Lukumittari oli onnistunut lukukilpailu.
Tämä Suuri Luetaan! -lukukilpailu järjestettiin Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueen kuntien päiväkodeille ja kouluille. Lukukilpailussa seurattiin luettujen sivujen määrää. Kilpailuun osallistui 176 ryhmää, 3204 osallistujaa ja 9 003 426 luettua sivua.

Sallassa ykköset ja kolmoset ottivat haasteen vastaan intoa puhkuen. Oppilaat olivat hyvin innostuneita ja motivoituneita kantamaan oman osuutensa sivujen määriin. Kirjastosta veimme kirjakasseja luokkiin sisältäen lukemista mahdollisimman moneen makuun ja eritasoisille lukijoille.

Kolmosten kanssa otimme pari haastetta rinnalle Lukumittarin toteuttamiseksi. Sovimme, että jokainen oppilas lukee ensin kassin kaikkia kirjoja 10 minuuttia. Halusimme näin herätellä oppilaita siihen, kuinka kirja, jonka kansikuva ei välttämättä miellyttänyt tai jota oppilas ei olisi itselleen valinnut, olikin sisällöltään varsin mieluisa lukukokemus ja tämä yllättikin monet oppilaat. Moni heistä totesikin, että olikin mukava lukea kaikkia kirjoja sillä itse ei olisi tullut valittua juuri sitä kirjaa. Mutta nyt luettua kaikkia kirjoja, tulikin tunne, että haluaa kuulla ne tarinat loppuun asti. Ja näin tehtiin.

Keskustelimme siitä, miten suuri merkitys kirjan kannella, fonttikoolla, kuvituksella ja ylipäänsä kirjan koolla voikaan olla. Mutta kuinka niiden merkitys häviää tarinan sisällön ollessa mieluisa. Kun nämä kirjan kaikki muut ominaisuudet menettävät merkityksensä, saa tarina sen todellisen merkityksen kirjalle. Tarina voittaa aina!

Toinen haaste, jonka toteutimme oli, että kirjaa luettiin eri paikoissa, erilaisilla äänen sävyillä ja eri tilanteissa. Hauskimpia muistoja olivat lukeminen kylmässä saunassa, koirankopissa ja voimistelurenkaissa roikkuen. Osa oppilaista luki aamuisin herättyään ennen kouluun lähtöä ja toiset kokivat, että heille iltalukeminen sopi paremmin. Tuolloin oppilaat saattoivat monesti lukea vanhemmilleen iltasatuna.

Meidän kirjaston toteuttamien lisähaasteiden ideana oli tehdä yhdessä tätä matkaa oppilaiden ja opettajan kanssa ja näillä lisähaasteilla loimme yhteenkuuluvuutta ja pidimme hyvää fiilistä lukemisen suhteen yllä. Lukuhaaste kesti kaksi kuukautta ja oppilaat tekivät seuraavia havaintoja lukemisen sujuvuuden suhteen:

*Oppilas jaksoi lukea vieraan kielen kokeisiin määrältään enemmän kuin ennen, ilman tuskastumista.
*Pienemmällä fontilla kirjoitettua tekstiä oli helpompaa lukea kuin ennen,
*Jaksettiin lukea kirjaa pidemmän aikaa kuin ennen.
*Haluttiin käyttää koko äidinkielen tunti lukemiseen eli innostus lukemiseen kasvoi.
*Oppilaat kokivat, että mitä enemmän he lukevat, sen helpommaksi haaste menee, kun lukeminen nopeutuu.

Toteutimme oppilaiden kanssa myös videon liittyen Lukumittari haasteeseen ja kaikki olivat innolla mukana. Tämä video myös esitettiin Supervoimia livestreamissa, jota katsottiin luokissa ja annettiin hurjat aplodit kun meidän koulun ykköset voittivat kirjapalkinnon arvonnassa. Tästä jäi meille kirjastolaisille, oppilaille ja opettajille oikein mukava yhteinen kokemus, jossa koimme yhteisöllisyyttä siitä, että olemme kokeneet jotain erilaista yhdessä ja joka vielä kantaa hedelmää. Sillä lukutaito kehittyy vain lukemalla ja kynnys lukemiseen pitää olla matala – tärkeintä on että lukee. Ja juuri tämänkaltaiset Lukumittari kokemukset ja onnistumisen elämykset kannustavat oppilaita vain lukemaan lisää. Jokainen voi oppia lukemaan paremmin eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa!

