“Shh! Nyt ollaan kirjastossa.”

Me kirjastolaiset haluamme, että lapsi saa olla oma itsensä ja lukea sitä, mikä on mielekästä. Lapsen kanssa kirjastossa asioiminen voi kuitenkin olla hektistä. Olemme yhdessä miettineet ja koonneet yhteen muutamat yksinkertaiset teot ja sanat, joilla voit sekä kannustaa lasta lukemaan että helpottaa yhteisiä kirjastoreissuja.

Pieni lapsi on monesti innoissaan kirjastossa käymisestä, ja haluaa lainata kaiken kiinnostavan. Lapselle on toisinaan sanottava “ei”, ja kirjastossakin tulee helposti sanottua, että ei enempää. Kannustamme kuitenkin keksimään sellaisia tapoja rajata lainausmäärää, jotka eivät viesti lapselle, että kirjoja on liikaa. Kirjastossa voit esimerkiksi antaa lapselle oman korin tai kassin, johon hän saa kerätä haluamansa kirjat. Koriin keräämällä lapsen on helpompi hahmottaa kirjojen määrä, ja tila on jo valmiiksi rajattu tiettyyn tilavuuteen. Myös säännöllinen kirjastossa käynti auttaa lasta pitemmällä aikavälillä ymmärtämään, että kirjat eivät lopu kesken, ja niitä voi aina hakea lisää.

Kotona voi tuntua siltä, että lapsi haluaa aina lukea samoja kirjoja. Lapset luonnostaan arvostavat rutiinia ja tuttuja kokemuksia, mutta uudestaan ja uudestaan toistuvat kirjat voivat alkaa tuntua huoltajasta rasittavilta. Kirjaston henkilökunta on paikalla asiakkaita varten, ja auttaa takaan, että he auttavat mielellään löytämään uusia kirjoja yhteisiin lukuhetkiin.

Lapsen mieltymykset voivat myös muuttua tavalla, jota vanhempi ei ole osannut odottaa. Kaikki lukeminen on yhtä arvokasta, ja eri lukemisen muodot ovat mielekkäitä eri ihmisille – myös lapsille. Aikuinen saattaa vahingossa sanoa lapsen lukuvalinnasta jotain, mistä lapsi saa kuvan, että lukee vääriä asioita. Vahinkoja sattuu kaikille, eikä kukaan voi olla täydellinen kasvattaja. On kuitenkin hyvä yrittää mielessä harjoitella hyväksyviä ajatuksia toisten lukutottumuksista. Ongelmatilanteessa voi taas kääntyä kirjaston henkilökunnan puoleen. Vanhempi ei ehkä osaakaan auttaa kasvavaa nuorta löytämään kiinnostavaa luettavaa, mutta kirjastossa voimme yhdessä etsiä mielekkäitä aiheita. Sekään ei haittaa, jos lapsi ei uskalla puhua kirjaston henkilökunnalle. Voimme vaikka koota kasan erilaisia kirjoja, ja antaa kaikki kotona rauhassa tutkittavaksi. Lukematta jättäminenkään ei ole synti! Jos kymmenen kirjan joukossa on yksi lupaava, voimme sen perusteella taas jatkaa kiinnostavien teosten etsimistä.

Kirjastossa saa olla ihan rennosti! Lapsia ei tarvitse hyssytellä, kunhan meno ei mene ihan mahdottomaksi. Lapset pitävät harvoin sellaista meteliä, jonka kirjaston henkilökunta katsoo

häiritsevän muita asiakkaita. Juoksemisesta tai kiljumisesta saatamme huomauttaa, mutta emme me turhaan nipota lasten nauruista tai itkuista. Silloinkin kun joudumme pyytämään asiakkaita, aikuisia tai lapsia, olemaan hiljempaa, emme tee sitä ilkeyttämme. Kirjaston henkilökunta on ihan rentoa porukkaa, eikä meitä tarvitse pelätä.

Kirjastossa asioidessa ei myöskään tarvitse huolia siitä, että hyllystä otetut kirjat tarvitsisi itse osata itse laittaa takaisin hyllyyn. Haluamme tietysti pitää kirjaston siistinä, mutta pöydälle jätetyt kirjat eivät haittaa meitä. Päinvastoin! Hyllytämme mieluiten kirjat itse, jotta ne löytyvät oikeasta kohdasta seuraavallakin kerralla. Vaikka lapsi olisi hakenut hyllystä paljonkin kirjoja, joita ette lopulta päädy lainaamaan, ne voi aina jättää pöydälle tai asiakaspalvelupisteelle. Asiakkailla on joskus huoli, että teoillaan työllistää kirjaston väkeä turhaan. Sitä ei tarvitse pelätä. Meille on itsestään selvää, että asiakkaat tarvitsevat apua, eikä se kuormita meitä.

Kaikki ovat tervetulleita asioimaan kirjastossa, ikään tai lukutaitoon katsomatta!

Lotta Höök, Posion kirjasto

Alan ja paikkakunnan vaihto – iso elämänmuutos

Muutin heinäkuun lopulla Jyväskylästä Kemijärvelle aloittaakseni työt Kemijärven kirjastolla.  Kodin olin vuokrannut näkemieni kuvien ja vuokraisännän kertoman perusteella. Ennen työn alkamista nukuin yön muuttokuorman keskellä ja mietin sitä, mitä olen tehnyt, mitä tulevaisuus tuo mukanaan? Ei todellakaan ollut mielessä kysymys, että tässäkö tämä oli?

