Koukuttava vampyyritarina

Terhi Tarkiainen: Pure mua. Tammi 2018. 403 s.

Terhi Tarkiaisen esikoisromaani ilmestyi hiljattain kirjastoon ja herätti mielenkiinnon heti. Pitkästä aikaa luin romaanin vampyyreista.

Tässä romaanissa päähenkilönä on 30 vuotta täyttävä Anna, joka opiskelee yliopistossa historiaa, gradu on parhaillaan tekeillä, aiheena punakapina vuodelta 1918.

Anna saa vanhemmiltaan poikkeuksellisen syntymäpäivälahjan, vampyyrimiehen. Annan huvilalle tuodaan eteiseen häkissä kuljetettuna vampyyrimies, joka on komeampi, kuin Anna on olettanut vampyyrin olevan. Mukana on  käyttöopas ja tarvikkeita, kuten esimerkiksi häkin avain ja turvaranneke. Ainoa mitä Anna kuitenkin haluaa tietää on palautusosoite, ja sen miksi vanhemmat ovat hankkineet hänelle vampyyrin, eihän niitä pitänyt olla edes olemassa.

Kennel Alucardin, josta vampyyrimies Vlad on hankittu, yhteystietoja tuntuu olevan vaikea saada. Veripullot jääkaapissa ja aktiiviranneketta muistuttava laite Annan ranteessa pitävät kuitenkin huolta siitä, että Annan ei tarvitse pelätä Vladin mahdollista hyökkäysta. Turvaranneke takaa sen, että punaisen napin painallus iskee piikin vampyyriin. Vielä kokemattomana Anna käyttää laitetta vahingossa ja tahtomattaan satuttaa Vladia.

Anna tapaa myös toisen vampyyrin Kalman, joka tuntee Vladin jo pitkältä ajalta. Itse en oikein alussa pitänyt Kalmasta, joka on kylmältä vaikuttaa hahmo, eikä lainkaan arvosta Annaa samalla tavalla kuin Vlad:  meinaa iskeä hampaansa naisen kaulaan hetimiten. Kalman kovan olemuksen takana tulee olemaan kuitenkin herkempikin puoli, ja hänellä on merkittävä yhteys Vladiin.

Anna haluaisi pitää kaiken salassa, mikä tosin hankaloituu, kun Annan ystävät päättävät järjestää hänelle yllätyssyntymäpäivät hänen omassa kodissaan.  Näyttää siltä, että Anna alkaa kiintyä Vladiin, koska kukaan muu ei saisi mieheen edes koskea. Gradun valmistuminen saa huomattavaa viivettä, kun Anna on seikkailukierteessä vampyyrien kanssa. Tarkiainen kuvailee vampyyrit tyylikkäiksi, heillä on hienot vaatteet ja ovat komeita.

Romaani on omaan makuun todella koukuttava, aina pitää lukea vielä yksi luku ja sitten olenkin jo lukenut puoliväliin. Heti alusta herää kova kiinnostus juonesta: miten Annalla sujuu vampyyrin kanssa saman katon alla? Menevätkö nämä lopulta yhteen, vai mitä oikein tapahtuu? Miten Annan ystävät suhtautuvat? Tämä tuli luettua jo ihan muutamassa päivässä, kun piti saada heti tietää, minkä käänteen Annan ja vampyyrien elämä viimein saa.

Sanna Kaulanen Kolarin kirjasto

Mainokset

Jennan tarina

Sain kaksi vuotta sitten soiton Rovaniemen kaupungilta, jossa minulle tarjottiin töitä pääkirjastolta. Sanoin, etten ikinä lähde kirjastoon töihin. Toinen puhelu tuli muutaman viikon kuluttua ja sama kysymys toistui. Silloin olin ehtinyt kypsytellä ideaa, jospa oikeasti lähtisin kokeilemaan. Olen matkan varrella oppinut paljon, myös sen, että ikinä ei kannata sanoa “ei ikinä”. Olin Rovaniemen pääkirjastolla töissä reilun vuoden. Tähän aikaan mahtui pidempiä ja lyhyempiä työpätkiä. Työkaverit kyseli välillä, että hakisinko tälle alalle opiskelemaan ja taas olin epäileväinen ja sanoin etten enää lähde koulunpenkille.

Aloittaessa työt minulle tuli yllätyksenä, miten paljon eri töitä kirjastossa työskentelevälle kuuluu. Rovaniemen pääkirjasto on iso kirjasto, jossa on jokaiselle oma vastuualue. Pienemmissä kirjastoissa henkilökunnalla ei ole niin tarkkoja rajoja mitä he tekevät ja mikä alue kenellekin kuuluu.

 

Syyskuussa 2017 työsuhde alkoi loppua kirjastolla ja sain idean, josko sittenkin lähtisin opiskelemaan. Saman tien aloin selvitellä asioita. Olisin halunnut Ouluun, mutta alan koulutus ei enää jatkunut siellä. Haapaveden Opisto tuli sitten vastaan ja laitoin opettajalle viestiä, jolloin alkoi toiminta. Irtisanoin asunnon Rovaniemeltä ja aloin etsiä Haapavedeltä asuntoa. Asuntolaan en voinut mennä, koska mukanani muutti pieni koira. Sain asiat hoidettua niin hyvin, että muuttokuorma starttasi kohti Haapavettä lokakuussa, siitä muutama päivä ja olin jo koulunpenkillä. Aloitin opinnot myöhemmin kuin muut, mutta pääsin todella hyvin porukkaan mukaan. Aikaisempi työkokemus helpotti opiskeluja, mutta olen kyllä oppinut uuttakin. Kaikki tapahtui lyhyessä ajassa, muutto uuteen asuntoon, jota en ollut edes nähnyt kuin kuvista. Myös paikkakunta oli outo, koska en ollut ennen käynyt Haapavedellä, enkä tuntenut sieltä ketään.

