Sekaisin Haminasta ja kirjastoautopäivistä


Allekirjoittaneet olivat 13.- 15.8.2009 valtakunnallisilla kirjastoautopäivillä Haminan kaupungissa. Meno- ja paluumatka tehtiin yön yli kestävällä junamatkalla + n. 3 tuntia kestäneellä bussimatkalla molempiin suuntiin.  Säät suosivat tapahtumaa, mikä oli mukava asia, koska tapahtumapaikkojen väliset siirtymätaipaleet sisälsivät runsain määrin kävelyä, vai sanoisiko marssimista pienen kaupungin suuren varuskunta-alueen ollessa kyseessä.  Aterioinnit oli järjestetty varuskunnan muonituskeskuksessa ja kahvitauot tietenkin ”sotkussa”.  Ja ei, joka kahveille ei saatu niitä kuuluisia munkkeja. 

Torstain eli ensimmäisen päivän antia:

Ilmoittautumisten ja lounaan (ruoka oli erityisen hyvää) ja arvovaltaisten henkilöiden suorittamien päivien avauksen jälkeen saimme kuulla ja nähdä juhlaesityksen Haminan rauha 200 v.  Hywät Asukkaat -yhdistys esitti lopuksi poloneesin.

Tauon jälkeen esiintyi kirjailija Heleena Lönnroth, kertoillen elämästään yleensä ja eri ammateistaan ja tietysti ammatistaan kirjailijana ja kirjastonhoitajana. Hän on ollut myös pohjoisessa Suomessa matkailuyrittäjänä joskus edellisen laman kynnyksellä.  Nykyisestä työstään Kotkan kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtajana hän oli jäämässä pian eläkkeelle.

Iltapäivä kului ihastellessa uusia ja vähän vanhempiakin autoja sekä vaihtaessa kuulumisia kollegoiden kanssa.

Perinteinen kaupungin vastaanotto oli järjestetty upeaan vanhaan Raatihuoneeseen kaupungin keskustassa. Tässä tapauksessa ”keskusta” todella tarkoittaa keskustaa, onhan Haminan asemakaava ympyräkaduista kuuluisa ja Raatihuone kaiken keskellä.

Perjantai eli ohjelma vaan paranoo: 

Haamuasiakkaana kirjastossa, Reija Piilola, Haminan kirjasto:
Piilolan Reija oli haamuillut kirjastoissa asiakkaaksi tekeytyneenä ja tutkaillut kirjastojen kokoelma-asettelua, opasteita ym. kirjaston tiloihin liittyvää sekä mikä tärkeintä: asiakkaiden kohtaamista. Turun kirjastopäivillä olleet varmaan muistavat myös tämän mielenkiintoisen esityksen.

Oma kommentti: Asiakastyytyväisyyskyselyissä kirjastot saavat yleensä kiitosta ja ylistystä. Suomalainen tyytymätön asiakashan ei valita, vaan ”äänestää jaloillaan”.

Peiliin katsominen tässä asiakkaan kohtaamis -asiassa on varmasti paikallaan silloin tällöin ja tällainen kriittinen haamuasiakas olisi varmasti toimiva juttu. Liike-elämässähän tämä ”Mystery technology” tai ”Mystery shopping” on vanha keino löytää kehityskohteita palvelukonseptista. (Sattumoisin 25.8. Lapin Kansassakin oli juttu juuri tästä aiheesta)

Käyntikorttina työntekijä, Ohjaamo, Jutta Leino:

5 näyteltyä sketsiä asiakaspalvelutilanteista, vähän tai vähän enemmän karrikoiden. Tuttuja tilanteita elävästä elämästä. Porukalla tuumailtiin mikä meni vinoon, miten missäkin tapauksessa pitäisi tai olisi pitänyt toimia.

Mieleen jäi: tiskin takana asiakaspalvelijana toimiva henkilö on aina työpaikkansa käyntikortti, siis aina. Asiakkaat näkevät ja kuulevat ja panevat merkille tiskin takaiset tapahtumat ja keskustelut.  Hyvän imagon alkujuuret ovat juuri arkipäivän asiakaskohtaamisissa.

Paloturvallisuus, paloinsinööri Kari Ylönen, Kymen pelastuslaitos:

Otsikko kertonee aiheesta. Kuningasajatuksena jäi mieleen, että tietyt alkusammutus-/ ensiaputaidot (=kansalaistaidot) kuuluu jokaisen osata. Jo senkin tähden, että jos esim. kirjastossa sattuu vaikkapa sairauskohtaus tai tulipalo, niin asiakkaat aivan oikeutetusti olettavat henkilökunnan ottavan komennon ennen varsinaisten pelastusammattilaisten tuloa.

