Viimeinen palvelus itselleni


Perälä, Osmo: Ruumisarkun ja tuhkauurnan valmistus. Reuna, 2017.

 

Kuoleman odottaminen ei ehkä ole ihan samanlaista kuin syntymän odottaminen. Molempia kuitenkin odotetaan ja ne tulevat ajallaan. Molempiin valmistaudutaan ennakkoon. Uuden elämän odottamista suunnitellaan paljon etukäteen: hankitaan tavaroita ja vaatteita, sisustetaan huonetta ja valmistaudutaan juhlimaan syntynyttä elämää. Kuolemaan valmistautuminen on hieman erilaista, mutta siihenkin voidaan valmistautua – kuka milläkin tavalla. Tämä käsillä oleva kirja tuo tarjolle yhden tavan.

Osmo Perälän kirja ruumisarkun ja tuhkauurnan valmistuksesta on juuri sitä, mitä olen itse odottanut. Harrastan jonkin verran käsillä tekemistä, rakentelua ja monenlaista suunnittelua. Koko ajan on useita projekteja meneillään tai suunnitteilla. Puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan olenkin kertonut, että sitten kun minulta projektit loppuvat, niin viimeisenä projektinani teen itselleni arkun. Eihän kuolemankaan odottelusta tarvitse tehdä vakavaa asiaa. Se on luonnollinen seuraamus meidän jokaisen elämästä. Miksipä en sitten valmistaisi itselleni mieleisen viimeisen leposijan?

Sen lisäksi, että Perälä opastaa kirjassaan ruumisarkun valmistamisessa, niin kirja sisältää myös kirjailijan pohdintaa elämästä ja kuolemasta. Kuten elämä, myös kuolema voidaan nähdä monesta näkökulmasta. Kuolema on vain elämän yksi ääripiste. Elämänkäyrät ja –kaaret ovat kaikilla erilaisia. Tämän kirjan aihe ”ruumisarkku” herättää jo sanana monenlaisia ajatuksia. Nähtynä se hätkäyttää ja varmasti jokaista liikuttaakin. Joka päivä maailmassa lasketaan hautaan lähes 300 000 arkkua. Ja joku nekin tekee. Tämä kirja opastaa sinua tekemään itse.

Ruumisarkun valmistuksessa täytyy ottaa huomioon monenlaisia asioita. Arkkuahan ei nimenomaan tehdäkään kestämään, vaan sen on hajottava maaperään ruumiin mukana. Se asettaa vaatimuksia mm. materiaalin valinnalle. Sinänsä arkun voi jokainen valmistaa muutoin ihan mielensä mukaiseksi ja –malliseksi. Tietysti sen täytyy myös kestää hautaan saakka. Todella ikävää, jos arkku hajoaa kannettaessa tai hautaan laskettaessa. Kirjassa Perälä opastaa todella monipuolisesti materiaalien valinnassa ja itse valmistusprosessissa. Kalastajalle veneenmallinen, metsämiehelle honkalaudasta, aarteenetsijälle aarrearkku ja oman tiensä kulkijalle oma malli.

No eihän kuolemalla mitään kiirettä ole, mutta sen kanssa voi tulla sinuiksi. Vaikkapa valmistamalla oma arkku. Ohjeet ovat saatavilla kirjastosta. Eletään ja ollaan iloisia.

 

Vesa Sarajärvi

Mainokset

Kesätöissä kirjastossa


Kun ensimmäisen kerran kuulin kesätyöpaikasta, minut valtasi järisyttävä flow. Jouduin lukemaan sähköpostin uudestaan ja uudestaan noin 300 kertaa ennen kuin oikeasti uskoin onneani: unelmien kesätyö! Jo muutaman vuoden olin salaa mietiskellyt urasta kirjastossa. Innoissani ja todellakin odottamalla odotin työn alkua.

Olen aina ollut kamala perfektionisti, niin hyvässä kuin huonossakin merkityksessä, joten tavoistani poikkeamatta tavoite oli tehdä työt paremmin kuin hyvin. Muistan saaneeni muutamia rakentavia ehdotuksia niin ensimmäisenä kuin viimeisenäkin työpäivänä, suhtautuminen niihin vain on muuttunut. Voin siis rehellisesti sanoa kasvaneeni työn muassa. Nyt uskon, että virheillä ei ole merkitystä, vaikka silti minussa asustaa edelleen pieni perfektionisti. Itse työstä kirjastossa olen oppinut esimerkiksi hyllytyksestä, vaikken tosin sitä, miksi kirjasarjoja ei hyllytetä ensimmäisestä osasta viimeiseen. Työn monipuolisuus ei usein selkene normaaleille asiakkaille, koska he näkevät vain lainauksen ja palautuksen. Todellisuus on ihan toista luokkaa: olen leimannut poistokirjoja, koonnut näyttelyjä, järjestänyt lehtiä, repinyt CD-koteloita ja päässyt ihailemaan kirjaston maanalaista maailmaa eli varastoja. Tietysti edellä luetellut tehtävät ovat enemmänkin kesätyöntekijöille tarkoitettuja tehtäviä, mutta silti ne ovat yhtä kaikki tärkeitä.

Niin kuin jo aiemmin sanoin, tulin töihin täynnä intoa. Nyt lähtiessäni olen moninkertaisesti valistuneempi kuin tullessani, mutta kun viimeisen kerran suljen ovet takanani, voin luvata haikeaa mieltä. Haikean mielen lisäksi olen taatusti helpottunut ja valmis vihdoinkin lomailemaan. Olen saanut hyviä muistoja ja kokemuksia, enkä taatusti tule unohtamaan niitä vähään aikaan.

Ronja Alaruikka

Sateenkaariaiheisia elokuvia


Arctic Pride –viikon jälkitunnelmissa on oiva tilaisuus rauhoittua sateenkaariaiheisten elokuvien pariin, joita Lapin kirjastoista löytyy runsaasti. Vieraileva on-off-kirjastolainen Riina esittelee nyt muutaman oman suosikkinsa aihepiireittäin!

AIDS-epidemia on yksi surullisimmista homohistoriaan liittyvistä asioista. Elokuvat Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2012) ja The Normal Heart (2014) pureutuvat vaikeaan aiheeseen asiantuntevasti ja koskettavasti. Molemmissa kuvataan 1980-lukua ja AIDSin leviämistä. Jonas Gardellin menestystrilogiaan perustuva kolmiosainen Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin -draamasarja sijoittuu Tukholmaan, The Normal Heart taas New Yorkiin.

Sukupuolen moninaisuus on aihe, joka on monie. Boys Don’t Cry (1999) on Oscar-palkitun Hilary Swankin tähdittämä raadollinen kertomus transsukupuolisesta Brandon Teenasta, joka murhattiin viharikoksen seurauksena vuonna 1993. Kertomus tuo karulla tavalla esille transfobiaa, joka on valitettavasti vieläkin nykypäivää.

Tanskalainen tyttö (2015) perustuu David Ebershoffin romaaniin vuodelta 2000. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin, mutta on fiktiivinen tarina taiteilija Gerda Wegenerin ja hänen miehensä Einar Wegenerin elämästä 1920-luvun Kööpenhaminassa. Avioparin elämä muuttuu, kun Einar poseeraa vaimolleen naisen roolissa ja tajuaa vähitellen haluavansa elää Lili Elbenä. Lopulta Lilistä tulee ensimmäinen leikkauksella sukupuolensa korjannut ihminen.

Kerron sinulle kaiken (2013) on ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka päähenkilönä on transsukupuolinen. Leea Kleemolan esittämä Maarit elää suurta murroskautta, sillä hän on juuri korjannut sukupuolensa naiseksi.

Aamiainen Plutolla (2005) sijoittuu 1960-luvun Irlantiin ja 1970-luvun Lontooseen. Päähenkilö Patrick pakenee ahdasmielistä kotiseutuaan Lontooseen, jossa hän saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaammin ja esiintyä taiteilijanimellä Kitten. Elokuvan pohjalla kulkee kuitenkin koko ajan yksi ja sama tavoite: Patrick haluaa löytää äitinsä, joka antoi hänet sijaiskotiin lapsena.

Sateenkaarihistoriaan mahtuu monia merkittäviä henkilöitä ja tapahtumia. Yksi upeimmista elokuvista on Sean Pennin tähdittämä Milk (2008), joka oli 8 Oscar-palkinnon ehdokkaana vuonna 2008. Harvey Milk oli ensimmäinen julkisesti homoseksuaali poliitikko Yhdysvaltain historiassa ja yksi merkittävimpiä yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään parantaneet sateenkaariväen asemaa.

Pride (2014) kertoo brittiläisistä HLBT-aktivisteista, jotka päättivät kerätä rahaa lakkoileville kaivostyöläisille vuonna 1984. Ryhmä tuli tunnetuksi Lesbians and Gays Support the Miners -kampanjana, joka osoittautui alun vaikeuksien jälkeen menestyksekkääksi.

Monet sateenkaariaiheiset elokuvat painottuvat miehiin ja miesten välisiin suhteisiin, mutta hienoja tarinoita naisten välisestä rakkaudesta löytyy myös.

Carol (2015) kertoo nuoren valokuvaaja Theresen ja vanhemman naisen Carolin suhteesta. Parin rakkaus piti pitää salassa, sillä elokuva sijoittuu 1950-luvun New Yorkiin. Carol sai useita Oscar-ehdokkuuksia ja elokuva on äänestetty vuosituhannen merkittävimpien elokuvien joukkoon.

Adélen elämä: Osat 1 & 2 (2013) perustuu löyhästi Julie Marohin sarjakuvaan Le bleu est une couleur chaude (Blue is the warmest colour). Elokuva kertoo Adèlesta ja hänen kasvuaan lukiolaisesta aikuiseksi ja kääteentekevästä suhteestaan taiteilija Emmaan.

Tunnit (2002) on filmatisointi Michael Cunninghamin Pulitzer-palkitusta kirjasta. Elokuvan näyttelijäkaarti on maineikas: Nicole Kidman esittää kirjailija Virginia Woolfia; Julianne Moore 1950-luvun kotirouvaa ja Meryl Streep 2000-luvun lesboa kirjatoimittajaa, joka yrittää selvitä AIDSiin kuolleen ystävänsä menetyksestä.

Riina Mattila