Todellinen hyppy tuntemattomaan, mutta kannattava sellainen!

Muutin toukokuussa takaisin Rovaniemelle, kun sain kesätöitä pääkirjastolta ja siinä ohella suoritin pari työssäoppimista. Kun viimeinenkin työssäoppiminen oli tehty sain tilaisuuden jäädä loppuvuodeksi töihin pääkirjastolle. Otin työn enemmän kuin mielelläni vastaan ja onneksi opiskelutkin sai sovittua niin, ettei ne katkenneet.

Työssäoppimiseni on pitänyt sisällään melkein kaikkea mitä kirjastossa tehdään. Olen saanut olla asiakaspalvelussa, hyllyttänyt, tutustunut Lappi-osastoon, ollut kaukopalvelussa ja myös lasten -ja nuortenosastolla muutaman päivän, pystytin kaksi kirjanäyttelyä, pyörähdin Ounasrinteen kirjastossakin ja pääsin kirjasto-auton kyytiin. Eikä tässä ole edes kaikki.

Vaikka alku oli hankala, enkä meinannut millään lähteä kokeilemaan tätä alaa, enkä edes opiskelemaan, en kuitenkaan kadu päivääkään kirjastossa työskentelyä. Sopivan vaativaa, ihania asiakkaita, yksikään päivä ei ole samanlainen ja koko ajan oppii uutta. Jatkan tästä iloisin mielin kohti tulevaa ja odotan innolla ensi vuotta, kun saan paperit käteen ja valmistun.

Jenna Salmi, kirjastoalan harjoittelija

Miten puut varoittavat toisiaan ja muita ihmeitä

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Gummerus, 2016

Peter Wohllebenin, saksalaisen metsänhoitajan, muutama vuosi sitten suomennettu teos puista herätti ainakin tämän vihreän kullan maan asukin mielenkiinnon. Teos sai ansaitusti maailmanlaajuisesta huomiota, Wohlleben nimittäin keskittyy tavanomaisuuksien sijaan näiden kasvimaailman jättiläisten ihmissilmille ja havainnoille tavoittamatta jääviin verkostoihin, suhteisiin ja sosiaalisiin elämäntapoihin. Miltäpä kuulostaa seikka, että puut elävät juuriensa myötä tuottavassa symbioosissa sienten ja sienirihmastojen kanssa? Tai että näiden samojen juurakoiden avulla se voi kuljettaa jälkikasvulleen tai naapuripuille ravinteita? Tai puiden kyky päästää ilmoille hajuyhdisteitä, jotka varoittavat muita puukumppaneita tuholaisista, sekä erinäisten myrkkyjen avulla jopa tuhota nämä liian syvälle pyrkivät nakertajat? Ja kaikki tämä täysin omaehtoisesti.

Niin ikään saadaan vastaus kysymyksiin, miten yksi salamanisku voi tappaa iskun kohteen lisäksi kaikki muut puut 15 metrin säteellä, miksi lehtivihreä itseasiassa on juuri vihreää, sekä kuinka on mahdollista, että kaksi samannäköistä ja vierekkäin kasvavaa puuta voivat geneettiseltä perimältään erota yhtä paljon kuin esimerkiksi jänis ja susi? Kirjassa viitataan noin puoleen sataan tutkimukseen, mutta teksti ei ole missään kohtaa kuivaa tai väkinäistä. Lävitse käy Wohllebenin pyrkimys henkilökohtaisten kokemusten kautta selittää tieteelliset löydökset, ja paikoitellen myös yhdessä lukijan kanssa ihmetellä vielä selittämättömiä seikkoja. Tämä kuitenkin tapahtuu ilman turhia koukeroita. Kirjan rakenne myös tukee tätä, sillä se koostuu yli 50 kappaleesta – kirjaan on helppo tarttua ja halutessaan vain hetkeksi syventyä.

Suomennoksesta vastaa Pirkko Roinila, alkusanoista kirjailija Anni Kytömäki ja suomennoksen esipuheesta Wohlleben itse. Nyt onkin hyvä hetki syventyä joko tähän, tai eläinten ja luonnon salaisuuksia valottaviin kirjailijan uusiin teoksiin. Jos kirjaa ei löydy viereisestä kirjastosta, aina sen voi tilata muualta lapista – vieläpä täysin ilmaiseksi. Antoisia lukuhetkiä!

Kirjailijan muut julkaisut:

Eläinten salattu elämä: luonnon asukkaiden ja lemmikkien sielunelämä. Gummerus (2017)

Luonnon salainen verkosto: kasvi- ja eläinmaailman ihmeelliset yhteydet. Gummerus (2018)

Miika Erkkilä
Kirjastovirkailija (ma.)
Posion kirjasto