Sivustakatsojan mietteitä, Antero Kyöstiö:

Kirjastoautotoiminnan Grand Old Man, Tampereen kirjastoauto-osaston pitkäaikainen osastonjohtaja, nyt evp. ”rökitti” autoväkeä siitä samasta aiheesta, mikä meilläkin on (taas) keskusteluissa, eli kirjastojen/ kirjastoautojen matalasta profiilista ja näkymättömyydestä medioissa. Kyöstiö oli mm. tutkaillut eri kirjastojen www-sivuja ja tullut siihen tulokseen, että pääsääntöisesti tylsiä ovat.

Kalahti kyllä kalikka. Eipä noita meidänkään sivuja voi ainakaan hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi kehua…

Vanhusten määrän lisääntyessä, myös kirjastoautoissa tulisi pontevammin kiinnittää huomiota tämän asiakasryhmän tarpeiden täyttämiseen. Hyvänä alkuna käytännön tasolla suunnittelemalla uudet autot niin, että huonompikin jalkainen pääsee edes sisään.

Meillähän tämä asia tiedostettiin uudemman auton suunnittelussa. Invahissiin ei ollut rahkeita, mutta porraskorkeus saatiin matalammaksi ja nousukaiteet kahteen tasoon alas asti. Tästä ratkaisusta on saatu kiitosta paitsi vanhuksilta myös pienten lasten kanssa kulkijoilta.

Ajankohtaista, Kristiina Kontiainen, Etelä-Suomen lääninhallitus:

Tässä linkki suoraan ”sylttytehtaalle”:
http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/avustukset/perustamishankkeet_ja_kirjastoautohankkeet/investointi

Performanssi kirjastoautojen luona:

Taidepläjäys. Pelle ja Kana eli Kalle ja Pena hauskuttivat meitä rapian tunnin. Nauru pidentää ikää, sanotaan.  Tunti meni, mutta monta saatiin tilalle, jos sanonta pitää paikkansa.

Ajotaitokilpailu:

Perinteinen ajotaitokilpailu käytiin tällä kertaa Haminan pääkirjaston Kasper-salissa Nintendo Wii pelikonsolilla. Meillä Terhin kanssa oli tavoitteena saada pokaali takaisin Rovaniemelle, minne Eero sen ansiokkaasti Kuusamosta toi kaksi vuotta sitten. Pohjoisen vahvistuksena oli lisäksi Sompion kuljettaja Marja-Leena. Sijoituksemme vaihteli viidennestä tilasta ynnä muihin. Voiton vei näytösluonteisella ajolla Teemu Hiltunen Turusta. On sitten pokaali valmiina siellä, missä on autopäivätkin kahden vuoden kuluttua…

Juhlaillallinen Hamina Bastionissa:

Ruoka loppui vähän kesken, mutta Hamina Bastion on maininnan, näkemisen ja varsinkin kokemisen arvoinen paikka.

Liisa koki kesän upeimman taide-elämyksen tupakilla ollessaan, kun Kontiolahden kuljettaja Paavo Muhonen lauloi pimeässä Bastionin uskomattoman akustiikan omaavassa ulkoilmatatterissa Merikannon Reppurin laulun. Terhi tuli paikalle liian myöhään, mutta voi todistaa, että kuulijakunta oli hipihiljaa silmät kyynelissä esityksen jälkeen.

Lauantai

Poikkeustila kirjastoautossa: Helsingin kesädösa, Molla Toppari

Hesalaisilla on tallissaan yksi kirjoista tyhjä vara-auto. Siihen on helppo rakentaa milloin mitäkin teemajuttuja. Tämän kesän teemana oli ”Kesädösä”. Auto oli somistettu värikkäillä matoilla, tyynyillä, verhoilla ja kukkasilla kesäiseksi ”olohuoneeksi”.  Autossa oli lainattavana monenlaisia ulko- ja sisäpelejä, levyjä, lehtiä ym. nuorten aineistoa. Dösä meni sinne missä nuoriso kesäaikaan aikaansa muutenkin viettää, mm. puistoihin ja uimarannoille.

Kesädösä oli toteutettu yhdessä kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Ehkä kahden toimijan yhteistyö oli mahdollistanut etukäteismarkkinoinnin korkean laadun: neliväri (!!!) julisteet ja jaettavat esitteet. Puhumattakaan mittavasta (meikäläisen mittapuun mukaan) verkkomainonnasta.