Koulutukseltani olen etnologi, ja tein syventävät opinnot kotimaisesta kirjallisuudesta. Museotyön ohessa olen tehnyt myös informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot. Kirjastotyöhön olin aikaisemmin tutustunut Jyväskylän yliopiston kirjastossa, mutta yleisestä kirjastosta minulla oli kokemusta lähinnä vain käyttäjänä. Museoalan ammattilaiseksi kasvoin ja opin pikkuhiljaa reilusti parissa kymmenessä vuodessa. Edelleenkin tuntui, että opin museotyöstä jatkuvasti jotain uutta, ellen joka päivä niin ainakin kerran viikkoon. Tunsin olevani omimmillani kokoelmakeskuksessa esineiden ja arkistoaineistojen keskellä. Ammatti-identiteettini muodostui siis työskennellessäni museokokoelmien parissa. Jyväskylän yliopiston tiedemuseolla olin osallistunut erilaisiin projekteihin, saanut kouluttautua ja opetella aineistojen pitkäaikaissäilyttämisestä digitointiin sekä materiaalituntemukseen. Vuoden 2017 alussa Jyväskylän yliopiston kirjasto ja museo yhdistyivät Avoimen tiedon keskukseksi. Työskentelin siis ennen Kemijärvellä tuloa kirjastolaisten ja museolaisten muodostamassa työyhteisössä, joka oli vallan ihana.

Paikkakunnan vaihtoa aloin pohtia, kun nuorimmaisenikin lähti opiskelemaan Jyväskylästä Turkuun – entiseen kotikaupunkiini. Tuntui siltä, ettei minua sido Jyväskylään muu kuin työ, joka oli alkanut tuntua erilaisten uudistusten keskellä vähemmän omalta. Tärkeäksi kokemalleni kokoelmatyölle ei omasta mielestäni jäänyt riittävästi aikaa. Kaiken miettimisen keskellä alkoi muodostua selkeä mielikuva ja kaipuu toisaalle. Sisäiselle kriitikolleni lopullisen päätöksen tekeminen oli kuitenkin vaikea. Elämäni oli vakiintunut Jyväskylään, työni oli mielenkiintoista ja saamani ystävät sekä työkaverit siellä olivat muodostuneet tärkeiksi. Miksi sitten päädyin vaihtamaan alaa ja muuttamaan Jyväskylästä Kemijärvelle?

Muutoksen miettiminen tuntui aluksi uhkaavalta, mutta huomasin seuraavani satunnaisesti museoalan töiden lisäksi myös kirjastoalan vapaita paikkoja. Päätös hakea Kemijärvellä auki olevaa kirjastovirkailijan paikkaa syntyi lopulta helposti. Siinä yhdistyivät paikkakunnan vaihdos ja työskentely kirjastossa. Laskin myös, että minulla on ennen eläköitymistä aikaa työskennellä vielä pitkään uudessa työssä.

Kemijärven kirjastossa aloitin työskentelyn lainauspisteellä asiakkaiden parissa. Heidän kanssaan on ollutkin mukava jutella kirjoista ja vähän muustakin sekä neuvoa tietokoneen käytössä. Kirjastolta lähtevien ja tulevien kirjojen laatikot tuntuvat siltä kuin avaisi suklaakonvehtirasian eikä tiedä, mitä ensimmäisenä pitäisi maistaa. Onneksi laatikoissa olevat aineistot ovat usein varauksia, joten en pääse niihin heti käsiksi. Sosiaalisena ihmisenä jännitin kuitenkin hieman asiakaspalvelua, siis sitä, etten osaa neuvoa asiakasta löytämään haluamaansa kirjaa ilman tarkkoja tietoja. Isoksi yllätyksekseni ensimmäisen kirjahaku ilman tekijä- tai nimitietoja löytyi vain kahdella asiasanalla. Pahin painajaiseni ei siis käynyt toteen. Tähän pystyn hyödyntämään taitojani, joita olen oppinut dokumentoidessani museokokoelmiin aineistoja.

Uudet työtoverit ovat jaksavat neuvoa tarvittaessa useamman kerrankin, kun olen apua tarvinnut. Työvälineenä kirjastojärjestelmä Kohan käytön opettelu on ollut minulle uutta ja mielenkiintoista. Käyttöä on helpottanut se, että olen aikaisemmassa työssäni saanut tutustua ja hieman käyttääkin sitä. Käyttöä helpottaa varmaan myös se, että olen museotyössä saanut olla mukana työryhmässä suunnittelemassa uuteen museotietokantaan siirtymistä.

Mirvan punainen tuoli kirjahyllyn vieressä

Oman elämäni nurin kääntämin on sujunut omasta mielestäni varsin mallikkaasti. Kemijärveläiset ovat ottaneet minut hienosti vastaa kerrottuani äitini olleen Kemijärveltä, ja että olen saanut viettää lapsuuteni ja nuoruuteni kesät sukulaisissa täällä. En siis ole aivan tuntemattomaan hypännyt elämänmuutoksessani ja tuntuu hyvältä elää tässä ja nyt.

Mirja Tapper, Kemijärven kaupunginkirjasto