Sinne ja takaisin

En ollut kovin vanha, ehkä 10-vuotias, kun menin Keminmaan kirjastoon lainaamaan kirjaa koulun kirjaesitelmää varten. Lukeminen ärsytti minua tuolloin. Koko kirjaesitelmä vaivasi mieltäni, ja aiemmin lukemiani lastenkirjoja pidin typerinä. Nyt ymmärrän, että en aivan vielä ollut vain löytänyt sitä oikeaa kirjaa ja lukukokemusta. Hetki oli kuitenkin aivan lähellä.

Kirjastosta löytyi Hobitti eli Sinne ja takaisin, Tove Janssonin kuvittamana. Kirja tuntui isolta ja painavalta pienen pojan käsissä, ja sivumääräkin jännitti. Muistan vieläkin, kuinka kirjaston työntekijä myönsi, että lukemista on paljon, mutta kannusti silti lainaamaan kirjan. Ja hyvä että kannusti, sillä se oli minun elämässäni se kirja ja se lukukokemus, joka sai minut ymmärtämään lukemisen merkityksen.

Totuuden nimissä mainittakoon, että ei lukuintoni kertaryminällä saanut valtavia mittasuhteita, vaan se ikään kuin oli hautumassa vielä murrosiänkin. Lukiossa se kuitenkin nosti päätään uudestaan, ja voisikin sanoa, että siitä se sitten lähti. Muistin, että lukeminen voi olla elämys, joka jättää mietteliääksi vielä pitkään senkin jälkeen, kun kirjan on palauttanut on kirjastoon. Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla tulin vakuuttuneeksi, että haluan äidinkielen opettajaksi. Syy oli hyvin yksinkertainen: halusin edistää omassa työssäni lukemista. Vuosien päästä aloitinkin yliopisto-opinnot, pääaineenani suomen kieli ja sivuaineina kirjallisuus ja informaatiotutkimus.

Opiskeluaikanani päädyin kesätöihin eri kirjastoihin, mutta sydän veti silti opettamisen maailmaan. Halusin opettaa suomea vieraana kielenä, ja niinpä pian suuntana oli Transilvania ja Cluj-Napoca-niminen kaupunki, jonne minut lähetettiin harjoittelijaksi. Sain harjoitella suomen kielen opettamista yliopistossa, ja harjoitteluuni kuului myös oppiaineen pienen kirjaston järjestelyä. Tuntui kuin ajatus kirjastotyöstä olisi seurannut minua Romaniaan asti. Opettajahaave eli kuitenkin yhä vahvana, ja myöhemmin päädyin vielä useampaankin paikkaan opettamaan suomea.

Kun kiertää yksin maailmaa, on hyvin aikaa kuulostella, mitä todella haluaa ja kaipaa elämältään. Itsestään löytää piirteitä, joita ei aiemmin ole uskonut löytävänsä, ja uudenlaista rohkeutta. Ennen niin isot ja tärkeät asiat saattavat alkaa tuntua pieniltä ja mitättömiltä, ja aiemmin hyvin arkisilta, tylsiltä ja tavallisilta tuntuvat asiat saattavatkin syöksyä mieleen ja tuntua kaikkein tärkeimmiltä koti-ikävän yllättäessä.  

Jossain vaiheessa ajatus paluusta kotikulmille pohjoiseen juurtui mieleeni. Ajan myötä myös innostukseni opettamista kohtaan alkoi hiipua, mutta lukeminen ja kirjat pysyivät yhä elämässäni. ”Edistää omassa työssäni lukemista”. Kenties se oli juuri tuo ajatus, joka sitten antoi sen viimeisen potkun kohti kirjastoalaa. Tätä kirjoittaessani olen orientoitumassa kohti uutta elämänvaihetta. Olen palannut pohjoiseen ja olen juuri aloittanut työn kirjastotoimenjohtajana Simossa. Edessä on paljon uutta opeteltavaa, uusiin ihmisiin tutustumista ja uusia haasteita. Ja mikä tärkeintä: jonakin päivänä saatan itse ojentaa kirjan pienelle lapselle, joka puntaroi mielessään, lainatako vai ei, ja silloin voin rohkaista ja kannustaa lainaamaan. Edessäni saattaa sinä hetkenä seisoa tulevaisuuden opettaja, insinööri, lääkäri…tai ehkä jopa kirjastotoimenjohtaja. Yksikin kirja voi muuttaa ajattelua – ja useampi kirja jopa elämän suunnan.

Jonne Kauppi

kirjastotoimenjohtaja

Simon kunnankirjasto