Tässäpä taas pari linkkiä kiinnostuneille:
http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Jutut/Kesa-Dosa-aloittaa-kiertueensa-nuorison-suosimissa-paikoissa
http://blogit.nettiareena.fi/kesablogi/category/kesadosa/

Poikkeustila kirjastoautossa: Netti-Nyssen resepti – Nettiopetusta, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä, Elina Harju

Mitäpä tästä satuilemaan, lukee ketä kiinnostaa:
http://www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/

Poikkeustila kirjastoautossa: Paraisten kirjastovene, Tiina Viik

Kirjastovenettä ja sen käytännön toimintoja meille esitteli enontekiöläistä syntyperää oleva Tiina Viik, nykyisen Länsi-Turunmaan kaupungin kirjastotoimenjohtaja.

Kirjastovene on toiminut 33 vuotta. Vene on paikallisen meripelastusseuran ja sitä ohjaavat meripelastajat tekevät vapaaehtoistyötä. Veneessä on mukana kippari ja pari meripelastaja-harjoittelijaa. Jos hälytys tulee kesken reitin, niin myös kirjastohenkilökunta kulkee mukana pelastushommiin. Tällä hetkellä kirjastolaiset suorittavat kansipoikakurssia, tavallista meripelastajajuttua.

Vene kiertää reitin kerran kuukaudessa viisi kertaa vuodessa toukokuusta syyskuuhun. Kirjat laatikossa, joissa yhteensä n. 900–1000 nidettä.

Ensi kesänä he saavat suuremman veneen…

Kirjastovene on ainoa kunnallinen palvelu joka tulee saariin, aivan kuin kirjastoauto jokivarren kylille…
http://www.lansi-turunmaa.fi/web/bibliotek/Bokbat/fi_FI/Bokbat/

Tallinnan kirjastoautotoiminta, Triinu Seppam, Kairi Kolk, Anti Varik

Tallinnan ensimmäisestä kirjastoautosta ja toiminnan käynnistämisestä esitelmöi hauskasti ja eloisasti Tallinnan Keskuskirjaston palvelunjohtaja Triinu Seppam. Triinu puhui kaunista suomenkieltä, hän oli opiskellut kirjastoalaa Suomessa.

Kirjastoauto oli vuoden vanha, alustaltaan Volvo ja Suomessa Kiitokori Oy:llä rakennettu. Käyttöönottojuhlallisuuksissa autolle oli annettu nimeksi Katarina Jee.

Mieleeni jäi myös kun Triinu kertoi auton varusteisiin kuuluvan invahissin muista käyttömahdollisuuksista: sen tasolta oli mm. pidetty puheita ja esitetty nukketeatteria.

Toiminnan käynnistäminen, reittien suunnittelu, henkilökunnan hankkiminen yms. oli vienyt 8 kk. Esim. henkilökunnan löytäminen oli ollut visainen juttu, kukaan kirjaston työntekijöistä ei ollut halunnut olla autossa viitenä  päivänä viikossa ;-). Viimein Kairi Kolk oli lähestynyt Triinua sähköpostilla ollen kiinnostunut työskentelemään kirjastoautossa ja hänet oli sitten myös valittu. Kuljettaja Anti oli löytynyt hiukan helpommin. Autoon vaihdellaan aineistoa, venäjän- ja vironkielistä, sen mukaan mihin kaupunginosaan reitti kulloinkin suuntautuu.

He olivat teettäneet kirjastoauton pysäkkimerkkejä, vastasivat vähän meikäläistä linja-autopysäkkimerkkiä. Ongelmana vain oli että ne eivät tahtoneet pysyä paikoillaan: milloin olivat nurin tai toisella puolen katua. Eräs merkki oli joka tiistai eri paikassa… Pysäkkitoivomuksia kuulemma tuli ihan mukavasti, niinhin ei vain voitu aina vastata, tiet/kadut olivat liian huonossa kunnossa tai sitten niin ahtaita ettei auto sopinut sinne.

Alla mielenkiintoisia linkkejä Tallinnan kirjastosta ja Katarina Jeestä:
www.keskraamatukogu.ee
http://www.kiitokori.fi/www/news_show.php?id=35

Lopuksi valittiin uudet toimikunnat muutamin muutoksin yksimielisesti ja nuijittiin päivät päätökseen n. klo 13.30

Reissussa olivat:
Kirjastoauton virkailija-kuljettajat
Liisa Korhonen ja Terhi Kämäräinen

Mainokset

Tietoja Kirjava kirjasto
Kirjava kirjasto on Lapin kirjastojen vinkkausblogi. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

2 Responses to Sekaisin Haminasta ja kirjastoautopäivistä

  1. Groovierjon says:

    Excuse me for writing off topic but which WP theme do you use? It’s looking amazing!!

    • Kirjava kirjasto says:

      WP theme is Digg 3 Column, but the images are our own. Thanks for the compliments. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: