillä. Äänikirjoissa itse lukijalla on iso merkitys, äänikirjat pitää lukea, niitä ei saa näytellä. Kirjan kirjoittaja itse on harvoin kirjansa paras lukija. Eppu Nuotio on hyvä valinta omien kirjojensa lukijaksi, mutta Mikael Niemen kirja ”Mannen som dog, som en lax”, ei yhtään parane miehen itsensä lukemana. Joillekin näyttelijöille äänikirjojen lukeminen sopii paremmin kuin toisille, esim. Lars Svedbergin lukemina huonotkin kirjat muuttuvat hyviksi. Taneli Mäkelä on juuri oikea mies lukemaan Antti Tuurin kirjoja, Tarmo Manni Fedja setää, kissaa ja koiraa, Veikko Honkanen Jari Tervoa, Erja Manto Pirkko Saision kirjoja.

Jos kyseessä on murrekirja, tai äänikirja on käännöskirja jostakin muusta kielestä, on kirjan lukijan hallittava kirjan murre ja taustalla oleva kulttuuri. Kuuntelija kyllä huomaa, jos lukija ei tiedä, mitä lukee. Näyttelijä Taisto Oksasella on juuri oikeanlainen äänikirjaääni, mutta hänen lukemaansa kirjaa ”Kiveliöitten kansaa Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilta” oli tuskastuttavaa kuunnella. Hän ei hallinnut lukemaansa murretta ollenkaan, vaan sanojen painot olivat aina väärissä kohdissa. Hermoja raastavaa kerta kaikkiaan.

Äänikirjat ovat oiva tapa pitää yllä passiivista kielitaitoa. Itse kuuntelen usein ruotsinkielisiä äänikirjoja. Rovaniemen kirjastoon ei niitä paljon osteta, mutta Muoniossa toimivaan yhteispohjoismaiseen kirjastoautoon ostetaan ja Rekku-kuljetuksessa paikalla olevan kirjan saa Rovaniemelle, jos ei yhdessä päivässä niin parissa päivässä kuitenkin.

Monet äänikirjat sekä luen, että kuuntelen. On kuitenkin kirjoja, joita en kestä kuunnella enkä lukea ja on kirjoja, jotka voin kuunnella, mutta luettavaksi ne ovat liian heikkotasoisia. Vaatimukset luettavalle kirjalle ovat siis isommat kuin kuunneltavalle. Omaa lukemisaikaa ei halua tuhlata mihin tahansa. Hyvän lukijan lukemana vähän heikompikin äänikirja menettelee.

Ilahdun aina, kun huomaan jonkun toisenkin äänikirjaharrastajan. Lauantain Lapin Kansassa toimittaja Reino Hämeenniemi kertoi löytäneensä äänikirjat ja sitä kautta Mika Waltarin kirjat. Hämeenniemi kertoi huomanneensa, että äänikirjoja on kirjastoissa vähän, hän epäili asian johtuvan äänikirjojen kalleudesta. Äänikirjat ovat jonkin verran kalliimpia kuin tavalliset kirjat, mutta eivät niin paljon, että se vaikuttaisi niiden hankintaa. Suurempi ongelma on se, että kustantajien äänikirjavalikoima on pieni, vain harvat teokset julkaistaan myös äänikirjamuotoisina.

Ruotsissa äänikirjat leviävät kirjastojen kautta myös imuroitavina MP3-tiedostoina. Suomessa pääosa äänikirjoista julkaistaan cd-levyinä, esimerkiksi Sinuhe Egyptiläinen on tallennettu 31 cd-levylle, MP3-muotoisena kirja mahtuisi yhdelle levylle.

Muutamia omia äänikirjasuosikkejani:
Oksanen, Sofi: Puhdistus
Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran
Nevanlinna, Arne: Marie
Saisio, Pirkko: Punainen erokirja
Snellman, Anja: Lemmikkikaupan tytöt
Paulaharju, Samuli: Rintakyliä ja larvamaita
Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä kesäleiriltä
Lehtolainen, Leena: Tappava säde
Persson, Leif G W.: Putoaa vapaasti kuin unessa
Larsson, Åsa: Svart stig
Larsson, Stieg: Flickan som lekte med elden
Tuuri, Anti: Kylmien kyytimies
Waltari, Mika: Sinuhe Egyptiläinen
Gardell, Jonas: En komikerns uppväxt

Ritva N.

Mainokset

Tietoja Kirjava kirjasto
Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: