Kirjasto digikuntoon…. Updating henkilöstö

Lapin yleisten kirjastojen

henkilökunnan digiosaamisen

kehittäminen

Lapin digitukihankkeen tavoitteena on kehittää Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnan

digiosaamista niin, että vuoden 2020 lopulla kirjastojen osaaminen on YKN digiosaamisen

suosituksen minimitasolla. Hankkeessa luodaan myös suunnitelma, kuinka digiosaamisen taso pidetään vähintään saavutetulla tasolla mutta myös edetään digiosaamisen suosituksessa korkeammille tasoille.

Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa AUTA-hankkeen toimintamallia kirjastoissa. Tämä tarkoittaa digituen tarjoajien toimintaverkoston tunnistamista ja yhteistyön kehittämistä paikallisesti.

Näillä sanoilla alkoi työpestini 1.7.2019 Rovaniemellä, mutta eihän tätä työtä tehdä pelkästään maakunnan pääkylällä vaan koko Lapissa. Käytännössä tulen ohjaamaan ja opastamaan Lapin kirjastojen henkilökuntaa digitaalisen osaamisen kanssa verkossa ja paikanpäällä. Melko monet teistä olen jo tavannut aiemmin ”Digimpi Lappi”- projektipäällikkyyden myötä digikiertueilla ja muistaakseni jo tuolloin me taidettiin muutamilla paikkakunnilla laittaa älypuhelimeen jotain uutta ja hyödyllistä.  

”Jaa, että mikäkö mies se tuo nyt sitten on?”

Facebookin salaiset tai suljetut ryhmät ovat jo vuosia olleet hyviä organisaatioiden sisäisiä viestintäkanavia, joten jos sinua ei vielä ole liitetty FB:n Lapin yleiset kirjastot – ryhmään niin nyt on korkea aika!

https://www.facebook.com/groups/104380919905162/

Lyhyesti minusta:

Jari-Pekka Karkkola on koulutukseltaan medianomi, toimittaja, äänitarkkailija, opettaja, kokkaava eräopas. Nyt toimii Projektipäällikön ja media-asiantuntijan toimessa Kirjasto digikuntoon – Lapin yleisten kirjastojen henkilökunnan digiosaamisen kehittämishankkeessa. Vapaa-aikansa kuluttaa lyhytkarvaisten saksanseisojien, eräjormailun ja grilli-sekä hellakulinarismin parissa.

Tavoittaa puhelimella: 040 3534723

Sähköposti: jari-pekka.karkkola@rovaniemi.fi

”Mitä met nyt sitte alamma opetella?”

Äläpä hättäile. Istu mättäälle. Keitämmä potut.

Lähiaikoina tulen lähestymään henkilöstöä lyhyellä osaamisen kartoituskyselyllä. Kyllä voi olla nimihirviö, mutta se on lyhyt ja ytimekäs kysely, jossa nimettömänä saat täpätä osaamisesi tason ja muutamilla lauseilla kertoa missä menet digitaalisuuden valtavirrassa.

Kartoituksen jälkeen aletaan porukalla viilaamaan kalentereita lähi tai verkkokoulutustilaisuuksien osalta.

”Digitukea pitäs antaa erityisesti eläkeläisille. Mistä alottais?”

Lähtökohtaisesti digiopastus kirjastoissa on aina asiakaslähtöistä. Me muuntaudumme asiakkaan tarpeiden mukaisesti myös digitaalisesti. Yli 60 % Lapin kirjastojen palveluiden käyttäjistä on Android- pohjaisten päätelaitteiden käyttäjiä ja meidän tulee osata käyttää myös vähemmän yleisiä järjestelmiä. Äänikirjat, podcastit ja e-kirjat toimivat sovelluksina ja selainversioina useissa käyttöjärjestelmissä, kuten ”ellibs”.

Jos asiakas (esim. eläkeläinen) tulee oman laitteensa kanssa hakemaan apua tiskiltä, on hyvä siirtyä hänen kanssa rauhallisempaan paikkaan sekä tietoturvallisuuden että opastamisen kannalta. Omakohtaisen kokemukseni mukaan siinä loppuu nykyajan hoppu, kun ensin vaihdetaan kuulumiset ja vasta sitten aletaan itse asiaan.  

Pankkien sovellusten käytössä poikkeuksen tuo pankkisalaisuuslaki. Mehän emme ole pankkitoimihenkilöitä. Joillakin pankeilla on olemassa ns. Demo- kirjautumistunnukset, joilla voidaan näyttää alkuun sovelluksen toiminnot. Tällaisissa tapauksissa monet pankit antavat opastusta ennakkoon tilattaessa. Muutoin eri digiopastusneuvoa antavat yhteisöt ovat ohjeistaneet mm. kahden keskisellä sopimuksella, jossa solmitaan asiakkaan ja neuvojan keskeinen vaitiolosopimus.

Digineuvontaan saa hyvin materiaalia verkosta ja somesta. Yle:n Digitreeneissä on kattava ohjeistus moniin kommervenkkeihin kokeneille tietäjillekin. Kokosin muutamia yksinkertaisia oppaita, joita kannattaa näyttää digi- ensikertalaiselle. Pdf- ohjeet voi jakaa ja tulostaa.  Tästä.

Palaamme digineuvontaan ja sisältöihin tulevissa koulutuksissa, mutta mikäli nyt herää kysymyksiä niin viran puolesta vastaan heti. 😉

”Mitäs solet nyt tehny?”

Täytyy kyllä myöntää, että oma mielikuva kirjastoalan ammattilaisista on saanut uuden näkökulman. Näin ”behind the scenes” on todettava, että vastaanotto on ollut lämmintä ja mukavaa.  Alkuperehdytyksen myötä on todettava, että kirjastojemme henkilökunta omaa jo nyt laajan digitaalisen ammattitaidon, kun vertaan sitä aiempien työyhteisöjeni vastaavaan. ( Mediat, Koulutuskuntayhtymät yms.)

Talon tavoille oppiminen ja tiedonhaku henkilöstön koulutusta varten ovat olleet jo nyt alkuvaiheessa mukavaa ja antoisaa puuhaa. Kirjastojen digitaalisuus näkyy sisällä ja ulkona, mikä mielestäni on some aikakaudella huomioitava entistä enemmän markkinoinnin näkökulmasta. Miten saamme asiakkaamme käyttämään enemmän kirjastojemme digitaalisia palveluita, kuten tabletteja?

Rovaniemen kirjaston hublet tabletit ovat hyvin saatavilla kirjastokortilla.

YKN:n suositus digitaidoista (kuva) antaa hyvin osviittaa siitä, mitä me tulemme käymään läpi tulevan syksyn ja talven aikana Digihankkeen puitteissa. Tuota kuvaa olen nyt jo avannut ruutupaperille oman opetuksen muodossa.  Jos nyt pyyhit näytöltä suustasi lentäneet kahvit. Niin ei hätää. Voimme kyllä nostaa rimaa vielä korkeammalle.

”Mie haluaisin niistä VR-laseista jotain.”

Itsekin yllätyin kuinka laaja valikoima virtuaalihilavitkuttimet (Vr- lasit) tarjoavat nyt Play Station 4 pelikonsolillakin. Mikäli Lontoon murre ei taivu kirjoitettuna ohjeistuksena niin ei hätää. Kokeilemalla oppii myös, eikä se konsoli mene rikki vaikka valitsee välillä vähän väärin.

Aiemmin olen kotisohvalla kokeillut Vr- matkailua älypuhelimella ja pahvisilla vr-laseilla.

Clas Ohlsonin 3 euron vr-laseilla ja play-kaupan ilmaisilla sovelluksilla voi kokea 3D- maailman päätä kääntelemällä. Kokeileppa vaikka käydä aurinkorannalla kun ulkona sataa vettä ja villasukat on pakko laittaa jalkaan. (https://www.aurinkomatkat.fi/360-virtuaalimatka)

Nuoriso kyllä käyttää jo vr-laseja ahkerasti pelimaailmassa.

Tavataan kun nähdään.

Verkossa, kasvokkain.

Ihan miten vain.

Mainokset

Survivor: Library

Monikohan kirjastoalan koulutuksen saanut ammattilainen osasi ennustaa pääsevänsä vielä jonain päivänä leikkimään pimeäpiilosta pilkkopimeässä kirjastossa yön pikkutunneilla innosta kiljuvan lapsiryhmän kanssa Yökirjaston merkeissä? Tai moniko osasi kuvitella ne kiireettömät, aidosti läsnäolevan kohtaamisen hetket teekupposen ääressä kotipalveluasiakkaan luona kirjoista ja kuulumisista keskustellen? Tai että joutuu kirjaston tapahtumaa varten selvittelemään netin syövereistä mitä myrkyttömiä tarvikkeita omatekoinen slime vaatiikaan? Tätäkin kaikkea kirjastotyö voi tänä päivänä olla, niiden “oikeiden” töiden lisäksi. Alaa vasta opiskelevat joutuvat taatusti kohtaamaan urallaan sellaisia haasteita ja tilanteita, joihin koulutus ei heitä valmenna. Ehkä on aika heittää romukoppaan suuren yleisön käsitys kirjastotyöstä: siisti sisätyö kirjojen keskellä, jonka tärkein tavoite tuntuu olevan rauhan ja hiljaisuuden vaaliminen tuikeiden katseiden ja Sshh!-suhahdusten voimalla. Todellisuus on onneksi tarua paljon ihmeellisempää ja vaatii työntekijältä venymistä ja sopivan määrä luovaa hulluutta – sekä saa kaipaamaan lisätunteja työpäivään.

Monesti kuulee kysyttävän ihmettelevään sävyyn, että miksi kirjaston henkilökunta tulee töihin niin aikaisin aamulla, kun yleensä kirjastot aukaisevat ovensa asiakkaille vasta puolenpäivän tienoilla. Moni mieltää kirjaston toiminnaksi vain näkyvän asiakaspalvelutyön eikä osaa ottaa huomioon sitä kaikkea näkymätöntä työtä, mitä kirjaston toiminnan pyörittäminen vaatii. Lainaus- ja palautusautomaatit ovat tulleet kirjastoihin jäädäkseen, ja hyvä niin. Ne ovat vapauttaneet koulutetun työvoiman tekemään asiantuntijatyötä lukemisen ilosanoman levittämiseksi ja ponnistelemaan eri tavoin tuoreen kirjastolain vaatimusten täyttämiseksi. Kirjastoammattilainen ei pääse helpolla vain asiakaspalvelutiskin takana istumalla, vaan hän todella saa heittäytyä koko sydämellään ja innollaan tämän ammatin uusiin ulottuvuuksiin. Aktiivinen hakeutuvuus ja kasvanut tapahtumatuotanto ovat alkaneet tuoda perustyöhömme uudenlaista sähäkkää säpinää.

Lapin kirjastoissa järjestetään monipuolisesti erilaista toimintaa eri käyttäjä- ja ikäryhmiä ajatellen. Yksikään tapahtuma ei kuitenkaan järjesty ja toteudu itsekseen. Yksinkertaiseltakin kuulostava tapahtumakonsepti vaatii tuntien työn ideointeineen, järjestelyineen, hankintoineen, aikataulutuksineen ja työnjakoineen, tiedottamista unohtamatta. Lapissa on paljon pieniä, muutaman henkilötyövuoden voimin pyöritettäviä kirjastoja, joille esim. erilaisten lukemaan innostavien tapahtumien järjestäminen kaiken muun perustyön lisäksi voi olla aikamoinen voimainponnistus. Se vaatii töiden jatkuvaa priorisointia, yhteen hiileen puhaltamista työyhteisöltä, ja työntekijöiltä venymistä ja heittäytymistä, joskus omille epämukavuusalueillekin.

Totuus kulissien takaa on, että nämä kaksi vaatimusta – perustyön hoitaminen ja aktiivinen tapahtumatuotanto – eivät välttämättä yhdisty työpäivän aikana kivuttomasti. Työviikot voivat pahimmillaan olla kaoottisia ja hektisiä, ja muistettavaa ja järjesteltävää on kaikilla paljon. Kalenterista ja muistilappusista onkin tullut korvaamattomia apuvälineitä. Työpäivä on toisinaan aikamoista sirkusta, jonka hektisyys purkautuu hervottomaan nauruun taukohuoneen sohvalla tai väsymyksen huokaisuihin raporttien ja ideariihien parissa. Työn pirstaleisuus on kasvanut, ja lukemattomat oman flow-tilan rikkovat keskeytykset ovat arkipäivää kirjastoissakin.

Lapin kirjastojen henkilökunta osallistui vasta tarpeelliseen ajanhallinnan ja työn tuunaamisen koulutukseen, jossa lähdettiin hakemaan itselleen sopivia työkaluja arkisen työkaaoksen ja vaikkapa niiden keskeytysten parempaan hallitsemiseen. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että oli hyödyllistä pysähtyä tarkastelemaan omia työtapojaan ja siten tunnistaa työstään sellaisia asioita, joihin voi itse vaikuttaa, ja sitä kautta parantaa työhyvinvointiaan. Arjen hektisessä pyörityksessä nämä ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon, jotta emme uuvu monipuolistuneen työmme keskellä ja tekemättömien töiden alle. Vaikka työstään pitää yli kaiken, ja työn imua on testienkin mukaan ihan riittävästi, ne eivät ehkäise ja suojele työuupumukselta. Omasta jaksamisesta on muistettava pitää huolta.

Vaikka arki on suurimman osan ajasta erittäin aikataulutettua kalenterimerkintöineen, ja jatkuviin keskeytyksiin on vain opittava suhtautumaan lempeästi ärsyyntymisen sijasta, ei kukaan meistä taitaisi vaihtaa päivääkään pois. Ei edes niitä, jolloin kirjastojärjestelmä syö niteesi ja kausijulkaisusi, tulostin sylttää tarrapohjasi, opettaja tuo luokkansa käynnille yks kaks yllättäen kesken ruokataukosi, ja löydät itsesi varaston hämäristä syövereistä etsimästä neulaa heinäsuovasta. Asiakkaana suhtaudu siis lempeästi, jos joku kerta kirjaston asiakaspalvelija ei muistakaan Tuntemattoman sotilaan kirjoittajaa saati omaa nimeään takeltelematta. Hänellä on saattanut olla “hieman” kiire ja jotain “pientä” on työn alla mielessä muhimassa. Mutta kaiken kiireenkin keskellä punaisena lankana meillä kaikilla on aito halu tehdä kirjastotyötä täydestä sydämestämme.

~ Arkisen aherruksen ja välillä juhlankin puitteissa tekstin laati Kati Oinas, Tervolan kirjastotoimenjohtaja.